Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskis. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. elokuuta 2015

Elossa ollaan!

Täällä päässä alkaa pikkuhiljaa olla lomailut lomailtu ja aika palailla taas töiden pariin. Se ei silti tarkoita, että kesäkin olisi nyt ohi, päinvastoin! Mulla on paljon iltavuoroa edessä, joten päivät ehtii hyvin vielä nauttia elokuun lämmöstä ja auringosta! Ja kahdeksan päivän työputken jälkeen odottelee myös pieni palkinto... <3

Mitään "blogilomaa" en ole tarkoituksella kahtaviikkoa vietellyt, aika vaan on hurahtanut hirmuista vauhtia, kun tekemistä ja touhuamista on koko loman ajan riittänyt. Nyt ajattelin jakaa teille lomalla kameraan sekä puhelimeen kertyneitä otoksia vähän sieltä sun täältä. olkaapa hyvät! :)




Tuon pienen miehen ja sen äidin kanssa on nyt lomalla tullut hengailtua vaikka kuinka. Mun mielestä on vain niin kiehtovaa seurata, miten toinen kasvaa ja kehittyy ja oppii koko ajan jotain uutta. Nämä kuvat on Helsingissä sijaitsevasta Snadi Stadi nimisestä sisäleikkipuistosta. Voin lämpimästi suositella, jos haluaa hetkeksi hengähtää ja päästää vähän isommat lapset temmeltämään turvallisesti suljetulle alueelle. Noita Marion burgereita voin myös suositella lämpimästi!




Heinäkuun viimeinen päivä lähdettiin maman kanssa vähän viihteelle kuuntelemaan elävää musiikkia, juomaan kuplivaa ja juoruilemaan! Cafe Carusellissa soitettiin iki-ihanan Bruno Marsin tuotantoa tuolloin, ja tämä neiti oli ihan taivaissa! Locked out of Heaven. ;) Jos Bruno Mars joskus eksyisi tänne jumalan selän taakse, ei ole vaikea arvata kuka olisi ensimmäisten joukossa varaamassa lippuja... <3

Puhelimen kätköistä. Yhden (veikkaan sateisen) illan hengailuasua. Ja meidän oman parvekkeen mansikat kypsymässä! <3 Mansikoita ja tomaatteja ollaan saatu jo vaikka kuinka, puhumattakaan noiden yrttien ja salaattien kätevyydestä ja hyödystä! :)

Joskus eksyttiin myös viihteen puolelle...

Apuaa eii, katsokaa nyt mikä ihanuus! Pikkasen oli puolivuotiaalle ranskis pojulle kertynyt kokoa, mutta se ei estänyt ottamasta syliin ja halimasta. Tämmöset söpöliinit pitäs kieltää lailla, kun iskee kauhea koiruuskuume ihan välittömästi päälle.

Ollaampas sitä nyt niin sporttista että! Älkää huolestuko, koko loma ei ole mennyt urheillessa, mutta on sitäkin ehditty jonkin verran harrastaa. Äiti houkutteli mut hankkimaan sauvat ja mukaansa sauvakävelemään. Me vetästiin sunnuntaina kahden tunnin reipas lenkki, ja lihakset oli kipeenä monta päivää! Täytyy kyllä ihastella mun suunnattoman lahjakkaita kuvanrajaustaitoja, toisessa kuvassa oon onnistunu rajaamaan maman kokonaan ulkopuolelle ja toisessa ottanu hienosti mukaan ylimääräsen ja tuikitarpeellisen vaatekasan. #professionalblogger

Ja taas on pieni mies kuvioissa mukana. Tällä kertaa oltiin meidän lähileikkipuistossa temmeltämässä. Liukumäki on nyt ihan paras juttu! Eilen oltiin jäbiksen kanssa ihmettelemässä menoa ja meininkiä Linnanmäellä, mutta siitä pistelen tulemaan ihan erillistä postausta.

