Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. heinäkuuta 2016

Kesälomaviikko puhelimen kuvina

Niin kuin viime postauksessa vähän väläyttelinkin, niin täällä ollaan nyt vihdoin kesälomalla. Päivät on olleet täynnä kaikenlaista puuhastelua, niin ettei melkeen ehdi edes huomata olevansa lomalla. Tänään tuli kuitenkin pieni huilipäivä väliin, kun suunniteltu Suomenlinnan reissu jouduttiinkin perumaan. Mutta ei hätää, onhan tässä onneksi vielä kesää jäjellä. Ja ihan hyvä ottaa välillä vähän rennomminkin kotosalla, niin jaksaa taas mennä ja touhuta.

Lomaan on tähän mennessä mahtunut...


♥ Elämäni toiset(?) rapujuhlat, ja viikonloppuna edessä onkin jo kolmannet!

♥ Useita kertoja ulkona syömistä.

♥ Ihanan ja ah-niin-surullisen elokuvan katsomista serkun kanssa (Kerro minulle jotain hyvää perustuu ihanaan kirjaan, ja en voi muuta kuin suositella sekä kirjaa että leffaa. Itkettiin yhdessä serkun kanssa elokuvissa silmät päästä, ja sain myös leffan jälkeen lainaksi samalta kirjailijalta kirjasarjan toisen osan.♥)

♥ Olen aina ollut sitä mieltä, etten ikinä tule hankimaan ainuttakaan croptoppia. Joten mikäs sen parempi jyrkän mielipiteen takaisinveto, kuin ostaa kerralla heti kolme kappaletta ja totaalirakastuminen yhdistettynä esim tuon raidallisen hameen kanssa...

♥ Pari selfietä Pasilassa Taijaa ja Antonia odotellessa. Nauroin juuri Teemulle, että näyttää kuin olisin piirtänyt tissivakoni paintilla käyttäen apuna suoraa mustaa viivaa. XD Ei hätää, ihan luomut on kuvat, minkä voi jo noista meikittömistä kasvoistakin havaita.







♥ Lintsi- ja Helsinkipäivä rakkaan ystävän ja kummipojan kanssa. Huvipuistotunnelman haistelua, ilmaisissa laitteissa ajelua, pitkät päikkärit rattaissa ja kävelyä pitkin Töölönrantaa tyttöjen juttuja jutellessa. Kuumana päivänä ei oikein ruoka maistunut, joten otin Friends & Brgrsissa lastenhampparin, mikä oli kyllä tosi söpö ja herkullinen!

♥ Käytiin anopin kanssa kahvilla heidän lähikahvilassaan N'Avetassa missä kahvit ja kaksi isoa uunituoretta ja taivaallisen pehmeää pullaa maksoivat yhteensä noin seitsemän euroa.

Nyt illalla olisi tarkoitus väsäillä tortilloja ja dippivihanneksia Teemun kanssa, ja käpertyä sohvalle sadesäätä pakosalle. Jotenkin muutaman näin kuuman päivän jälkeen sadekin tuntuu suorastaan mukavalle ja virkistävälle vaihtelulle. Ja mitä mainioimmalle tekosyylle ottaa kuntosalilta saatu nettileffalahjakortti käyttöön ja viettää rauhassa vanhaa kunnon leffailtaa!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Se on kesäloma nyt!

Tähän rakoon tuli nyt pikaisen blogimoikan paikka elämässä. Nyt on mentykin sellaista haipakkaa että, allekirjoittanut on nimittäin vihdoin kesälomalla! Kolme viikkoa pelkkää lomailua ilman huolta huomisesta. Juu okei, oon kyllä aika tehokkaasti onnistunut aikatauluttamaan itselleni tekemistä koko loman ajaksi, mutta eipähän ainakaan tunnu, että loma menisi hukkaan kotona makoillessa. Ja aika kivat helteet pamahti myös tähän heti loman alkuun, joten aika tyytyväisenä tyttönä kirjoittelen täällä.






Eilinen meni mulla ja Teemulla aika tehokkaasti Hietsussa köllien. Käytiin lähtiessä nappaamassa jättitötteröt matkaan mukaan Helsingin jäätelötehtaan kioskista. Siis ihan heittämällä parasta jäätelöä ikinä, ja rahoille myös vastinetta, kun jäätelöpalloilla tosiaan on tuota kokoa. Ja lisäksi vielä ihanan aurinkoiset jätskimyyjät, jotka antoivat minun maistaa jäätelöä ilmaiseksi, kun epäröin kahden maun välillä. Ei muuten maistaminen hirveästi helpottanut päätöstä, kun kaikki tuosta kioskista löytyvät maut taitavat olla kerrassaan suussasulavia. Eilisen ohjelmaan kuului myös ihanan sympaattinen cafe Regatta ja Mummin siirtolapuutarhamökki, missä viihdyttiin letunpaistossa iltamyöhään. <3





Nyt täytyy taas pakata kimpsut ja kampsut kasaan, ja suunnata tällä kertaa kohti Lintsiä. Tänään on siis vuorossa rutkasti pienen kummipojan seuraa ja hassuja juttuja. Ei täti malta taaskaan odottaa, ja ikäväkin on melkein ehtinyt tulla, vaikka vastahan me toissapäivänä pyörittiin yhdessä pitkin Aurinkolahden rantaa ja puistoja koko päivä. :D Toivottelen teillekin ihanan aurinkoisia hellepäiviä, toivottavasti mahdollisimman moni pääsee nautiskelemaan ja ottamaan kaiken irti, se on nimittäin KESÄ nyt! <3

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Nusi ja kummipoika Fallkullassa




Eilen oli taas aika hegailla vähän kummipojan kanssa. Taija keksi, että mennään käymään Fallkullan kotieläintilalla Malmilla. Niin hauskaa, sillä olen käytännössä viettänyt lapsuuteni kyseisessä paikassa, koska mummi ja äijä asuvat ihan kävelymatkan päässä Fallkullasta. Oli mahtavaa palata pitkästä aikaa lapsuudesta hyvin vahvasti tuttuihin maisemiin ruokkimaan ja paijaamaan eläimiä. Fallkullasta löytyi ainakin minipossuja, lampaita, vuohia, lehmiä, kanoja ja ankkoja. Hevoset olivat kesälomalla, ja itse muistan lapsuudesta ihan isot emakot, joilla oli pikkuisia porsaita, joista olin aivan haltioissani. Anton nautti valtavasti ja meillä oli hauskaa yhdessä! Varsinkin vuohien ja lampaiden ruokkiminen oli tosi jännää, ja Anton niin liikkis kun yritti yhden pienen orren kanssa lähestyä eläimiä, joilla oli kuitenkin koko aitauksellinen ruohoa mutustettavana. Onneksi yksi kiltti mies antoi voikukkakimpustaan muutaman lehden myös Antonille. Käytiin vielä kahvilla Fallkullan kahvilassa, mistä sai hyvät pullakahvit edullisesti, suosittelen!






Kotieläinten katsastuksen jälkeen päätettiin vielä mennä vähän puistoilemaan. Onnistuttiin löytämään myös mun lapsuuden leikkipuisto, joka oli toki kokenut kovia muutoksia sitten 90-luvun. Filpuksen puisto oli erittäin positiivinen kokemus parivuotiaan kanssa, sillä tekemistä riitti, mutta mikään ei ollut liian haastavaa tai "vaarallista" tuolle pikku viilettäjähurjapäälle. Niin paljon touhua ja tohinaa mahtui tuohon päivään, että pikkumies simahti ennen kuin ehti kunnolla edes bussimatkalle kotia kohti. <3

Loppuun vielä loppukevennys: "Nusi-täti ajaa kovaa autolla, Nusi-täti on kiva!" Juu rakas, close enough... :_D


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Pokemon Go!

Ystävät hyvät, Pokemania on täällä. Enpä olisi minäkään uskonut jahtaavani Pokemoneja pitkin maita ja mantuja, mutta toisin kävi! Pokemon Go julkaistiin Jenkeissä viime viikolla, ja tämän viikon alussa latasin pelin omaan puhelimeeni. Suurin osa on varmasti jo kuullut Pokemon Go:sta, mutta pähkinänkuoressa kyseessä on siis kännykkäpeli, jossa pyydystetään 90-luvun lopulta tuttuja Pokemon-hahmoja oikeasta maailmasta puhelimen näytön välityksellä.

