Silloin tunsin eläväni

Ihminen tuntee elävänsä, kun aamu neljältä, auringon jo noustessa, ajaa asemalta kotiin pyörän tarakalla ja kylmä kevätkesäyön viima puhaltaa vasten kasvoja ja saa kiharat kieppumaan tuulessa.

Voin kertoa teille, että ihminen tuntee myös silloin elävänsä erittäin voimakkaasti, kun kyseistä yötä seuraavana aamuna herää avustamaan rakkaan serkun muutossa. Miksi kärsiä krapulasta yksin kotona, kun siitä voi tehdä monin verroin pahemman juoksemalla neljännen kerroksen portaita edestakaisin erinäisten kantamusten kanssa. Kyseisestä kerrostalosta löytyy kyllä hissi, mutta vapaaehtoisten matkustajien määrä hupeni kummasti sen jälkeen, kun oltiin oltu porukalla jumissa vartti siinä kuoleman loukussa. Oltiin hieman ilmassa ensimmäisen kerroksen yläpuolella, mikä oli sekin ihan ok siihen asti, että hissi päätti ampaista varoittamatta kolmanteen kerrokseen ja samantien takaisin alas. Alhaalla muutamat ylösalas -liikkeet, niin että vähintään siinä vaiheessa jokaisella oli jo pala kurkussa, ja eikun samantien takaisin kolmanteen kerrokseen. Siihen se piina sitten onneksi päättyi, kun saimme kolmannessa kerroksessa työnnettyä oven auki. Päätimme yksissätuumin, että siihen hissiin ei sitten enää välttämättä tarvitse palata. Ja onhan se portaiden kapuaminen aika tehokasta hyötyliikuntaa after all!

Mitäs teidän viikonloppuun? Kauheeta vauhtia tämä aika menee, viikon päästä jo juhlitaan monituisia valkolakkeja! Ihanaa, sillä yksi parhaista jutuista kesällä on ne kaikki ihanat juhlat mitä pääsee juhlimaan ja järjestämään (ja ruoka!!). Nyt ei muuta kuin toivotaan niitä kesäisiä kelejä vielä kruunaamaan kaiken!

Turhuuden multihuipentuma

Heipähei rakkaat lukijani, päätin tällä kertaa avautua teille yhdestä asiasta, joka saa allekirjoittaneen näkemään hyvin vahvasti punaista. Kaikki ajokortin omaavat, tai sitä havittelevat ikätoverit pystyvät varmasti enemmän kuin samaistumaan tuntemuksiini. Kaksi sanaa: Harjoitteluvaihe ja syventävävaihe. Anteeksi nyt vain, mutta kuka helvetin valopää on keksinyt kyseiset asiat. Tai itseasiassa voin vastata heti omaan kysymykseeni. Nämä eivät ole mitään muuta kuin autokoulujen kieroutunut keino rahastaa pahaa-aavistamattomia nuoria.

Halvimmillaan (jos sitä sanaa voi edes tässä yhteydessä käyttää) molemmat vaiheet kustantavat yhteensä noin 500€. Ja jos ei tajua tässä vaiheessa käyttää salapoliisinvaistojaan, voi kyseisestä lystistä helposti pulittaa myös 700€(!!). Siis anteeksi mitä?! Kun on käyttänyt jo pienen omaisuuden saadakseen ajokortin, niin sitten on pakotettu pistämään puolet kuukauden palkasta tähän, anteeksi taas, ainakin omasta mielestäni täysin turhaan touhuun. (Eikä nyt mietitä siis lainkaan sitä, jos sen autonkin on joutunut itse hankkimaan ja sen bensat maksamaan.) Haluaisinpa vaan tietää, miten opiskelevien kohtalontoverien on ajateltu tästä "huvista" selviävän. Ainiin, eipä nuorien sitten varmaan kannata sitä ajokorttia edes hommata, kun kustantaa kuitenkin enemmän kuin itse auto...

Noniin, nyt kun suurimman höyryt on päästelty menemään, voisin kypsästi kertoa myös ihan faktajuttuja. Eli tosiaan, nykyään autokoulussa suoritetaan itse autokoulu, joka päättyy teoriakokeeseen ja inssiin. Ja tähän sellanen tekopirteä ostos-tv ääni, eikä siinä vielä kaikki! Vaan lisäksi saat kaupanpäälle harjoitteluvaiheen ja syventävän vaiheen. Itse sain ajokorttini huhtikuussa 2013, mutta nyt se pirulainen vanhenee kaksi vuotta myöhemmin huhtikuussa 2015. Eli mun on suoritettava nämä vaiheet saadakseni pysyvän ajokortin. (Joojoo, tiedän kyllä että olisin voinut suorittaa nämä missä tahansa vaiheessa tässä puolentoistavuoden sisällä, mutta kun ei tosiaan hirveesti noita ylimääräsiä viissatasia takataskuissa pullistele.)

