torstai 7. elokuuta 2014

Kesäilta Porvoossa

Suomessa ollaan nyt saatu nauttia sellaisista keleistä, että hiljaiseksi vetää. Silti yleisin puheenaihe tuntuu olevan, että on liian kuuma ja loppuisivat nämä helteet jo. Ymmärrän toki, että tämän asteinen helle saattaa olla tukalaa varsinkin iäkkäämmälle väestölle, mutta silti. Sitten ne samat ihmiset valittaa talvella, kuinka on niin kylmää ja pimeää. :D Nauttikaa hyvät ihmiset tästä lyhyestä kesästä niin kauan kun sitä riittää!

Omalla kohdalla sisällä vietetty aika tuntuu hukkanheitetyltä ja suorastaan rikolliselta. Siksipä ulkona on oltu senkin edestä. Tällaisilla ilmoilla tätä tyttöä on vieneet piknikit, rannalla makoilu, uuteen kotikaupunkiin tutustuminen pyöränsatulasta, kesäteatteri, terassilla istuminen ja muuten vaan huumautuminen siitä, kuinka ihania ja ainutlaatuisia Suomen lämpimät ja valoisat kesäillat ovat.

Viime perjantai sisälsi monta edellämainituista, ja lukeutuukin ehdottomasti niiden täydellisesti vietettyjen kesäpäivien joukkoon. Perjantaina seikkailin kummipoikaa morottamasta, Porvoon kesäteatterin kautta Helsingin terasseille.





Kun Teemu pääsi illalla töistä, suunnattiin kohti tajuttoman kaunista ja kesäistä Porvoota. Siinä vaiheessa päivää nälkä oli jo melkoinen, ja päätettiin yhdessä tuumin suunnata vetäsemään oikeen kunnon mättöburgerit. :D Tollanen tuplapekoni höskä irtosi viidellätoista eurolla, ja maha tuli niin täyteen, ettei jaksettu edes annoksia loppuun. Ravintola sijaitsi joen rannalla, ja asiakkailla oli mahdollisuus mennä syömään tommosen jokilaivan kannelle. Ei hassummat näkymät sanoisin. (;




Tajuttoman kuuma päivä oli tuolloinkin, joten päälle valikoitui jotain mahdollisimman kevyttä ja simppeliä. :)








Kesäteatterista minulla ei ole tuota väliajan kahvilaa lukuunottamatta kuvia teille näyttää. Keskityin kuvaamisen sijaan nauttimaan hersyvän hauskasta esityksestä. Kyseessä oli siis Finnvitsit - Tähtien sota komediapläjäys. Esitystä tähdittivät imitaattorit Jukka laaksonen ja Juha Laitila, sekä drag queen Antti Taipale. Vaikka teatterin kohdeyleisö oli selkeästikin mua ja Teemua hieman vanhempaa sorttia, oli näytelmä nerokkaan hauska ja imitoinnit suorastaan ilmiömäisiä. Siis ei sitä voi kun ihmetellä, miten Paula Koivuniemeksi pukeutunut mies esittää tätä melkein paremmin kuin laulaja itse! :D Paulan lisäksi lavalla nähtiin muun muassa Katri Helena, Viki Rosti, Tina Turner, Robin, Lady Gaga, Matti ja Teppo, Tarja Halonen sekä Conchita Wurst. Teatteriesityksestä jäi todellakin erittäin hyvä fiilis ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille!






Siis onko ihana vai ihana kaupunki tuo Porvoo näin kesällä? Harmillisen harvoin tulee suunnattua tuohon ihanaan ja idylliseen joenrantakaupunkiin. Tänä kesänä on ehdottomasti päästävä käymään vielä ainakin kerran! Niin monia aivan ihania ja ainutlaatuisia paikkoja, ja vain niin rajallisesti aikaa! Onko teillä jotain must see ja must visit -paikkoja näin kesäaikaan? :)


(Huomatkaa viimeisen kuvan huikaiseva kännykän etukameran laatu!)

Porvoosta suunnattiin vielä keskustaan istumaan iltaa terasseille. Ensin istuttiin Kämpin terassilla ja siitä suunnattiin Majakkalaivalle missä nähtiin Heidi. Ilta oli kokonaisuudessaan aivan täydellinen! Juuri näin mun mielestä aikaa pitää viettää kesäsin, ja ottaa siitä kaikki irti vielä kun voi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti