maanantai 1. kesäkuuta 2015

Španjolan linnoitus

Tällaisena ällöttävänä sateisena VAPAApäivänä, on hyvä palailla taas Kroatian aurinkoon. Muistatte varmaan, että Splitissä kavuttiin Marjan Hillille, ja myös Hvarilla meidän oli päästävä vetäsemään vähän tehokasta pepputreeniä. Tällä kertaa kohteena oli Hvarin kaupungin oma linnoitus, joka kohoaa ylväänä kaupungin yläpuolella.





Ja taas oli varsin vaatimaton tämä 'sisäänkäynti' linnoitukselle. Onneksi oltiin katsottu tarkkaan kartasta, mistä kohtaa linnoitukselle lähdetään kapuamaan, sillä mitenkään kovin mahtipontisesta portista tai muusta ei todellakaan ole kyse. Vaikea selittää tuota rakennuskulttuuria, mutta koitetaan nyt kumminkin. Talot ja niitä ympäröivät muurit oli tuolla kirjaimellisesti rakennettu kiinni toisiinsa, eli ei ollut läheskään niin yksinkertaista, kuin että kierretään vaan seuraavan nurkan takaa. Sillä se seuraava mahdollinen läpipääsy saattoi oikeasti olla aika kiven alla, kirjaimellisesti.


Tässä näkyy pala tuota vanhaa muuria. Hauskasti sekin sulautui yhteen uuden rakennuksen kanssa.



Jälleen kerran, maisemat tuolta ylhäältä oli ihan älyttömät. Lisäksi ehdittiin paikalle vielä juuri sopivasti seuraamaan auringonlaskua. Harmittaa ihan, etten voi välittää tuota taianomaista tunnelmaa valokuvien kautta myös teille. Mutta parhaani teen, ja jos yhtään kiinnostus heräsi, niin olkaa kilttejä ja matkustakaa Kroatiaan. Lupaan, ettette kadu sitä! <3

Ikää tällä vanhalla linnoituksella ja kaupunkia ympäröivillä muureilla on kepeät viitisensataa vuotta. Linnoitus seisoo sen verran kunnioitettavalla paikalla, että sinne hyökkäämisen on täytynyt olla muinoin haastavaa, ellei peräti mahdotonta. Linnoituksesta pystyi varmasti havaitsemaan jo kaukaa lähestyvät viholliset, ja torjumaan hyökkäykset tehokkaasti. Linnoitukselle kapuaminen oli uuvuttavaa ihan näin siviilissäkin, saati sitten sotakamppeet mukana.

Pakollinen ryhmäpose!



 Ilmeestä päätellen mahtoi vanhojen vankityrmien koluaminen olla astetta jännempää touhua...






4 kommenttia:

  1. IHANIA kuvia <3! Rakastuin erityisesti tuohon kuvaan, jossa on oranssi moottoripyörä :). Sama värimaailma toistuu oik. puolen peilin yläpuolella olevassa kasvin osassa. Kuvassa on jotain välimerellistä, puhuttelevaa tunnelmaa. Kaikki muutkin kuvat on taidokkaasti otettu ja vahvistavat tunnetta, että tuonne on vain päästävä. Ei kun matkaa varaamaan ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krotiassa on niin paljon juuri tuollaista rosoista kauneutta, johon ei voi muuta kuin rakastua. Suosittelen siis lämpimästi <3

      Poista
  2. Ahh siis se selfiestick ois ollu tonne niin hyvä! Onneks kuitenki saatiin ees pari kuvaa meistä molemmista otettua muurin päälle tuetulla kameralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ollaan kyl niin outside ko meil ei oo selfiestickii ;D

      Poista