Eilen pääsin töistä yhdeksän jälkeen illalla ja kymmeneltä olin jo jahtaamassa Pokemoneja ympäri Keravaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan peli on suorastaan nerokas, sillä se pakottaa pelaajansa kävelemään ja liikkumaan luonnossa edetäkseen pelissä. Ja voi näitä nostalgia ryöppyjä! Monelle ysärilapselle Pokemon oli yhtäkuin elämä, ja täältä löytyy myös yksi suuri Pokemonfani. Pienenä keräiltiin pokekortteja ja kaikenmaailman figuureita. Muistan, miten mullakin oli yksi lipaston laatikko ihan täynnä Pokemon-kortteja! Ja se Pokemon-televisiosarja nyt oli ihan täyttä parhautta. Ai että tätä nostalgiaa ja historian siipien havinaa...







Mitäpä muuta tänne päin, kuin lähes maanista Pokemonien haalintaa? Sunnuntaina pääsin nautiskelemaan taas mummin mökille ihanan huolettomasta mökkilaiffista. Olen jo monet kerrat hehkuttanut täälläkin meidän mummin siirtolapuutarhamökkiä, jonne on niin kätevä lähteä arkea pakosalle. Mökit on kivoja, mutta niille lähteminen on yleensä hirveä operaatio, kun perinteisesti mökille joutuu ajamaan kauhean pitkän matkan. Mutta minun mökkipaikkani onkin Helsingissä ja kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoa. ;D Ihanan helppoa. Sanoin mummille, että kesälomalla tulenkin sitten yökylään mökille. Välihuomio: viikko enää töitä, ja sitten koittaa kolmen viikon kesäloma! Ai että... Sais nämä ilmat tästä vähän parantua, mutta luottamus on suuri. Lomasuunnitelmat on vielä täysin auki, mutta eiköhän kolmeksi viikoksi jotain tekemistä keksitä. ;)



Tiistaina lähdettiin käymään äidin kanssa sienessä. Tämä sienihulluus on ihan meidän kahden välinen juttu. Viime vuonnahan me seottiin ihan täysin kanttarelleista ja poimittiin niitä ties mistä ojista, eikä tilanne tänä vuonna hirveästi ole muuttunut. Ensimmäiseltä sienireissulta jäi ihan mukavasti sieniä pakkaseen, ja tein myös samantien tuoreista sienistä kastikkeen. Uusia perunoita, itse tehtyjä lihapullia ja sienikastiketta punaviinin kanssa, siitä ei kesäruoka paljon paremmaksi voi mennä! Täytyykin ruveta katselemaan seuraavaa sopivaa sienestyspäivää valmiiksi.




Toissapäivänä näin piiitkästä aikaa yläasteaikaista ystävää, ja päästiin vaihtamaan kunnolla kuulumisia. Matka suuntautuikin aurinkoiseen Helsinkiin ja Lintsille, missä pääsi ajelemaan vuoristoradalla ihan ilmaiseksi sen 65-vuotissynttäreiden kunniaksi. Ajelun jälkeen mukaan sai vielä tervanmakuiset vuoristoratakarkit! Niistä tuli vahva mielleyhtymä niihin Sisu- ja tervaleijona-karkkeihin, joita pienenä sai aina automatkoilla. Silloin ei ihan tiennyt, maistuivatko karkit pahalta vai hyvältä, mutta niiden saaminen oli niin jännittävää, että niitä söi kuitenkin. :D Emmin ihana serkku sattui olemaan keskiviikkona töissä, ja saatiin häneltä vielä pari laitelippua päälle. Kingissä ja Raketissa käyminen tuntui tuplasti kauheammalta, kun huvitteluun ei ollut "valmistautunut" etukäteen. Kyllä sen yhden ajelun vanhat vielä jaksoi, mutta enempi laitteissa pyöriminen tuntuu vuosi vuodelta järkyttävämmältä. Raketinkin jälkeen tärinä ei meinannut millään rauhoittua. ;D Voi olla, että seuraavalla kerralla Lintsille lähtee mukaan kummipoika, jonka kanssa laitteetkin ovat vähän maltillisempia. Mutta onnea on kyllä ihanat ystävät, joiden kanssa on heti samalla aaltopituudella, vaikkei olisikaan hetkeen nähnyt. Meillä oli taas niin hauskaa, että lomalla on kyllä otettava uusiksi Emmin kanssa. <3