Ja mitäpä nämä kaksi sitten pitävät sisällään.

Harjoitteluvaihe: kaksi ajotuntia ja yksi teoriatunti. Ja boom, ~200€.
Syventävä vaihe: kaksi ajotuntia, yksi henkilökohtainen palauteteoriatunti, kaksi tuntia rata-ajoa ja kolme teoriatuntia. Ja noooin 500-600€ on käytetty hyvän asian puolesta.

Hyvän asian, nimittäin sen, että minä osaan kaiken tämän jälkeen ajaa autolla. Harmi vaan, että olen ajanut sitä onnellisesti liikenteen seassa jo pari vuotta. Jos autokoulu, inssi ja kaksi vuotta konkreettista käytännönopetusta ei ole opettanut minua ajamaan ja toimimaan oikein liikenteessä, olisi mielestäni syytä jo huolestua.

Joten saanen nyt tähän loppuun todeta, että onko tässä ihan oikeasti mitään järkeä?? Niin paljon kun mäkin omaa Kuplaani ja sen tuomaa helpotusta arkeen arvostan, niin on tämmönen rahastus musta ihan naurettavaa. En sano, ettenkö mä pärjäisi ilman autoa ja ajokorttia, mutta kyllä se elämää kätevästi hankaloittaisi. Esimerkiksi töihin päästäkseni mun pitäisi käyttää kolmea eri julkista kulkuvälinettä, joiden kulkemisesta esimerkiksi kymmenen aikaan illalla en olisi niin kovin vakuuttunut.

Jos jollain löytyy tälle joku järkevä selitys, niin saa jakaa! Sillä olen itse kuullut, että jopa autokoulun opettajat pitävät tätä lystiä aivan turhana touhuna. Että silleen... Sanoisinko, että lievästi sanottuna pistää ärsyttämään tämmönen. Mutta eipä siinä mitään, huomenna onnellisena tyttönä lyön 200€ autokoulun opettajan kouraan, ja toivon että menee sitten ainakin hyvään tarkoitukseen! :D

Kuvituksena mun ja Kuplan onnellisia hetkiä, vaikka itse teksti onkin hyvin kaukana onnellisesta.

Mikä musta tulee isona?

Uusi vuosi on jälleen startannut, ja sitä myöten myös ajatukset tulevasta vuodesta ovat alkaneet heräilemään. Mitä tuleva vuosi tuo tullessaan? Mihin suuntaan haluan omilla valinnoillani sitä johdattaa?

Vuosi sitten ajatukset seikkailivat hyvin paljon samoilla linjoilla. Tuolloin lukuloma oli alkamassa ja kirjoitukset lähestyivät vääjäämättä. Siinä samalla yritin sitten paniikissa pohtia tulevaa jatkokoulutuspaikkaa. Mikä minusta tulee isona? Mitä minä haluan elämässäni tehdä? Pohdinta meni välillä jopa lievän maanisuuden puolelle, kun pyörittelin näitä kysymyksiä lähes raivoisasti päässäni, ja vihasin itsäni, kun vastaus tuli aina suorana syöttönä takaisin; en minä tiedä. Tuolloin onneksi ylioppilaskirjoituksia pystyi käyttämään hyvänä tekosyynä antaa aivoille muuta ajateltavaa ja tekemään itseni kanssa kompromissin päätöksenteon siirtämisestä. Noh, kevään haku oli ja meni, ja koin suuren huojennuksen, kun annoin itselleni miettimisaikaa ja tilaa hengittää.

Vuosi on nyt kulunut, ja olen elämässäni käytännössä samassa pisteessä. Nykyään tosin osaan oikeasti sisäistää, ettei minun tarvitse tietää, mikä minusta tulee isona. Mieltään saa ja pitää muuttaa matkan varrella. Ihminen elää hyvällä tuurilla 100-vuotiaaksi. Herranjestas jos jo alle parikymppisenä täytyisi tietää miten aikoo sen koko loppun 80 vuotta käyttää. Mutta juu. Kevään haut lähestyvät jälleen, enkä minä löytänytkään menneen vuoden aikana absoluuttista totuutta ja kirkastusta tulevasta opiskelupaikasta. Eikä se oikeastaan edes häiritse, sillä koen päässeeni lähemmäs ratkaisua. Sillä tiedän ainakin mitä en halua tulevaisuudessa tehdä.

