perjantai 16. toukokuuta 2014

Double (Trouble) Denim

Luvassa olisi blogini ensimmäiset asukuvat! Jotenkin olen aina ajatellut, että asujen kuvaaminen ei oikeastaan ole se mun juttu. Mulla on niin kovin vähän mitään merkkivaatteita, en ostele uusia vaatteita jokaisen trendivillityksen mukaan ja käytän paljon jo vanhojakin vaatteita, joiden alkuperästä ei välttämättä ole yhtään minkään laista käsitystä. Sitten rupesin miettimään että hetkonen. Tää on mun blogi. Se kuvastaa minua. Ei mun olekaan tarkoitus esitellä uusimman muodin mukaisia merkkivaatteita, koska se ei ole minua, eikä edes tämän blogin tärkein tehtävä. Mä voin ihan hyvin kuvata asukuvia omaksi ilokseni jos siltä tuntuu! 

Sitä paitsi mä viihdyn kameran molemmilla puolilla. Musta on kiva sekä ottaa onnistuneita kuvia, että olla osana niitä. Ja asia vaan paranee, kun olen onnistunut valjastamaan tuon miehen kameran toiselle puolelle. Teemu ymmärtää mun visiota lähes täydellisesti. Muutenkin meille on jotenkin kummallisesti kehittynyt samanlainen tyyli kuvata ja nähdä asioita. Teemu ymmärtää sanomattakin mitä mä kuvilta haen ja haluan, ja osaa toteuttaa mun näkemystä niin hyvin!



Nää kuvat on otettu äitienpäivänä, kun käytiin onnittelemassa Teemun äitiä ja grillailemassa niiden kotona Sipoossa. Aika rennolla vaatetuksella mentiin, vaikka vaattet ovatkin siitä huolimatta varsin mieluiset. 

Rakastan farkkua, ja päältä löytyvä farkkupaita on aito Leviksen farkkupaita, jota äitini on käyttänyt nuoruudessaan. Olen saanut äidiltäni muutamia erittäin ihania juttuja mun vaatekaappiin, ja niin kuin tämäkin farkkupaita, ne ovat ahkerassa käytössä. Jalasta löytyy BikBokin luottofarkut ja mielestäni ihanan raikkaan väriset Conssit. Pitkään pyörittelin kaupassa värejä minttu ja piparminttu, ja tällä hetkellä ei ole oikeastaan mitään käsitystä kummat nämä omasta kenkäkaapista löytyvät yksilöt nyt sitten ovat. Oli siis selkeästi taas sarjassamme elämän vaikeimpia valintoja. 

Mua on aikaisemmin vähän arveluttanut yhdistää kahta eri farkkua pukeutumisessa. Yleensä jos päädyn tähän uhkarohkeaan valintaan, tulen lähdön hetkellä katumapäälle ja tenttaan lähimpää löytyvää perheenjäsentä moneen otteeseen, että eikö nyt varmasti näytä yhtään tyhmältä. Aina olen saanut saman vastauksen; Ei. No kai se sitten vaan on uskottava, varsinkin kun kahden tai jopa useamman farkkuvaatekappaleen yhdistämistä hehkutetaan tällä hetkellä kovasti muotimaailmassakin. 

Ja hei mainitsinhan jo tuon ihanan laukkurakkauden, joka roikkuu olalla? Okei, en alota tätä paasausta ihan heti uudelleen, vaan asiasta kiinnostuneet voivat lukea niinkin kaukaisen, kuin edellisen postauksen liittyen tähän kaunottareen. (;



Loppupään kuvissa kietaisin kaulahuivin kaulaan. Nyt keväällä kun varsinkin iltaisin on ollut vielä viileähköä, on musta paljon kivempi pysytellä lämpimänä kaulahuivin voimalla kuin pukea takki päälle. Keväisin mulla aina iskee pienoinen takkiahdistus, kun ne päällä on saanut jo hiihdellä koko syksyn ja talven. Jos pitkiä aikoja ei tarvitse ulkona oleilla, kaulahuivi on mainio ratkaisu! Lämmittää sopivasti, mutta ei ahdista. Toisaalta, onhan niitäkin tullut kaulaan kiedottua koko talvi... No jaa. Oli miten oli, kyseisen huivin olen hankkinut viime talvena Hennesiltä. Hankin sen lähinnä herkullisen lempeän värityksen takia, mutta huivi tuntuu huokeaan hintaansa nähden myös mukavan pehmeältä ja riittävän laadukkaalta.



Mä tykkään näistä kuvista oikeastaan aika paljon! Vaikka hiukset on sotkuisella nutturalla ja päällä arkiset luottovaatteet. Mulla oli hyvä päivä ja kai se jotenkin välittyy myös kuvista. Kun Teemu ottaa kuvia, on kameralle helppo poseerata ja tunnen itseni luonnolliseksi. Yleensä porukka pitää itsestään otettuja kuvia hunoina ja epäonnistuneina. Aina yhteiskuvia otettaessa saa jonkun taholta kuulla tyytymätöntä nurinaa. Mutta minä aion nyt ihan rehellisesti sanoa, että pidän näistä kuvista ja näytän niissä ihan kivalta! (;



Pakko vielä loppuun hehkuttaa tota luonnon heräämistä kevääseen ja kesään! Koirien kanssa ulkona lenkkeillessäkin ei voi kun vaan ihastella, miten nopeesti toi vihreys iski! :) Kuten sanottu, kesä on erittäin lähellä tän tytön sydäntä ja oon ihan innoissani, kun ulos katsellessa näyttää jo kesältä. Vaikka aamulla oli ihana ilma lenkkeillä, niin vielä piti vetää nahkatakki päälle. Sääennusteiden mukaan viikonloppuna pitäisikin olla jo sen verran lämmintä, että sen takin saa jättää naulakkoon. Can't wait! <3

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus, tykkään varsinkin nimestä ja kuvista! :3 Eivaan mustaki sua on ihana kuvata ja olla edes jollain tavalla mukana tässä blogi-hengessä vaikken osaakkaan kirjoittaa :D Ja mitä noihin asuvalintoihin tulee nii teet just oikein seuraamalla sun omaa tyyliä ja ilmasemalla sitä. Senhän näkeeki jo blogin nimestä "our" ei siis koko muotimaailman vaikka hyvin muodikas oletkin (;

    VastaaPoista