Nyt taidan napata tuon meidän talouden toisen Pokemonhullun mukaan, ja suunnata vesisadetta uhmaten ulos Pokejahtiin ja ruokakauppaan. Onneksi saatiin nauttia pari päivää ihanasta auringosta ja lämmöstä, sillä tuo +15 ja sadetta meinaa tuntua taas aika luontaan työntävältä. Tekisi melkein mieli käpertyä tähän sohvannurkkaan, mutta ei auta, sillä Pokemonit ei odota!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Silmien laserleikkaus

Kuten sanottu, elämässäni tapahtuu nyt tällä hetkellä paljon muutoksia. Isoja muutoksia, jotka vaikuttavat loppuelämääni ratkaisevasti. Yksi niistä mullisti elämäni viime viikolla.

Mulla on nyt ollut silmälasit kolme vuotta. Kyllä, ei kovin pitkä aika verrattuna siihen, että jotkut ovat käyttäneet laseja vuosikymmeniä, kenties koko elämänsä ajan. Tuo kolme vuotta oli mulle kuitenkin ihan riittävän pitkä ja kivinen ajanjakso. Periaatteessa pidin kyllä silmälaseistani. Ne olivat kauniit, ja sopivat mielestäni hyvin minulle. En kuitenkaan pitänyt niistä rajoitteista, joita silmälasit toivat elämääni. Kesäisin jouduin vaihtelemaan koko ajan silmälaseja ja vahvuuksellisia aurinkolaseja edestakaisin, yleensä unohtaen sitten jommatkummat ties minne. Aurinkolasityylin muuttaminen ei ollut ihan halpa ja helppo juttu, kun arskat täytyi teetättää myös vahvuuksilla. Silmälasit plus uiminen sekä muu rantaelämä olivat jälleen huono kombo. Talvisin taas silmälasit huurtuu ja niihin jää pisaroita, kun taivaalta sataa lunta/räntää/vettä. Lisäksi en vaan kyennyt pitämään silmälasejani puhtaana. Aina näkökentästä löytyi joku pieni roska tai tahra, joka sitten häiritsi ihan vietävästi vaikkapa keskellä työpäivää, kun laseja ei tietenkään pääse koko ajan peseskelemään.



Pari vuotta sitten löysin elämääni myös piilarit. Alkuun meidän yhteiselo oli melko saumatonta, mitä nyt ainainen silmiin ja pois silmistä toisinto toistui aina aamuin illoin. Huomasin kuitenkin, että talvisin silmäni väsyivät ja kuivuivat herkemmin, ja piilareita tulikin enää käytettyä erikoistilaisuuksissa, ja silloinkin yleensä tiedostin silmissä olevat piilarit niiden kuivuuden takia. Piilarishow myös hieman varjosti jokaista lomamatkaa. Muutamat haljenneet piilarit olivat myöskin melkoinen turn off.

Laserleikkaus oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Tänä syksynä sitten huomasin mainoksen ilmaisesta ennakkoarviosta, ja päätin mennä tarkistamaan, onko kyseinen leikkaus mulle mahdollista edes tehdä, ja mikä olisi sille mahdollisesti hyvä ajankohta elämässä. Tämä oli mielestäni parempi ratkaisu, kuin jahkailla asian kanssa kymmenen vuotta ja tuhlata siihen aikaa siitä elämästä, jonka voisin viettää onnellisena ilman silmälaseja.

Tottakai suoritin myös pientä etukäteistutkimusta sekä hintavertailua asian tiimoilta. Lopulta päädyin marssimaan arvioitavaksi Citycenterin Silmäaseman silmäsairaalaan Helsinkiin. Hyvä maine, hinta ja sijainti olivat pääsyyt päätökseen, ja mielestäni tein ehdottomasti loistavan valinnan. Palvelu Silmäaseman silmäsairaalassa oli alusta asti erittäin ystävällistä, ja minusta tuntui siltä, että minut ja tarpeeni otettiin oikeasti huomioon, ja että minua kohdeltiin nimeomaan yksilönä eikä yhtenä tuhannesta.

