torstai 23. heinäkuuta 2015

Kauhea kalajuttu ja muita lomakuulumisia

Enpäs sitten ehtinytkään palailla Pohjolasta. Halusin ottaa kaiken irti niistä viidestä päivästä, jotka meillä oli aikaa puuhastella vaikka mitä!



Toverini siili! <3 Joka ilta pieni tuhisija kipitti pihapiiriin tutkimaan, josko kissoilta olisi jäänyt jotain sillekin. Hassua, miten kissat ja pieni piikkipallo näyttivät tulevan keskenään oikein hyvin toimeen. Kummatkaan eivät välittäneet toistensa olemassaolosta, vaan antoivat touhuilla omiaan.




Ai miten niin vähän kärsineempi tämä mummolan Monopoli? Mutta aito ja alkuperäinen, markkoineen päivineen. ;)




Käytiin myös pyörähtämässä Oulussa, missä Niina ja Heikki asuu ihanassa ja tilavassa kaksiossa. Olen tuntenut "naapurin tytöt" Niinan ja Julian niin kauan kuin muistan. Ensimmäinen muistikuva on kuitenkin alle 5-vuotiaana, eräänä talvena kun pakkasta oli varmasti yli 20 astetta. Minut oli puettu kuin eskimo konsanaan, oli karvalakki ja kaikki, ja lähetetty 20 metriä naapuriin pyytämään about ikäisiäni tyttöjä ulos leikkimään kanssani. Kahlasin tieni lumihangen poikki perille ja koputin jännittyneenä oveen. Julia, joka on minua kaksi vuotta nuorempi, tuli hetken kuluttua aukaisemaan, ja pikku eskimoa hetken tuijotettuaan huusi: "Äiti, täälä ovela on joku poika, joka kyssyy voijaanko me alakaa Niinan kansa!". (Oululainen tapa ilmaista ajanviettoa jonkun kanssa). Koko episodi oli niin jännittävä, etten tullut korjanneeksi pientä erhettä. Kyllä se varmasti jossain vaiheessa selvisi, että pieni karvalakki-ilmestys olikin oikeasti tyttö.




Vaikka loman aikana sadetta suotiin enemmän kuin tarpeeksi, aurinko paistoi myös vähintään yhtä suuren osan ajasta. Oulusta päästiin nauttimaan näinkin kesäisissä merkeissä! Jos lämmintä vaan riittää, niin päältä löytyy luottoa luoton perään. Paita ja housut KappAhlista (kyllä!), hattu H&M, aurinkolasit Glitter, rakkauslaukku äidin vanha ja mahtavat uudet kengät Lidlistä! :D


Jäätelökesäää! <3


Tämmöinen ihana ilmestys matkusti meidän kyydissä Oulusta Yli-Iihin, välillä omassa pienessä kenkälaatikossaan ja välillä hattuhyllyllä seikkaillen. Fiinu-niminen tyttönen on neljä kuukautta vanha, ja Niinan ja Heikin ikioma ja varustettu duracell -pattereilla. Virtaa riitti kun pienessä kylässä konsanaan, ja rakastuttiin tähän söpöläiseen ihan totaalisesti. Omasta hauvavauvasta haaveillen... <3






Viikon aikana ehdittiin myös...

Herkutella, katsokaa nyt tuota pavlovaa! <3

Uida joessa (Huom, siis ihan oikeasti jopa uida pelkän kastautumisen sijasta). :D

Saunoa puusaunassa.

Pelata pleikkaria. Tiiättekö semmosen kun Sly Cooper? Niin koukuttava, ja mun lapsuuden ehdoton lempparipeli! :D

Lueskella kirjaa kiireettömästi pihakeinussa auringon lämmittäessä.

Nauttia Mummon pöperöistä ja juoda kahvikiintiö täyteen.

Heitellä frisbeegolfia, unofficial mummolan pihassa ja vähän pidemmän kaavan kautta Oulun Virpiniemessä. Rata käsitti 18 koria, suhteellisen haastavassa maastossa. Kyllä meillä useampi tunti vierähti, ja reilu 5km kertyi kävelyä plus ylä- ja alamäet sekä kymmenet frisbeeheitot. Ei sitä lomalla ole ihan pelkästään makoiltu. ;)