Ehee... Mitä saadaan, kun laitetaan yhteen kaksi hullua? Enpä tiedä tuosta, mutta ainakin aimo määrä kanttarelleja! Me voitaisiin äidin kanssa koluta noita metsiä varmaan tuntikausia hullunkiilto silmissä. Tänä vuonna tuota metsien "keltaista kultaa" äitini sanoin tuntuu löytyvän ihan extraextra paljon, joten ei tarvitse palata kotiin tyhjän korin kanssa. Vähän huonosti kuvassa selkeänä vähemmistönä näkyvät ovat mustatorvisieniä, jotka ovat myös kanttarellin tavoin erinomaisia ruokasieniä!


Nyt se oikea kesä sitten vihdoin tuli! Viime päivinä on saanut onnesta soikeana kaivaa paitsioon jääneet hellevaatteet kaapista ja nauttia koko rahan edestä. Kaikki aika on tullut vietettyä ulkona ja auringon alla. (Älkääpä muuten unohtuko suojautua, ettei pääse sateiden jäljiltä kalpea hipiä kärvähtämään!)

Ja tämän postauksen kuvista päätellen olen viettänyt lomani tasan kolmen henkilön kanssa. Ei hätää, multa löytyy edelleen oma ihana avomies, jonka kanssa ollaan myös vietetty aikaa. Herra vaan tekee tähänkin viikkoon sellasen kevyen 60h työviikon. Kyllä se aina välissä käy kotona pyörähtämässä, mutta huhhuh sanon minä. Mun rakas superahkera mieheni! <3 Lisäksi on juhlittu yhdet tuparit ja kierrelty Ikeaa (kyllä, mua ei saa pysymään sieltä pois edes lomalla) ahkerasti, kun yksi lempparityttö suuntaa Lappeenrantaan opiskelemaan (SICK!). On sitä toki ehditty ihan myös olla. Toissapäivänäkin vaan maattiin rannalla. <3 Voi kesä, jääthän vielä hetkiseksi?

Mites muuten teillä, joko on lomat lusittu vai onnistuitteko ajoittamaan näihin elokuun lämpimpiin päiviin? :)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Ranskishimotus


Olen aina ollut äärettömän koirarakas ihminen. Pikkutyttönä olin hanakasti halailemassa ja rapsuttelemassa jokaista kadulla vastaan kipittävää tai löntystävää karvakaveria. Välillä ehkä liiankin hanakasti, mitä tulee sellaiseen pieneen pikkuruiseen asiaan nimeltään itsesuojeluvaisto. Noh, onneksi huonot kokemukset rajoittuu yhteen pieneen huulipuraisuun, kun varomattomana pikkukiitäjänä olin mennyt koiran pitkien karvojen päälle niin, että koiraan sattui. Siitäkin tilanteesta äiti (ja minä) selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä, eikä traumoja jäänyt koiraystäviä kohtaan. Opetti ehkä vain vähän säheltäjälle varovaisuutta. Vain vähän. Kymmenen pitkää vuotta sain ruikuttaa ja tyytyä silittelemään ja ulkoiluttamaan muiden koiria, ennen kuin sellainen meidän perheeseen hankittiin. Melkein jo kymmenen vuotta sitten elämääni ja sydämeeni tassutteli pieni ja ruttuinen Mocca.

Mocca on ja on aina ollut hyvin omanlaatuisensa koirayksilö. En ole koskaan kohdannut vastaavaa, enkä varmasti koskaan tule kohtaamaankaan. Voisin jaaritella tuosta minulle kaikkein rakkaimmasta nelijalkaisesta otuksesta ummet ja lammet, mutta koska tämän postauksen pääpointti ei ole Mocca, niin siirrytään eteenpäin. Mocalle päätettiin muutaman vuoden kuluttua hankkia seuraksi toinen samanmoinen toveri, ja Tosca saapui perheeseemme. Myös Toscasta ja näiden kahden suhteesta toisiinsa olisi sananen jos toinenkin sanottavana, mutta jääköön se johonkin toiseen kertaan. 

