Eilen töiden jälkeen tein vielä viimeiset hankinnat juhannuksen viettoon, ja samalla ehdin pikaisesti pyörähtämään vasta käynnistyneissä alennusmyynneissä. Yleensä alerekkien penkominen ja alennustungos aiheuttavat minussa lähinnä paniikinomaisia reaktioita, mutta eilinen pikainen kauppoissa pyörähdys oli kaukana paniikista. Yleensä myös jonkun tietyn tuotteen etsiminen on suorastaan tuskastuttavaa, enkä ikinä löydä etsimääni vaikka koluaisin läpi kymmenet kaupat. Eilinen oli kuitenkin normaalin täysi vastakohta! Kiertelin pari kauppaa rauhassa ja hyvällä tuulella, vaikka pohjalla oli työpäivä ja varsinkin ruokakaupoissa perinteinen "kauppa on kaksi päivää kiinni kuolemme nälkään" -meininki. Tavoitteena oli löytää joku kiva kesäinen mekko kummipojan ristiäisiin.
Ensimmäinen kauppa, johon astelin sisään oli gina tricot. Yleensä en kyseisen vaateliikkeen myymälöistä erityisesti välitä, mutta vastikään Jumboon avattu liike poikkeaa mielestäni mukavasti muista liikkeen myymälöistä ja on kivan pieni ja siisti. Huomasin, että alenukset ovat jo alkaneet ja päätin katsastaa aletangot perus pessimistisellä asenteellani aleihin; tuskin sieltä mitään löytyy. Mukaan sovitukseen tarttui kuitenkin henkarissa oikeastaan aika kivan näköinen mekko ja perus T-paita. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt kun mekko näytti vielä kivemmalta päällä! Onneksi nappasin sen mukaan sovitukseen siitäkin huolimatta, että ainoan kappaleen kokolapussa komeili koko, jonka miellän yleensä itselleni liian pieneksi. Varsinkin mekoissa minun täytyy turvautua yleensä isompiin kokoihin leveän rintakehän ansiosta. Olen silti edelleen sitä mieltä, että vaatteiden kokolappuihin ei ole luottamista. Vaatteita on niin paljon eri mallisia ja eri liikkeidenkin kokomitoitukset saattavat vaihdella valtavasti! Omasta vaatekaapista esimerkiksi löytyy vaatteita välillä S-L ja 36-40. Kokolappuja ei siis todellakaan kannata orjallisesti tuijottaa, vaan valita vaate siinä koossa, mikä istuu parhaiten päälle ja tuntuu ja näyttää hyvältä!


Hintaa mekolle jäi 50% alennuksen jälkeen alle 15 euroa. Joten ei lainkaan huono löydös sanoisin! Ja tuo mielestäni tosi kiva ja hyvin istuva T-paita taisi maksaa huimat viisi euroa.. :D
Mukaan tarttui myös normaalihintainen kynsilakka kivan korallisessa värissä. Kuvat hieman vääristää väriä punertavammaksi mitä se todellisuudessa on. Löysin myös aivan ihanan kaulahuivin, jonka väritys tuo mieleen jotenkin maitokahvin. Huiviakin koristi -50% aletarra, joten kiikutin sen kotiin enemmän kuin mielelläni! Vero modan piecesissä on muutenkin iso valikoima hienoja ja eri kuosisia huiveja, mutta tykkään kyllä tästä omastani aivan erityisesti! Oikein odotan, että pääsen somistamaan erilaisia asukokonaisuuksia tällä ihanuudella.
Tänään on käytetty aikaa hiomalla meidän tulevia ruokapöydän tuoleja. Täältä kotoa löytyi meille vanhat tuolit, jotka meidän on tarkoitus käsitellä ja maalata. Lisää tästä projektista jahka tuolit valmistuvat! :) Ja ihan kohta suunnataankin kunnolla juhannuksen viettoon, kunhan Emmi pääsee töistä.
Ihanan rentouttavaa juhannusta teille kaikille! Allekirjoittaneellakin on huimat kaksi päivää vapaata töistä, joten niistä otetaan kaikki ilo irti! ;) Ps. Tasan viikko enään muuttoon, iik!!