perjantai 28. elokuuta 2015

Pärnu pt. 2

Jatketaas vielä lopuilla Pärnun kuvilla!

Aamupalabrunssia. Meidän hotellin olisi saanut myös aamupalalla lisämaksusta, mutta me skipattiin se tällä kertaa ja haettiin aina kaupasta jonkinmoiset aamupalatarpeet päivää varten. Pärnussa ruoka on sen verran halpaa, että hyvät ja kattavat safkat sai oikein edullisesti.



 
Jonkun verran tuli myös shoppailtua, ehee. Ihan Pärnun keskustakeskustassa on vain pari pientä ostaria, joissa käytiin ruokaostosten lisäksi muutamaan kertaan pyörähtämässä. Esittelen teille myöhemmin täällä bloginkin puolella vähän mun reissuostoksia!






Ja rantakuvilla jatkuu! Voiko olla ihanampaa, kun että saa monta päivää vaan maata kiireettömänä lämpösessä? Hyvät ruuat ja juomat, rakkaan seura ja loistavan kirjan lukeminen tulee vielä plussana kaupan päälle. Äiti suositteli mulle tuota kyseistä uutuusromaania, ja ainakin omaan makuun se osui ja upposi aivan totaalisesti. Suosittelen antamaan tälle opukselle mahdollisuuden; lupaan että rakastut!

Ihan pakko oli lisätä vielä tämä kuva. Siis en kestä tuota takapuolta, joka puskee näkyviin pilaamaan meidän hienon ja romanttisen lomakuvan! :D






 
Siis tuo Pärnun piiitkä hiekkaranta on vaan niin uskomaton. Hiekka on silkkisen hienoa, vesi lähes kristallin kirkasta ja matalaa vettä sekä rantaviivaa vaan jatkuu ja jatkuu.




 
Tässäpä erään illan asua. Joku varmaan bongasikin jo uuden laukun ja lippiksen! Lupasin kuitenkin sen ostospostauksen, niin kerrotaan siinä sitten vähän tarkemmin. :) Mun mielestä kuitenkin aika kivasti yksiin mätsäilevä asukokonaisuus, joka päällä käytiin itseasiassa ihan elokuvissa. En tiedä mistä Teemu yllättäen sai idean, mutta tosiaan vaan heitti että hei mä haluisin viedä sut täällä tänään elokuviin. Ja niinhän sitä sitten mentiin. Pienen teatterin tarjonta ei luonnollisesti ollut suunnaton, mutta sieltä löytyi juuri meille sopiva leffa. Käytiin katsastamassa Trainwreck, joka komediamaisen kepeytensä ansiosta kävi hyvin katsottavaksi ilman tekstityksiä.

Meiltä kahdelta leffaelämys kustansi huimat 12 euroa. Sillä hinnalla ei Suomessa meinaa päästä edes yksin leffaan. Me vielä otettiin euron lisämaksusta niin sanotut paremmat paikat, joissa ei ole välissä ollenkaan käsinojaa, ja vieressä istuviin on myös väliä, niin että käsinojan saa vallattua kokonaan itselleen! :D Halvimmillaanhan tuolla pääsee päivänäytökseen jollain parilla eurolla, eli tässäkin asiassa iskee pieni kateus virolaisia kohtaan. Miten olisi Finnkino, olisiko tässä mallissa kenties harkinnan varaa?


 

Eräänä päivänä oli sitten edessä pientä talsimista. Päätettiin kävellä Pärnun aallonmurtajan päähän saakka. Näitä murtajia on siis kaksi vierekkäin, molemmin puolin Pärnun joen suistoa. Pituutta molemmilla murtajilla on yli kaksi kilometriä, eli mistään ihan pienistä kivimuodostelmista ei ole kyse. Aatelkaa, että nämä murtajat rakennettiin 1800-luvun lopussa. Eli siis silloin jokaikinen noista kivistä on täytynyt raahata tuonne ja asettaa paikoilleen. Jotenkin tuntuu ihan käsittämättömältä!

Tästä kerrotaan myös hauskaa tarinaa, jonka mukaan rakastavaisten tulee kävellä aallonmurtajan päähän ja suudella siellä toisiaan ikiusen rakkauden merkiksi. Olihan sitä perinnettä tietenkin noudatettava...



 

Viimeisenä iltana napattiin pullo viiniä reppuun, haettiin Steffanista herkullinen pizza mukaan ja suunnattiin rannalle nauttimaan ja ihailemaan auringonlaskua.



 
Meidän miniloma oli ennen kaikkea onnistunut. Lähdettiin rentoutumaan ja viettämään kunnolla aikaa yhdessä, ja sitä me myös saatiin. Tämä loma kantaa varmasti taas pitkälle syksyyn! Nähdään taas Pärnu, ehkäpä jo ensi kesänä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti