perjantai 18. syyskuuta 2015

Kysymyksiä ja vastauksia

Heissan taas! Tällä kertaa mulla olisi teille tarjolla vähän erilaisempaa, ja toisaalta ehkä vähän enemmän perus "blogimaista" postausta. Sain haasteen vastailla täällä blogin puolella pariin kysymykseen ja tässäpä näitä sitten olisi.

Sain kätevästi samaan syssyyn ujutettua teille yhdet kivat asukuvat viime viikonlopulta. Silloin oli niin kaunis ja aurinkoinen syyspäivä, näitä lisää kiitos!



1. Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta.

Ja aloitetaan sitten kaikkein helpoimmalla vai? Hmm. Rakastan suklaata. Vihaan puhelimessa puhumista. Koulussa maantieto oli minusta erittäin kiinnostavaa, matikka kamalaa. Olen tosi huono tekemään soittolistoja, ja kuuntelenkin mielelläni ihan perus NRJ -musiikkia. Rakastan ruokaa, mutta olen melko surkea tekemään sitä. Olen erittäin pihi ja tarkka rahankäytöstä. Käyn lähes päivittäin salilla ja/tai sauvakävelemässä. Haluaisin silmien laserleikkaukseen. En värjää hiuksiani tällä hetkellä ollenkaan. Noin muutamia mainitakseni. :D






2. Onko sillä väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

Pääsääntöisesti teen tätä lähinnä itseäni varten, te vähääkään kiinnostuneet toverit siellä ruudun toisella puolella olette vain suuren suuri plussa! :) Niin narsistinen kukaan kuitenkaan tuskin on, ettei muiden mielipiteet edes jollain tasolla kiinnostaisi tai liikuttaisi. Eli kai sillä jonkun verran väliä on. Toivon kovasti, että heräävät ajatukset olisivat positiivisia ja myönteisiä. :)

3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?

Blogiminä on menevämpi ja positiivisempi. Jotenkin pelkästä sohvalla makoilusta ja masistelusta kirjoittaminen tuntuisi lähinnä hullulta? :D Älkää silti käsittäkö väärin. Aika yksissä me mennään blogiminän kanssa, blogiminällä vaan on vähemmän niitä huonoja päiviä, jotka kuitenkin on ihan luonnollinen osa elämää. :) Reaaliminällä on ehkä myös hiukan enemmän salaisuuksia... ;)

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Avomieheni Teemu. Välillä ihmettelen, miten olenkaan onnistunut löytämään vierelleni jonkun yhtä pöljän ja saman henkisen ihmisen. :D Itse olen melko hersyvä ja välillä jopa hervoton ihminen, joten moni asia naurattaa. Myöskään hullun hauskan perheeni kanssa ei koskaan tule vietettyä aikaa vakavalla naamalla. Niinhän sitä sanotaan, että suku on se kaikkein pahin. Meillä meininki on rennon avointa, ja yhdessä tulee naurettua niin, että pitkäikä on kyllä kaikille taattua.

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

Luovuus merkitsee jokaisen omaa tapaa ja visiota toteuttaa itseään. Ollakseen luova, ei välttämättä tarvitse olla esimerkiksi taiteellinen tai musikaalinen. Luovuutta voi toteuttaa kaikkialla ja kaikessa. Itse koen toteuttavani luovuutta esimerkiksi sisustuksessa ja valokuvauksessa. Toisaalta ihan pelkästään oma ulosanti ja vaikkapa vaatetus on tietynlaista luovuutta, jolla ilmaistaan omaa itseään muille. Minulle luovuus on hyvin laaja käsite!