Nyt olen kohta asunut kolme kuukautta yhdessä Teemun kanssa, ja samalla ikäänkuin erossa Mocasta ja Toscasta. Hyvin usein käyn toki heitä rapsuttelemassa, mutta ei se ole sama asia. Ei ole enää koiraa käpertymässä viereen sohvalla tai vietävänä lenkille raikkaassa syyssäässä. Ikävöin karvaisia perheenjäseniäni siinä missä niitä vähemmän karvaisiakin. Ja tästä pääsemmekin vihdoin varsinaiseen aiheeseen, mistä tulin teille kirjoittelemaan. Kaipaus karvaiseen perheenjäseneen ja omaan koiraan on hitaasti nostamassa päätään. Tullaan Teemun kanssa kuitenkin molemmat perheistä, joissa on ollut koiria. Teemulla ihan pienestä asti. Miten ihanaa olisikaan, kun kotiin tullessa olisi joku innoissaan odottamassa, joku ketä pussailla ja rutistella, joku ketä viedä lenkeille ja jolle opettaa uusia juttuja. Kai se on myönnettävä; muhun on iskenyt pentukuume. Eikä ihan mikä tahansa pentukuume, vaan ranskanbulldoggikuume!


Paljon olen käyttänyt aikaa pohdinnalle siitä juuri meille sopivasta koirarodusta. Välillä on tuntunut, ellei sellaista kaikinpuolin miellyttävää yhdistelmää edes ole olemassa. Itse annan painoarvoa seuraaville ominaisuuksille omassa koirassa; reipas, mahdollisimman hyvin kaikkien kanssa toimeentuleva, ei liian sählä eikä liian innokas, suht helposti koulutettavissa, ei kovin innokas räksyttäjä (Mocca ja Tosca eivät osaa haukkua ja asutaan tällä hetkellä kerrostalossa), pieni, lyhytkarvainen, sopivan aktiivinen, mutta osaa ottaa myös rennosti, eikä käy koko ajan ns. ylikierroksilla. Tiedostan kyllä, ettei tällaista niinsanottua täydellistä koiraa ole varmasti edes olemassa, mutta olisi kiva, jos edes osa kriteereistä täyttyisi. Jokainen koira on tottakai yksilö, minkä opin enemmän kuin hyvin Mocan ja Toscan kanssa. Molemmat samaa rotua, tyttöjä, ja luonteeltaan kuin yö ja päivä. Siinä missä Mocca rakastaa ihmisiä ja tykkää varsinkin kun miehet rapsuttelevat (kyllä, koirani rakastaa miehiä) Tosca ei voi sietää muita kuin perheenjäseniä ja suorastaan vihaa miehiä. Tosca viihtyy lenkillä säällä kuin säällä, eikä ikinä ole kiire kotiin. Mocalle taas ilma on aina joko liian märkä, liian kylmä, liian kuuma tai muuten vaan epämieluisa. Mocca olisi kaikkein tyytyväisin, jos ulos ei tarvitsisi lähteä ollenkaan, vaan saisi vaan makoilla sohvalla päivästä toiseen. Tosca taas on aktiivisempi, ja tykkää esimerkiksi agilitystä ja rakastaa kaiken liikkuvan jahtaamista ja vahtaamista. Moccaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Joten kyllä, saman rodun sisälläkin yksilöiden väliset erot voivat olla huimia! Myös erot urosten ja naaraiden välillä voivat olla ratkaisevia.



Olen kuitenkin menettänyt sydämeni näille pienille ruttukuonoille. En tiedä, joku niiden ulkonäössä ja luonteenkuvauksissa vaan miellyttää ihan suunnattomasti. Haluan hankkia koiran silloin, kun tiedän että minulla on tarjota sille rutkasti aikaa ja rakkautta. Tässä elämäntilanteessa ensimmäinen ei vaan mitenkään ole mahdollista. Teemu opiskelee ja minä käyn töissä, joten koira joutuisi viettämään liian pitkiä aikoja aivan yksinään, eikä se ole minusta yhtään reilua koiraa kohtaan. Siksi tässä vaiheessa tyydyn vain haaveiluun omasta koirasta, ehkä se elämäntilannekin antaa jossain vaiheessa periksi... <3

Postauksen kuvat 1 2 3 4