Miehet kävi myös urakalla kalassa, vaikka ei ne hirveästi mitään saalista saaneet. Kai se kalastus on enemmänkin se "juttu". Mulle seisoskelu hyttysten syötävänä ei vaan oikeen koskaan ole valjennut, kun kalatiskiltäkin saa... :D Varsinkin kun yhtenä iltana Teemu ja Miko palasi kalasta niin, että Teemulla oli uistin nenässä. Kyllä. En kohta uskalla päästää noita kahta kahdestaan minnekään. :_D


Loma oli täydellinen, mutta nyt on hyvä taas olla kotona. Varsinkin kun mun loma jatkuu vielä kaksi viikkoa täällä etelässä. <3 Jos jotain, niin hyttysiä ei ainakaan ole yhtään ikävä!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Summer vacation so far

Mulla on ollut mahtava ensimmäinen viikko kesälomaa. Olen ehtinyt rentoutumaan Mummin riippumatossa, mutta myös viettänyt aikaa ihanien ihmisten seurassa. Tiistaina parannettiin maailmaa rakkaan äidin kanssa elokuvissa (vaikka me nähdään oikeastaan kyllä ihan yhtenään nykyään :D). Ja minion-leffa oli hei ihan parhautta! Meillä oli niin hauskaa, että meitä saatettiin jo katsoa vähän kieroon. ;D Love you Mama! <3





Keskiviikkona oli tosiaan Mummola päivä ja torstaina pääsin kunnolla catch uppaamaan tän yhden ihanan naisen kanssa. Josta tulee muuten nyt syksyllä Lappeenrantalainen! Hassua, miten porukka hajaantuu opiskeluiden myötä ihan ympäriämpäri... Tapaamiset harvenee entisestään, niin nyt täytyy ottaa kaikki irti vielä kun voi. Käytiin siis Helsingissä syömässä ja elokuvissa. Niin ihana vain istua terassilla ja pitkästä aikaa kunnolla jutella ja vaihtaa kuulumisia! Onnistuttiin kuin ihmeen kaupalla välttää synkkääkin synkemmät ukkospilvet, ja ulkona oli oikein mukava istuskella. Jos jotain hyvää näistä epävakaista ilmoista pitää keksiä, niin ei ainakaan tule huonoa omaatuntoa elokuvissa istumisesta. Tällä kertaa vuorossa oli aika nappivalinta tyttöjen leffailtaan: Magic Mike XXL. :D Ja hauskaa oli jälleen, kun hihiteltiin Emmin kanssa ylärivissä.



Tällä hetkellä ollaan jo hyvässä matkaa kohti pohjoista ja Yli-Iitä. Tämä on mun ja Teemun pitkäkestoisin yhteinen lomajakso tänä kesänä, joten ollaan molemmat aika innoissamme. Herätys oli jo puoli viideltä ja auto startattiin ennen kuutta. Oli jännä ajaa tyhjää motaria auringon noustessa. Ihan älyttömän hyvä idea lähteä liikkeelle aikaisin, niin muuta liikennettä ei ole juuri lainkaan. Ja kun ollaan perillä määränpäässä, niin on ikäänkuin vielä koko päivä aikaa puuhastella. Saa nähdä, onko velipoika vielä edes heräillyt Mummolassa. ;D Saapahan ainakin sitten meidän tuomaa tuoretta pullaa aamukahvinsa kanssa... ;) Muistakaahan nauttia näistä kesäisistä hetkistä nyt kun niitä vihdoin on meille suotu! Mä palailen sitten pohjoisen kuulumisilla! :)

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kesäloma perfection










Tiedättekö sen valloittavan hetkessä elämisen tunteen, kun tajuaa, että tässä ja nyt on täydellistä. Minä nimittäin löysin omani. Mummolan riippumatosta, auringon paahtaessa. Siihen hetkeen minä kiteytin täydellisyyden. Pystyin antautumaan lomafiilikseen niin totaalisesti, että kaikki stressi ja murheet unohtuivat, oli vain se hetki. Ympärillä touhuavat Mummi ja Äijä. Ja maha täynnä Mummin herkullisia ruokia. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko, joka lämmitti köllöttelijää. Hyvä kirja kainalossa, mihin ei melkein jaksanut keskittyä, kun hetkestä nauttiminen ja ympäröivien äänten kuuntelu on etusijalla. Esteettistä silmää hivelevä, omalla ja eritysellä tavalla kaunis puutarha, joka ympäröi kutsuvasti ja kätkee syleilyynsä. Mökistä leijaileva kahvin tuoksu, joka kutsuu pian kupposelle rakkaimpien kanssa. Ihan pian, ihan vielä pieni hetki tässä ja nyt...