6. Ketä läheistäsi ihailet?

Ihailen suunnattomasti Teemua. Ihailen sitä, miten toisesta voi vuosienkin jälkeen löytää uusia puolia. Ihailen miehen lukuisia ulottuvuuksia; tajuttoman rauhallista suhtautumista kaikkeen, loputonta ystävällisyyttä ja uskollisuutta, taitoa ottaa muut huomioon; lista on pitkä. Erityisesti ihailen niitä piirteitä, joita minun on haastavampi löytää itsestäni. Vastakohdat täydentävät toisiaan. <3

Ihailen myös omaa äitiäni eniten maailmassa. Ja kukapa ei äitiään ihailisi? Minun äitini on viisain, rohkein, vahvoin ja empaattisin ihminen, johon olen tässä elämässä törmännyt. Perusteluja ihailulle löytyy loputtomasti.



7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Ah monikin asia, välillä vähemmän ja välillä taas enemmän. Ehkä eniten harmittaa aikaansaamattomuus niissä tietyissä asioissa, joiden hoitaminen ei ole sitä kaikista mukavinta puuhaa. Ei-kiirreellisten lääkäriaikojen varaaminen, pankkiasioiden hoitaminen puhelimitse, auton katsastus. Siis oikeasti asioita, jotka saisi hoidettua suht nopeasti jos vaan viitsisi ryhtyä tuumasta toimeen. Ehkä jonain päivänä pääsen eroon tästä minun huonosta tavasta kitkuttaa asioiden hoitamista siihen kuuluisaan viimeiseen tappiin saakka.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Tätä täytyisi melkein kysyä niiltä muilta. Luulen, että minulle läheiset ihmiset osaavat arvostaa minussa positiivisuutta, rehellisyyttä ja intohimoista omistautumista sekä paneutumista asioihin. Minulle ympäröivät ihmiset ovat hurjan tärkeitä, ja haluan osoittaa sen heille. Lisäksi suojelen läheisiäni leijonaemon tavoin viimeiseen saakka.

9. Mikä sinusta tulee isona?

No sanoppa kuule se. Sitä tässä on enemmän ja vähemmän pyöritelty, ja rehellisesti sanottuna minä en tiedä, mitä minusta tulee isona. Toisaalta yli kaksikymmentä vuotta vanhempi työkaverikaan ei vielä tiennyt, että mikä hänestä tulee isona. Tarvitseeko sitä oikeastaan koskaan tietääkään?

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Jos minä johonkin uskon, niin onnellisiin loppuihin. Siis siihenhän kaikki kai haluaisivat elämässään tähdätä? Sen kyllä tiedostan, etteivät kaikki loput voi olla onnellisia. Mutta minut on kasvatettu uskomaan vahvasti, että yksi onneton loppu voi samaa aikaa olla jonkun uuden alku. Ikävistä asioista voi seurata jotain muuta hyvää, ja siinäpä se onkin tämän elämän hullunkurisuus. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, minusta on parempi elää jokainen päivä täysillä, niin kuin se voisi olla viimeinen päivä. Tulevaa on turha liiaksi murehtia, eniten merkitsee se, mitä on tässä ja nyt.



Jäikö jokin näistä tai muu kysymys vielä askarruttamaan? Kysymyksiä saa heitellä enemmänkin tähän suuntaan. Huomatkaa parin ylemmän kuvan poseerausasento: Rukoilijasirkka!

Ja ainiin, kuvien vaatetuksesta vielä. Päälle valikoitui ehdottomia tämän hetken syyslemppareita.

Paita - Atmosphere,Primark
Huivi - Bik Bok
Farkut - Bik Bok
Kengät - Andiamo, Koo Kenkä
Laukku - New Yorker
Kello - Michael Kors

2 kommenttia:

  1. Oi, miten kivoja vastauksia; tulin heti niin hyvälle mielelle :). Etekin tuohon kysymykseen 6 olet osannut vastata viisaasti ;) :D :D (heh, heh). Mutta siis vakavasti ottaen olet aivan ihastuttava pakkaus <3. Ja olen niin kateellinen noista kengista; ne on täydelliset, kuin naiselliset caterpillarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi! <3
      Mukava kuulla, että höpinät saivat sinut hyvälle tuulelle (; ja kengistä en voi kun olla täysin samaa mieltä!

      Poista