torstai 3. heinäkuuta 2014

Tahdon syliisi painaa pääni, tahdon lämpöösi nukahtaa

Ensimmäisenä haluan esitellä teille meidän kodista makuuhuoneen. Yleisessä käsityksessä on, että makuuhuone ei ole se huone, joka ensimmäisenä vieraille esitellään. Tai mielummin ei esitellä ollenkaan, vaan pidetään sen ovi visusti suljettuna. Tuntuu, että niin sanottujen kodin yleisten tilojen kunnossapito ja sisustus menee intiimimpien tilojen edelle. Itse ajattelen juuri päinvastoin. Tottakai haluan panostaa tasapuolisesti koko kotini viihtyvyyteen, mutta haluan kiinnittää erityistä huomiota makuuhuoneeseen. Miksi? Makuuhuone on minulle tila, jossa pääsen rauhoittumaan ja lepäämään raskaan päivän jälkeen. Siksi toivon makuuhuoneeni olevan mahdollisimman avara, seesteinen ja rauhallinen. Tässä kohtaa olenkin enemmän kuin tyytyväinen siitä, että emme päässeet muuttamaan alunperin toivomaamme kaksioon, vaan meille tarjottiin sen sijaan kolmiota. Maksan mielelläni vähän enemmän kuussa vuokraa siitä, että minulla ja tavaroillani on tilaa, kaapit eivät ole ääriään myöten survoksissa ja että makuuhuoneeni on pyhitetty vain ja ainoastaan yhdelle asialle; unelle. Tottakai saatan heittäytyä sängyn päälle läppärin tai kirjan kanssa, mutta ylimääräisiä työpöytiä, kaappeja ja lipastoja minun ei tarvitse siellä sietää. Niitä varten on toinen huone.

Joten saanko esitellä; meidän makuuhuone! Yksinkertaista, vaaleaa, valkoista ja rauhaisaa. 









Sänky meillä oli valmiina muutettaessa, samoin sängyn päädystä löytyvä valkoinen arkku. Sain arkun ylioppilaslahjaksi Mummiltani ikäänkuin kapioarkku -idealla. Arkku oli täytetty kauniilla astioilla ja sen sisältä löytyi myös kuvissa näkyvä valkoinen tarjotin. Palaan yhtenään ihmettelemään, miten täydellisesti Mummi tunteekaan minun makuni; tavarat olivat kuin suoraan omalta toive- tai hankintalistaltani.

Makuuhuoneesta löytyy myös rakkaan työpaikkani antia. Meidän yöpöydät, yöpöydän lamput ja sängyn koristetyynyt on hommattu Ikeasta. Kauniit läpikuultavat verhot saimme Teemun äidiltä. Rakastan makuuhuonettamme tälläisena, hyvin minimalistisena ja kauniina! <3

Toki on vielä asioita, joita haluaisin hankkia täydentämään makuuhuoneen sisustusta. Listalta löytyy ainakin sängynpääty, seinäteksti, sängynvierusmatto ja päiväpeitto. Mutta mitäs te tykkäätte meidän uudesta makkarista? :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Itseasiassa se on puoliksi aito ;D Sain itse kasvin joskus lahjaksi Teemulta, mutta koska mulla on viherpeukalo keskellä kämmentä, se tiputti kukkansa eikä ole sen koommin kukkinut. Orkidea näyttää musta kuitenkin vähän orvolta ilman näyttäviä kukkiaan, niin sain kerran idean ostaa siihen tekokukkia. :) Niin voi kätevästi myös vaihtaa orkidean väriä sisustuksen mukaan! :D Mutta niin, kastelen ja hoidan kukkaa ihan normaalisti, mutta olen vaan hieman avittanut sitä tuossa kukinnassa :)

      Poista