keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Spring newbies

Ajattelin tulla esittelemään teille pari uutta juttua, jotka löysivät luokseni viime viikonloppuna. Lähiaikoina ulkona on ollut tasaisen harmaata, mutta kun bongasin nämä aurinkolasit, en voinut olla hankkimatta niitä. Mun vanhat reiskanmalliset arskat on kans tämmöstä kilpparikuosia, ja oon tykänny niistä ihan hirveesti. Ainoa ongelma on, että ne tosiaan on ollut melko kovalla käytöllä ja pyörineet ties missä laukkujen pohjilla avainten, kolikoiden ynnämuun kanssa onnellisessa sekamelskassa. Uskolliset lasit ovat nähneet lukuisia eri maita, hiekkarantoja, aurinkorasvoja, jäätelötötteröitä ja ylipäänsä onnellisia hetkiä, jolloin aurinkolasien naarmuuntuminen ei ole ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä. Sanoisinko, että ihan kiitettävä saavutus kympin aurinkolaseilta. Aion edelleen käyttää vanhoja aurinkolasejani, mutta niiden rinnalle oli aika hankkia toiset, vähemmän ajan haalistamat ja kuluttamat yksilöt.


Näissä aurinkolaseissa löytyy lisäksi ihana yksityiskohta tosta sivulta; kultainen "ketju". Ihan kiva pikkulisä, joka tuo arskoihin ripauksen sitä jotain ekstraa. Voi, näen jo itseni tepastelemassa pitkin Splitin rantabulevardia uudet hienot arskat nenälläni. <3



Toinen ostos oli sitten nämä kaksipuoliset korvikset (löytyy varmaan joku virallinenkin nimi, mutta nyt ei jaksa muistaa :D). Näähän on ollut juttu jo jonkin aikaa, mutta minä tyylilleni uskollisena lämpenen kaikelle näin vähän jälkijunassa. En aluksi osannut päättää, onko nämä tosi siistit, vai tosi kummalliset. Nyt käytön jälkeen voin todeta, että ehdottomasti ensimmäistä. Näissä siis tosiaan tuo isompi pallura jää korvan taakse, ja pienempi tulee sitten korvan etupuolelle. Aika hauskat musta. Näillä saa tuotua ihan perus työlookkiinkin kivan pienen tvistin.


Ja taas on tehty materialisti onnelliseksi. Tänään tosiaan on edessä vielä Greyn anatomiaa, jos muistatte kun kerroin mun keskiviikkoiltojen perinteestä. Äiti ehti jo vihjailla, että talo tarjoaa teetä ja patonkia, joten hyvältä kuulostaa! Palaillaan taas, jahka työkiireet antaa myöten! (;

maanantai 23. helmikuuta 2015

I'll make it like your birthday everyday

Eilen juhlittiin Teemun synttäreitä! Vuosia on nyt herralla takana jo 22 (22v. 22.2. hehheh), ja sen kunniaksi puuhasteltiin kaikkea mukavaa. Aamulla väsäilin meille aamupalan valmiiksi, kun Teemu makoili vielä vällyjen välissä. Tai ehkä sitä voisi sanoa jo brunssiksi, koska kello taisi olla jo jotain kahdentoista paikkeilla. Jokatapauksessa eleltiin sitten aika pulleasti aamiaisen voimilla ihan iltaan asti, jolloin mentiin ulos syömään.



Ja kuitenki ootte uteliaita ja haluutte tietää mitä lahjoista paljastui, niin paljastetaan sekin nyt sitten tässä samalla. ;) Toisessa paketissa oli Polar Loopin aktiivisuusranneke. Ja toisesta onkin melko helppo päätellä, että mistä Hugo Bossin vyö on alkujaan. ;D (Joo en ehtinyt paketoimaan molempia..) Lahjojen saaja oli oikein innoissaan molemmista lahjoista, ja olenkin aika tyytyväinen siitä, miten nappiin ne osuivat!