En halua kouluttautua mihinkään "perinteiseen" ammattiin, jotka lapset oppivat karikatyyrisesti tunnistamaan jo päiväkodissa. Lääkäri, poliisi, palomies, sairaanhoitaja, juristi, pappi, opettaja... Ei, ei, ei, ei. En halua niinsanotusti yhden ammatin koulutusta. Että nyt kun opiskelit hammaslääkäriksi niin nyt sitten olet hammaslääkäri. Ja hei, älkääpäs nyt käsittäkö väärin. En millään tavalla väheksy edellämainittujen ammattikuntien edustajia, yritän vain sanoa että ne eivät ole se minun juttuni. Äitini esimerkiksi on terveydenhoitaja, mutta itse en edes harkitse mitään hoitoalaan viittaavaakaan. Olen myös melko varma, etten halua työskennellä kunnalle, kaupungille tai valtiolle. Myöskään yrittäjyys ei missään tapauksessa ole minua varten. Vuosi ison yrityksen leivissä on vahvistanut ajatusta siitä, että sellaisessa paikkani on myös tulevaisuudessa. Haluaisin luultavasti työskennellä isossa, todennäköisesti kansainvälisessä yrityksessä. Se, mitä minä sielä puuhailisin, on vaan edelleen vähän kysymysmerkki. Haluanko suuntautua enemmän hallinnolliselle- vaiko henkilöstöpuolelle. Vai onko paikkani kenties myynnin tai markkinoinnin ja mainonnan saralla. Yhden yrityksenkin sisällä mahdollisuuksia on jo läjäpäin.

Taitavimmat huomasivatkin jo, että mietin tätä opiskeluasiaa hyvin vahvasti työnteon pohjalta. En ole sitä opiskelijatyyppiä, joka opiskelisi pelkästä opiskelun riemusta 20 vuotta. Minulla on selkeä päämäärä opiskeluille, ja se on työelämässä. Tästä syystä olen poissulkenut myös kaikki yli viisi vuotta kestävät opinnot. Neljäkin vuotta alkaa olla jo aika äärirajoilla (tähän ei nyt ole laskettu mukaan mahdollista jatkokouluttautumista, vaan puhun yksittäisen koulutusohjelman kestosta). Sitä paitsi mulle on henkilökohtaisesti helpompi hahmottaa selkeät kokonaisuudet. Kun on tietty tavoite jolla on selkeä aloituspiste ja lopetuspiste, on helppoa pyrkiä kohti päämäärää. Elämä on tähänkin asti sujunut tietyissä sykleissä, kun ala-asteella olin kolme vuotta samassa koulussa, minkä jälkeen vaihdoin muuton myötä koulua toiseen, missä vietin jälleen kolme vuotta. Yläasteelle siirtyminen toi tiettyä muutosta, mutta alkoi ne samat naamat kuuden vuoden jälkeen jo hieman puuduttaa. Siksi suuntasinkin lukioon kauas vanhoista ympyröistä ja niinpä niiden kaikkien uusien ihmisten kohtaaminen oli taas hyvinkin virkistävää. Kolme vuotta samassa paikassa ja samojen ihmisten kanssa, hyvä fiilis ja ystävät jäivät käteen, oli taas hyvä jatkaa eteenpäin. Lukiota seurasi ensimmäinen oikea työpaikka, ihanat uudet työkaverit ja mahtava työilmapiiri.

Mun nykyinen työpaikka taitaa myös olla osasyyllinen siihen, ettei mulla oikeastaan ole tällä hetkellä mitään kauheaa kiirettä opiskelemaan. Lähinnä ajattelen, että löydän kyllä sen mulle sopivimman jutun kun aihe alkaa tarpeeksi paljon kiinnostamaan. Jos se vaatii vielä yhden vuoden työelämässä niin ei siinä mitään. Ja jokatapauksessa aijon jatkaa työtäni opiskelujen ohjella sitten joskus kun se on ajankohtaista. Eli luultavammin ensi- tai sitä seuraavana syksynä.

Huh. Aikamoista tajunnanvirtaa, mutta ehkä joku teistä nappasi tästä päämäärättömästä höpöttelystä kopin. Omia ajatuksia niiden avaaminen tekstin muotoon ainakin selkeyttää joka kerta. Saitteko te mitään tolkkua ja löysikö joku tästä selostuksesta jopa jonkun pointin?

postauksen kuvat weheartit ♥