Ennakkoarviossa selvisi, ettei nuori ikä ole lainkaan este leikkaukseen pääsemiselle. Ikäraja tottakai on 18 vuotta, mutta jos näkö on pysynyt muuttumattomana vähintään kaksi vuotta, leikkaus voidaan tehdä myös parikymppisille. Minullahan tosiaan näkö on pysynyt samana siitä päivästä lähtien, kun silmälasit nenälleni iskin. Ei hirveitä lukemia miinusta, mutta hajataittoa senkin edestä. Ennakkoarviossa myös otetaan silmistä monia erilaisia testejä ja kuvia, mistä hahmotetaan silmien rakennetta ja esimerkiksi sarveiskalvon paksuutta. Lisäksi kaikkiin leikkaukseen liittyviin mieltä askarruttaviin kysymyksiin on mahdollista saada perusteelliset vastaukset.


Ja koska mitään rajoittavia tekijöitä ei ilmennyt, päädyin varaamaan ajan esitutkimukseen ja varsinaiseen leikkaukseen reilun kuukauden päähän. Ja tuntuu kyllä että se kuukausi hupeni ohi hetkessä. Leikkauksesta en tosiaan täällä blogissa hirveästi etukäteen huudellut. Mulla on nimittäin tapana ajatella, että jos kaikki menee niinsanotusti päin, pardon my french, vittua, niin mitä vähemmän sitä on hehkuttanut etukäteen ja mitä harvempi tietää, sen parempi. Nyt kun leikkaus on onnellisesti takana päin, uskaltaa jo ilolla huudella.

Leikkausmenetelmäksi valitsin uusimman ja arvokkaimman menetelmän nimeltään Smile. Mulle oli aika selvä juttu, että jos löytyy riskittömin ja vaivattomin menetelmä, niin mä kyllä sen valitsen jos suinkin voin. Sillon kun on niinkin tärkeästä asiasta kyse, kun silmät ja näkö, niin mielestäni ei tarvitse alkaa pihistelemään. Niitä löytyy sitten kyllä elämän muita osa-alueita, joilta voi lähteä säästämään. Mua myös vähän hirvitti etukäteen kaikki mahdolliset haittavaikutukset, joita laserleikkauksesta voi seurata ja Smilessa niidenkin mahdollisuus minimoituu.

Tällaiselle neurootikolle oli ihanaa, että kaikki mahdollinen tarkastettiin ja testattiin ja varmistettiin useampaan kertaan. Ihan jo ensimmäisestä hoitajasta lähtien jäi hyvä fiilis, kun hän kertoi minulle miten silmät ovat hänestä kauniita ja ihmeellisiä, sekä otti kuvat moneen otteeseen hyväksyen vain täydellisen lopputuloksen. Myös mukana olleelle Teemulle esiteltiin innokkaasti suurennoksia mun silmistä ja erilaisten silmänmittauslaitteiden toimintaa ja tarkoitusta. Tämä jos mikä on todellista omistautumista työlleen. Sama fiilis ja asiantuntemus jatkui asioidessani sekä optikon, että silmälääkärin kanssa. Lopulta kaikki vaikutti lupaavalta, ja olin valmis leikattavaksi.

Ennen leikkausta sain nauttia hieman rauhoittavia, mikä tuli varmasti ihan tarpeeseen. Sen voin nimittäin kertoa, että ihan hirveän montaa kertaa ei ole elämässä kerennyt jännittää niin paljon, mitä ennen laserleikkausta. Muistikuvat itse leikkauksesta eivät ole ihan hirveän vahvoja, sillä jännitin niin paljon toimenpidettä. Kauaa se ei jokatapauksessa kestänyt. Aluksi silmiin laitettiin puuduttavia tippoja ja testattiin, että ne olivat varmasti täysin puuduksissa. Ensin leikattiin oikea silmä. Silmän ympärille asetettiin luomenlevitin, joka esti silmää sulkeutumasta kesken leikkauksen. Sitten silmään ajettiin kiinni muotti, joka varmisti vielä että laser menee perille oikeaan osoitteeseen. Sen jälkeen mun ainoa tehtävä oli tuijottaa vilkkuvaa vihreää valoa, joka lopulta katosi näkyvistä, sillä tässä vaiheessa silmän pinnan alla olevasta sarveiskalvosta laaseroitiin ohut kerros ja silmään muodostui ilmakuplia. Seuraavassa vaiheessa laserilla tehtiin silmään pienenpieni viilto, jonka kautta lääkäri poisti sarveiskalvosta laseroidun solukon. Ja sitten sama homma vasemmalle silmälle. Koko leikkauksen ajan ihana hoitaja piteli minua kädestä ja silitteli käsivartta, ja tunsin oloni hyvin turvalliseksi. Hauskaa tästä teki myös se, että hoitaja oli täysin saman niminen kuin oma mummini, ja iältäänkin samoissa luokissa. Melkein kun olisi oma mummi ollut paiailemassa. :) Leikkaus oli varsin nopea ja vaivaton, mutten silti pitäisi sitä millään tapaa miellyttävänä. Mitään kipua en tietenkään tuntenut, mutta leikkaus oli kokonaisuudessaan hyvin epämukavan tuntuinen. Onneksi koko ajan tiesi, että se on pian ohitse.