Käytiin myös vähän extempore keilaamassa Flamingon Bowling Circuksessa. Yllätyin itsekin omista taidoistani sen verran, että nyt oon aatellu panostaa mun tulevaan keilaajanuraan ihan tosissani. ;) Vein Teemua ihan 6-0, reiluahan olisi toki ollut antaa päivänsankarin voittaa, mutta minkäs sitä kilpailuhengelleen voi hehheh. Täyskaatoja taisi kertyä kaikkiaan viisi kappaletta, vaikkei tota keilausta todellakaan kovin usein tuu harrastettua.

Keilaamasta suunnattiinkin sitten kohti Helsinkiä, ja pöytävarausta viikinkiravintola Haraldissa. Saatiin joululahjaksi lahjakortti kyseiseen raflaan, ja päätettiin, että nyt on oiva hetki ottaa se käyttöön.




Oltiin varattu kliseisesti Haraldin ja Helgan rakkauspaketti, joka sisälsi alkuruokakokoelman, pääruuan ja jälkiruokalajitelman. Pöytä oli myös koristeltu kauniisti kynttilöin ja aluksi tarjoiltiin alkumaljat. Mun on pakko myöntää, etten ole ihan hetkeen syönyt noin tajuttoman hyvää ruokaa. Kaikki mitä pöytään kannettiin, vedettiin kyllä viimeiseen muruseen saakka, sillä ruoka oli yksinkertaisesti niin herkullista, ettei sitä millään olisi raaskinut jättää syömättä.





Ravintola oli tosi hienosti sisustettu teemaan sopivaksi kattauksia myöten. Kuinka moni esimerkiksi bongaa ylemmästä kuvasta hissin? :D Todettiinkin Teemun kanssa, että ihan kuin olisi astunut kokonaan toiseen maailmaan ruokailun ajaksi.






Voin kyllä enemmän kuin lämpimästi suositella Haraldia, sillä ruoka, palvelu ja viihtyvyys ovat kaikki erinomaista tasoa. Ja meille tosiaan maistui tuo Haraldin ja Helgan rakkauspaketti myös oikein hyvin. Suosittelen kuitenkin paastoa ennen rakkausmenuta, jos haluaa vielä herkulliset jälkiruuatkin nokipannukahveineen itseensä mahduttaa.

Paljon onnea vielä kerran rakas! Ja kiitos Johanna ja Tapsa, kun tutustutitte meidät tuohon ihanaan ravintolaan!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ilta-aurinko maalaa maailmaan meidätkin kauniimmin

Nyt saatte pitkästä aikaa taas ihastella mun naamaa täällä blogin puolella! :D Sain viimein valjastettua jonkun muun kuin itseni (Teemun) kameran taakse. Kuvat ovat alkuviikolta siltä yhdeltä näillä mittapuilla mitattuna jo lämpimältä päivältä, kun lämpömittari taisi käväistä huikeat +6 astetta plussan puolella! Niin vaan se auringonpaiste tekee ihmeitä, ja heti tuntuu jo paljon lämpimämmältä ja keväisemmältä. Ihan yhtä hyvin kuvat voisivat olla tältä päivältä, sen verran kauniisti aurinko tänäänkin suvaitsi näyttäytyä.





Heti kun aurinko edes pilkahtaa, tekee vaistomaisesti mieli kaivaa vaatekaapista erilaista vaatetta päälle. Mulla on pukeutumisessa pari juttua, joista huomaa heti kevään kolkuttelevan ovella. Yksi varma merkki on nahkatakki. Nyt leudompina päivinä se onkin jo eksynyt useaan otteeseen päälle. Huomaan myös suosivani farkkua ja raitaa enemmän pukeutumisessa mitä lähempänä kesä häämöttää. Mulla on aivan ihania farkkupaitoja/takkeja, jotka on kuitenkin talvikeleille vielä aika vilpoisia. Ja jotenkin raita tuntuu istuvan tosi hyvin vaaleahkon farkun kanssa. Mulla tulee myös raidasta semmonen jotenkin tosi freessi ja laivastovivahteinen olo. Nojuu.





