tiistai 23. joulukuuta 2014

It's almost here...

Jatketaan joulu- ja talviaiheisilla jutuilla! Tän ja eilisen päivän fiiliksiä ja aaton odotusta. Enää yksi yö jouluun! <3





Eilen me tosiaan sunnattiin Helsinkiin. Mentiin bussilla Hakaniemeen, mistä napattiin takeaway latet lämmikkeeksi ja käpyteltiin aleksille. Ihmisiä näytti kyllä olevan liikkeellä, ehkä vähän turhankin paljon mun makuun. Saatiin silti tehtyä viimeiset hankinnat ja treffattiin Taijaa ja Antoniakin pikaisesti. Kotiin päin suunnatessa lunta tuprutti jo melko sankasti, mutta päätettiin silti sitkeästi kävellä Hakaniemeen. Oltiin molemmat ihan lumiukkoja perille päästessä, mutta kyllä siinä lumisateessa käsikädessä taapertamisessa oli jotain kovin tunnelmallista. <3

Tälle päivälle oli taas paljon ohjelmaa suunniteltuna, joten alotettiin meidän päivä koristelemalla piparkakkutalo. Saatiin Teemun vanhemmilta tämmöinen valmismökki, jossa kaikki talon osat on siis jo valmiina ja ne pitää vain liittää yhteen ja koristella koko komeus. Ja ihan hyvä niin. Sillä näiden valmiidenkin palojen liimaaminen ja kuorrutuksen väsääminen oli meille ihan tarpeeksi haastavaa. Mikään ei kuitenkaan mennyt katastrofaalisesti pieleen ja lopputuloksena oli musta ihan nätti ja persoonallinen pikku mökkerö.





Talotalkoista ylös, ulos ja valokuvaamaan! Olihan sitä nyt päästävä fiilistelemään tota yön aikana paksuuntunutta lumikerrosta. Allekirjoittanut vaan villiintyi taas astetta enemmän... Lapsi on terve kun se leikkii, ja niin edelleen.






Seuraavaksi suunta kohti kirjastoa. Käytiin lainaamassa leffoja lomapäivien kuluksi. Olenko mä jo hehkutanut teille tota Keravan kirjastoa? Elokuvavalikoima on kuin pienessä vuokraamossa ja löytyy niin perus DVD:itä kuin Bluraytakin. Sieltä löytyy myös oma hyllyväli chick litille, joten mun kaikki lainatarpeet on tyydytetty. Täytyy vain sanoa, että kirjastot on kyllä nerokas keksintö! Mä ostan hyvin harvoin, jos koskaan kirjoja. Ne kuitenkin on suht arvokkaita, ja ne tulee luettua kerran tai ehkä kaksi. Mutta ei, älkää käsittäkö väärin. Musta on silti aivan ihanaa saada esimerkiksi lahjaksi joku hyvä kirja ja nautiskella lukukokemuksen kanssa. Mutta mä vaan tykkään lukemisesta, ja jos jokainen kirja, jonka haluaa lukea pitäisi ostaa, mä hukkuisin täällä opuksiin. Eikä se kyllä sitä paitsi olisi lainkaan ekologista! Lainaus kunniaan ja kirjastot rules!


Tässä vaiheessa alkoi jo tulla nälkä, joten eikun kotipesään ja avokadopastat tulille! Tai liedelle. Ja tuli muuten niin syntisen hyvää, että vetästiin neljän hengen annos parempiin suihin alta momenton. Ja vähän valkkaria kylkeen, niin jo oli makunautinto taattu.

Nyt pienelle joululahjakierrokselle jakelemaan vielä viimeiset paketit. Mun joulufiilikset on tällä hetkellä aivan ylimillään, ja huomennahan se kauan odotettu päivä sitten vihdoin koittaakin. Aamulla varmaan uskalletaan avata jo pari pakettia, samalla kun lämmitellään joulusauna. Kahdeksi mennään mun vanhempien luokse, missä ihanat jouluherkut meitä odottaa! Ja on siellä varmaan lahjojakin... Ainakin meistä tuntuu, että ollaan oltu ihan suht kilttejä.

Voi apua apua nyt tätä kirjottaessa ja "ääneen sanoessa" sen tajuaa, että joulu ihan oikeasti on huomenna! <3 Mua niin jännittää, mitä kaikki mulle rakkaat ihmiset tykkää niiden lahjoista.
Ihanan tunnelmallista, rauhallista, kaunista, maukasta ja parasta joulua teille kaikille! Nauttikaa perheidenne ja ystävienne seurasta, hyvästä ruuasta ja rennosta olemisesta. It's the most wonderful time of the year!


2 kommenttia:

  1. IHANA! Kaikki siis on niin ihanaa; kuvat, henkilöt, tunnelma, ilo, joulu.... Mahtavaa nähdä huomenna patojen ääressä. Luvassa onkin kaikkea perinteisestä vähemmän perinteiseen. Tunnelmallista huomista aamua teille kyyhkyläisille (tai mitä varpusia nuo nyt tuossa kortissa ovatkaan :)) T. Äityli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan kommenttisi on ihana! Sait minut niin hyvälle tuulelle, väkisinkin suupielet vetäytyy hymyyn <3 olet paras äityli, tiedäthän sen. Varpuskyyhkyläiset lupaa nauttia kiireettömästä aamusta ja suunnata sitten herkkuruuan äärelle! En malta odottaa ;)
      Ps. Tuo kortti on vaan niin ihana, itsekin näen siinä mut ja Teemun söpöilemässä ^^

      Poista