Silmien avaaminen leikkauksen jälkeen oli todella pelottavaa, enkä ihan heti päässyt nousemaan leikkauspöydältä takaisin jaloilleni. Kaikki oli hyvin sumeaa, ja minut ohjattiin suoraan pimeään lepohuoneeseen toipumaan. Leikkauksessakin mukana ja tukena ollut Teemu seurasi myös perässä. Lepohuoneessa pääsi makoilemaan peiton alle ja eteen kannettiin suklaata, kahvia ja muita herkkuja. Myös skumppaa tarjottiin juhlistamaan uusia silmiä. Vaikka olo oli sumea ja tokkurainen, tuntui myös melko juhlavalta. Tässä sitä nyt oltiin, uusien, entistä ehompien silmien omistajana!

Lepäilin pimeässä puolitoista tuntia mussuttaen konvehteja ja torkkuen välillä. Kun olin valmis lähtemään kotiin, tarkastettiin näkö vielä kerran. Näköni ylsi tuossa vaiheessa ajokorttirajalle, vaikka omasta mielestäni olin kyllä kaikkea muuta kuin valmis auton rattiin! Hyvinkin sumea näkö kuitenkin kuuluu asiaan, ja Smile menetelmässä näön palautuminen viekin yleensä hiukan pidempään. Sitten sain kasapäin ohjeita sekä reseptejä silmätippoihin ja olin valmis lähtemään apteekin kautta kotia kohti.

Ensimmäiset päivät silmät olivat melko herkät ja valolle arat. Ensimmäisen viikon ajan silmätippoja suositellaankin lisäämään noin tunnin välein. Tämä johtuu osittain myös siitä, että viikon ajan käytetään antibioottisilmätippoja, joiden sisältämä kortisoni kuivattaa silmiä entisestään. Neljäntenä päivänä leikkauksen jälkeen saatoin kuitenkin jo unohtaa lisätä tippoja riittävän usein, sillä silmät eivät enää tuntuneet millään lailla epämukavilta. Myös alkuun vaivanneet halo- ja starburstefektit ovat kutistuneet lähes olemattomiin. Tänään on viimeinen päivä kun tiputtelen antibiootteja silmiin, ja onkin jännä nähdä millaiseksi näkö lopulta asettuu.

Pystyn jo nyt kuitenkin toteamaan, että laserleikkaukseen meneminen oli varmasti yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Siihen käytetyt rahat tulevat maksamaan itsensä monin kertaisesti takaisin, jos ei konkreettisesti rahana, niin ainakin säästyneenä aikana ja puhtaana elämänlaadun paranemisena. On aivan uskomatonta, miten nyt NÄEN ihan itse omilla silmillä paremmin kuin koskaaan silmälaseilla!


Parin viikon kuluttua on sitten varattuna ensimmäinen jälkitarkastus silmille, joten sen jälkeen voisin kirjoitella vielä tarkemmin, että minne se näkö nyt loppupeleissä asettui yms. Mutta kysykää ihmeessä, jos vielä jotain jäi tästä prosessista askarruttamaan. Itse ainakin kaipasin ennen leikkausta nimenomaan näitä muiden positiivisia laserleikkauskokemuksia vähäsen enemmän, joten toivottavasti tästä joku muu voisi nyt sitten hyötyä! :)