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Päivä mun matkassa

8.00 Ensimmäinen virallinen lomapäivä on hyvä alottaa kello kahdeksan herätyksellä!

9.00 Ja sali kutsuu aamuvirkkua. Kävin vetäsemässä tunnin crossailut Foreverilla. Jos tällä ei lähde päivä käyntiin niin ei sitten millään!


10.00 Pikainen kauppareissu salin jälkeen. Tein siinä lomassa myös pieniä heräteostoksia... :D

10.30 Kotiin suihkuun ja aamupalaa pöytään!

11.00 Aamukahvi ja Hesari. Tässä vaiheessa nälkäkin oli ehtinyt kasvaa jo sen verran, että pienet tankkaukset tuli ihan tarpeeseen. Tukan kuivaus, vaatteet niskaan ja menoksi!



12.15 Ensin kävin palauttamassa eilisen leffavuokrauksen Filmtowniin ja siitä suuntasin pikavisiitille kirjastoon. En muista, olenko joskus ennenkin jo ehtinyt hehkuttaa teille tuon Keravan kirjaston loistavuutta, mutta paikkana ihan kertakaikkisen ihana. Selkeä, moderni, siisti ja laaja leffavalokoima on suuri plussa!

12.45 Kuplan keula kohti armasta naapurikuntaa, Järvenpäätä. Verotoimisto kutsui, ja suht lyhyestä odotusajasta huolimatta sielä kului enemmän aikaa kuin olisin toivonut.

13.30 Mitä serkumpi, sitä herkumpi. Pikamoikat rakkaan serkkusen kanssa, kun kerta kävin hoodseilla pyörimässä. ;) <3
+ vähän löpöä tankkiin, niin on taas varaa päästellä! (Sisältää tuotesijoittelua!!)

14.00 Kävin nappaamassa kameran himasta ja jos ihan nopeasti söis siinä jotain... Voi. Saatana.

14.15 Ready to go! Pienen vastoinkäymisen jälkeen uusi yritys, ja matka jatkui kohti Ikeaa, mistä suunnattiin Teemun kanssa läheiselle Tikkurilan juna-asemalle.

14.45 Arvaattekos minne sitten tie meitä vei? Asuntomessuille! Ja tottakai uutta kehärataa pitkin, joka piti sekin päästä testaamaan. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt Tikkurilan aseman sekä uusien kehäradan asemien ulkomuodosta. Nyt on kuulkaas sitä isomman maailman meininkiä saatu meidänkin rupuasemien rinnalle. Hauska kokemus oli myös tunnelissa kulkeva juna, ja sekaisin menevä pikku pää, joka koitti koko ajan hahmottaa että matkataanko nyt junalla vai metrolla.


15.00 Kivistön asemalta pääsee asuntomessualueelle kulkemaan erityisillä, kuskittomilla minibusseilla. Siinä sitten oltiin ihan täpinöissä, että tämä on nyt sitä nykyaikaa kuulkaas! Into vähän hiipui, kun meidän hieno kuskiton menopeli mateli etanavauhtia suoraa, eristettyä tietä pitkin. Fiilis oli vähän kuin Linnanmäellä niissä kaikista lapsiystävällisimmissä laitteissa. Olisivat ne voineet edes vähän lisätä jännitystä parilla muulla tienkäyttäjällä. Tai nostamalla nopeutta tämänhetkisestä 13km/h vaikkapa 15km/h...

Messuilla riitti nähtävää ja koettavaa, ja pyörittiinkin sielä onnellisesti kolmen tunnin ajan. Olihan se ihan hauskaa haaveilla, ja jotain ihan hyviäkin ideoita tuolta tarttui mukaan! Voin kirjoitella teille joku päivä vähän enemmänkin noista messuista. :)

19.00 Kotona väsäiltiin iso salaatti, jonka kanssa otettiin mun aamulla ostamaa tuoretta leipää ja vähän kylmää valkkaria. Ympäriinsä juostessa, ja messuilla edestakaisin käveltyä ei huomaakkaan, miten väsyneeksi se tekee. Oli ihana istahtaa hetkeksi alas ja syödä ilman mitään kiirettä.


20.00 Amazing race ja hieman valkoviiniä omalla sohvalla. Päivä ei kuitenkaan tällä kertaa pääty ihan tähän, vaan seuraavaksi lähdetään vielä hakemaan Teemun mummu ja vaari lentokentältä, kun Saksan matkaajat palaa takaisin kotimaahan!