tiistai 3. maaliskuuta 2015

Turhuuden multihuipentuma

Heipähei rakkaat lukijani, päätin tällä kertaa avautua teille yhdestä asiasta, joka saa allekirjoittaneen näkemään hyvin vahvasti punaista. Kaikki ajokortin omaavat, tai sitä havittelevat ikätoverit pystyvät varmasti enemmän kuin samaistumaan tuntemuksiini. Kaksi sanaa: Harjoitteluvaihe ja syventävävaihe. Anteeksi nyt vain, mutta kuka helvetin valopää on keksinyt kyseiset asiat. Tai itseasiassa voin vastata heti omaan kysymykseeni. Nämä eivät ole mitään muuta kuin autokoulujen kieroutunut keino rahastaa pahaa-aavistamattomia nuoria.

Halvimmillaan (jos sitä sanaa voi edes tässä yhteydessä käyttää) molemmat vaiheet kustantavat yhteensä noin 500€. Ja jos ei tajua tässä vaiheessa käyttää salapoliisinvaistojaan, voi kyseisestä lystistä helposti pulittaa myös 700€(!!). Siis anteeksi mitä?! Kun on käyttänyt jo pienen omaisuuden saadakseen ajokortin, niin sitten on pakotettu pistämään puolet kuukauden palkasta tähän, anteeksi taas, ainakin omasta mielestäni täysin turhaan touhuun. (Eikä nyt mietitä siis lainkaan sitä, jos sen autonkin on joutunut itse hankkimaan ja sen bensat maksamaan.) Haluaisinpa vaan tietää, miten opiskelevien kohtalontoverien on ajateltu tästä "huvista" selviävän. Ainiin, eipä nuorien sitten varmaan kannata sitä ajokorttia edes hommata, kun kustantaa kuitenkin enemmän kuin itse auto...

Noniin, nyt kun suurimman höyryt on päästelty menemään, voisin kypsästi kertoa myös ihan faktajuttuja. Eli tosiaan, nykyään autokoulussa suoritetaan itse autokoulu, joka päättyy teoriakokeeseen ja inssiin. Ja tähän sellanen tekopirteä ostos-tv ääni, eikä siinä vielä kaikki! Vaan lisäksi saat kaupanpäälle harjoitteluvaiheen ja syventävän vaiheen. Itse sain ajokorttini huhtikuussa 2013, mutta nyt se pirulainen vanhenee kaksi vuotta myöhemmin huhtikuussa 2015. Eli mun on suoritettava nämä vaiheet saadakseni pysyvän ajokortin. (Joojoo, tiedän kyllä että olisin voinut suorittaa nämä missä tahansa vaiheessa tässä puolentoistavuoden sisällä, mutta kun ei tosiaan hirveesti noita ylimääräsiä viissatasia takataskuissa pullistele.)

Ja mitäpä nämä kaksi sitten pitävät sisällään.

Harjoitteluvaihe: kaksi ajotuntia ja yksi teoriatunti. Ja boom, ~200€.
Syventävä vaihe: kaksi ajotuntia, yksi henkilökohtainen palauteteoriatunti, kaksi tuntia rata-ajoa ja kolme teoriatuntia. Ja noooin 500-600€ on käytetty hyvän asian puolesta.

Hyvän asian, nimittäin sen, että minä osaan kaiken tämän jälkeen ajaa autolla. Harmi vaan, että olen ajanut sitä onnellisesti liikenteen seassa jo pari vuotta. Jos autokoulu, inssi ja kaksi vuotta konkreettista käytännönopetusta ei ole opettanut minua ajamaan ja toimimaan oikein liikenteessä, olisi mielestäni syytä jo huolestua.

Joten saanen nyt tähän loppuun todeta, että onko tässä ihan oikeasti mitään järkeä?? Niin paljon kun mäkin omaa Kuplaani ja sen tuomaa helpotusta arkeen arvostan, niin on tämmönen rahastus musta ihan naurettavaa. En sano, ettenkö mä pärjäisi ilman autoa ja ajokorttia, mutta kyllä se elämää kätevästi hankaloittaisi. Esimerkiksi töihin päästäkseni mun pitäisi käyttää kolmea eri julkista kulkuvälinettä, joiden kulkemisesta esimerkiksi kymmenen aikaan illalla en olisi niin kovin vakuuttunut.

Jos jollain löytyy tälle joku järkevä selitys, niin saa jakaa! Sillä olen itse kuullut, että jopa autokoulun opettajat pitävät tätä lystiä aivan turhana touhuna. Että silleen... Sanoisinko, että lievästi sanottuna pistää ärsyttämään tämmönen. Mutta eipä siinä mitään, huomenna onnellisena tyttönä lyön 200€ autokoulun opettajan kouraan, ja toivon että menee sitten ainakin hyvään tarkoitukseen! :D

Kuvituksena mun ja Kuplan onnellisia hetkiä, vaikka itse teksti onkin hyvin kaukana onnellisesta.

1 kommentti:

  1. Kyllä "autokoulusi" on opettanut sinut niin hyvin autoilemaan, että ihme on, jos kovin paljon saat tästä irti ;). Mutta siis kehotan menemään oppiin avoimin mielin ja ainakin ottamaan kaiken mahdollisen opin tai kertauksen vastaan. Ja koska maksat palvelusta ihan hyvän rahan; älä päästä niitä helpolla :D. Pientä hiillostusta kehiin hankalilla kysymyksillä ;). Jos radalla on käytössä autokoulun auto, kannattaa revitellä sen, minkä saa ja harjoitella tosissaan liukkaan kelin tilanteita. P.S. Toivottavasti tällä kertaa on edes liukasta, ettei tarvitse vain kuvitella tilanteita ;). Tsemii siulle!

    VastaaPoista