Melkeen herkistyin, kun sovittelin jalkaan koko talven kaapissa majailleita vaaleansinisiä farkkuja. Vaaleansiniset farkut on mulle myös ihan ehdottomasti kevääseen ja kesään liittyvä juttu. Ja noi mun Bik Bokin yksilöt vaan sattuu olemaan täydelliset. Juuri sopivan mittaiset tällaiselle kääpiöllekin, ja juuri oikean väriset, ei liian tummat eikä liian vaaleat. Ja juuri sopivasti kulutuksia ja sitä rataa. Tällanen kevyt oodi vaaleansinisille farkuille. Niitä en kuitenkaan vielä uskaltautunut jalkaan vetämään, vaan vielä pitäydyttiin turvallisissa mustissa.



Mites teillä muuten sujui ystävänpäivä? Meillä siihen kuului nää perinteiset ravintola ja leffa. Ensin käytiin mutustamassa Kiilassa herkkuruokaa, mistä suunnattiin sitten Tennispalatsiin elokuviin. Ihana päivä yhdessä, ja niin mukavaa että molemmille sattui tosiaan tähän ihan vapaapäivä.

Tämä laskiaissunnuntai vierähti taas töissä, mutta päivä oli oikein mukava siitäkin huolimatta. Lieneekö auringonpaiste ja sunnuntaifiilikset vaikuttaneet ihmisten mielialaan, mutta työpäivä sujui oikein rennosti ja mutkattomasti. En pistä lainkaan pahakseni!




Mutta niin kuin kaikissa asioissa, niin myös tässä auringonpaisteessa on kaksi puolta. Nimittäin heti huomaa kuinka pask likaista ja pölyistä kotona oikeasti onkaan. Mä aattelin pyhittää mun huomisen vapaapäivän ihan puhtaasti siivoukselle, koska toi petollinen auringonpaiste on nyt lähipäivinä paljastanut ei-niin-nättejä yksityiskohtia kotipesästä. Jotenki kauhee hinku muutenkin siivota ja uudistaa tätä huushollia. Jotain keväisiä juttuja olisi kiva hommata sisustukseen, järkevöittää kaikkia säilytysratkaisuja ja hankkia uusia viherkasveja. Haiskahtaa vahvasti käynniltä Ikeassa ihan muissakin kuin työn merkeissä. Hei huomaatteko miten mä taas teen tikusta asiaa? No, eipä siinä. Kai teille nyt on jotain luettavaa saatava tänne mun kauniiden pärstöjen väliin. :D





Laitoin tähän nyt tasa-arvon nimissä yhden kuvan Teemustakin. ;) Nojoo, onhan se oikeestaan aika soma tossa. Yhtä riemuidioottina ko minäki auringonpaisteesta. Keksisinköhän mä vielä jotain kerrottavaa teille... Vähän tuntuu lyövän aivot nyt tyhjää, joten ehkä tähän on hyvä lopettaa. Palailen sitten varmaan jo heti huomenna tuhannen ja yhden asian kanssa joita en nyt vaan millään muistanut teille jaettavaksi. :D Mahtavaa uuden viikon alkua taas, toivon mukaan siitä tulee oooikein aurinkoinen!


perjantai 13. helmikuuta 2015

Dreams come true

IT'S FINALLY DONE! Saatiin viimeinkin varattua meidän matka ja huhtikuun lopussa meitä kutsuu lumoava Kroatian rannikko!


http://blog.ianfurniss.com/wp-content/uploads/2013/07/Croatia-Dalmatia-Split-Riva-Night-1.jpg
Eikä ollut muuten ihan yksinkertainen homma. Kaksi lentoa välilaskuineen, kaksi eri kaupunkia ja kaksi eri hotellia. Toinen kaupungeista saaressa, joten edestakaiset laivamatkat vielä mätsäämään kaiken muun kanssa. Huh. Mutta nyt se on tehty ja jännitys on huipussaan! Ihii mä pääsen lämpimään kirkkaan veden äärelle! <3

http://valokuvat.apollomatkat.fi/56/hvar-17879717-1422968704-ImageGalleryLightbox.jpg




Viikko olisi tarkoitus siis startata lennolla Splitiin, missä vietetään kaksi yötä. Splitistä suunnataan laivalla kauniille Hvarin saarelle, jossa majaillaan sitten loppu loma. En kykene sanoin ilmaisemaan kuinka tajuttoman innoissani olen tästä meidän pienestä get awaysta!

 kuvat 1 2 3 4 5