Koulussa olen päässyt vähän purkamaan kirjoitus- ja lukuinnostusta. Harmi vaan, ettei se esseiden väkerrys ja koulukirjojen pänttääminen ole läheskään sama asia, kun kuulumisten höpöttely täällä tai oikein hyvä romaani, joka tempaa mukaansa. Kun oli pelkässä työelämässä, sai noita taitoja pitää yllä niin paljon mukavammalla tavalla...
Aikaa ei kyllä ihan hirveästi jää ylimääräistä, kun laskee yhteen koulun, työn, läksyt ja tentit. Ja sitten pitäisi vielä osata pitää omista tarpeista huolta, käydä salilla, laittaa terveellistä sapuskaa, pestä pyykkiä, siivota ja nukkua riittävästi. Ja ainiin, olisi varmaan hyvä joskus ylläpitää myös parisuhdetta, sekä ystävyyssuhteita. Ja mainitsinko jo opiskelijabileet...?
Ennen muinoin kävin aika harvakseltaan ulkona. Helsinki tuntui hirveän kaukaiselta ja vaivalloiselta. Mukavuudenhaluisuuteni vei voiton vaivanäöstä (tekee näin toisinaan yhä edelleenkin). Opiskelijahintaisen matkakortin ansiosta mun elämä kuitenkin mullistui! Helsinki ei enää olekaan niin kaukana, kun joka päivä hurauttaa junalla reilussa vartissa Pasilaan. Nyt saatan saada itseni raahattua rientoihin jopa useamman kerran kuussa! Ja uskokaa pois, sitä jos mitä, voi kutsua jo saavutukseksi. Ja mä viihdyn ulkona. Musta on oikein rattoisaa nostaa vähän kuppia uusien opiskelijatovereiden kanssa, tanssia niin paljon kuin sielu sietää ja vaan nauttia elämästä. Seuraavat päivät ei aina ole ihan yhtä rattoisia, mutta niistäkin ollaan selvitty hyvällä huumorilla ja sijaiskärsijöiden tuomalla tuella.
Joten, kuten sanottu, tekemistä on kyllä ollut monin verroin runsaammin, kuin ennen syksyä. Ennen vapaa-aikaa oli huomattavasti enemmän. Siltikin nyt tuntuu, että sen vähäisenkin vapaa-ajan osaa ja pystyy hyödyntämään jotenkin paljon viisaammin ja paremmin. Syynä voi toki olla myös ne vähintäänkin kyseenalaiset työajat, jotka keskittyi usein keskelle päivää niin, että aikaa ei ollut oikeen kummastakaan päästä riittävästi. Muutenkin musta tuntuu, että hommat on selkeytyneet mun oman pään sisällä valtavasti. Asiat ovat asettuneet oikeisiin uomiinsa ja perspektiiviinsä. Voisin melkein sanoa, että elämä on päässyt asettumaan raiteillena ja kulkee eteenpäin. Se vaan tuntuu puksuttavan niillä raiteillaan hirvittävää vauhtia, mutta ei kai tässä muu auta, kun vaan yrittää roikkua mukana parhaansa mukaan.
Ja sitten tosiaan se itse opiskelu. Hyvin usein olen kuluneen syksyn aikana saanut kuulla uteluita, että miltäs se opiskelu nyt maistuu ja miten se sujuu. Ja aina olen vastannut, että hyvin sujuu! Paitsi ehkä ihan alussa, kun kaikki oli vielä niin uutta ja ihmeellistä ja oli ihan kuutamolla vielä kaiken suhteen. Tässäkään asiassa ei olisi kannattanut hätiköidä, vaan luottaa vaan siihen, että kyllä hommat lähtee sujumaan ja elämä vie eteenpäin. Olen tutustunut mahtaviin uusiin ihmisiin, tykkään meidän luokasta ja uskon, että meillä tulee olemaan hyvät seuraavat pari vuotta edessä. Ensimmäinen jakso on taputeltu hyvin arvosanoin, ja toisessa jaksossa olen saanut ottaa vähän rennommin, kun Teemun neuvoa noudattaen sain ahotoitua pari kurssia etukäteen. Ja mä olen selviytynyt ihan kohtalaisesti jopa ruotsin opiskelusta, mitä en kyllä olisi mitenkään etukäteen voinut uskoa! Uudet ruotsinopettajat on ihan eri planeetalta kuin peruskoulussa ja lukiossa, ja ovat saaneet mut jopa ehkä hitusen tykkäämään ruotsin opiskelusta. Mikä on aika ennenkuulumatonta entisestä inhokkiaineesta! Sama homma on käymässä matikalle, jonka kanssa mulla on ollut tähän asti viha-rakkaus-suhde. Yläasteella matikka oli vielä yksi mun lempiaineista, mutta lukiossa homma onnistuttiin kääntämään ihan päälaelleen. Nyt olen matikan kertauskurssilla päässyt laskemaan ihanan konkreettisia laskuja, ja päässyt kiinni siihen mukavaan onnistumisen tunteeseen, mikä kuuluu mun mielestä oleellisena osana matikan opiskeluun. Ehkä me päästään myös matikan kanssa jatkamaan elämässä eteenpäin enemmän yhteisellä linjalla, kuin miltä se pitkän matikan pakkopulla lukiossa maistui.
Oletteko te jo ihan tylsistyksessä siellä? Tää opsikeluhomma sattuu nyt vaan nykyisin olemaan aika iso osa mun arkea, joten sitä on kuulumisten kertomisessa vaikea yrittää vältellä. Vielä sen verran on sanottava, että liiketalouden koulutusohjelma tuntuu ainakin tällä hetkellä olevan se juuri mulle sopivin vaihtoehto. Ihanan konkreettista, riittävän reipastahtista ja tulevaisuuteen ja työelämään ohjaavaa opiskelua, josta koen ihan oikeasti hyötyväni ja olevani kiinnostunut.
Ettei menisi ihan pelkäksi jaaritteluksi, päätin jakaa teille myös muutaman kännykkäräpsyn kuluneiden kuukausien varrelta. Palataan hei taas, ja toivottavasti vähän pienemmällä aikavälillä! (Ketä mä huijaan? Ihan ko mä pystyisin hiljenemään kaikesta jouluinnostuksestani?! Sen aika ja tila olkoon vaan ihan erillisessä postauksessa. :D)
Huomasitteko jo kuvista, että joku on ehkä vähän yli-innokas uusista haalareistaan? Nyt haalarit ovat jo kokeneet vaikka mitä, ja alkaneet täyttyä myöskin haalarimerkeistä. Ollaan koettu fuksiaiset Star Wars vermeissä, urheiltu Vierumäellä muun muassa suppailun merkeissä (tätä ehdottomasti lisää ensi kesänä!!), todettu, että viinipullo fuksisitseille voi olla huono idea "alottelijalle", juhlittu pikkujouluja ja vaikka mitä. Vielä löytyy tyhjää pinta-alaa haalareista, joten opiskelijariennot kutsunee tätä neitiä jatkossakin... ;)
Voi mä niin rakastin meidän minitalvea tuossa välissä! Sopi mulle paremmin kuin hyvin siirtyä suoraan kuivasta ja kauniista syksystä valkoisiin hankiin. Mutta niin kuin vähän ounastelinkin, eihän se tietenkään niin helposti voinut mennä. Nyt ollaan otettu oikein olantakaa takaisin loskapaskasta, jonka toivon olevan pikkuhiljaa takanapäin. Huomenna alkaa joulukuu, ja talvi saa tulla. <3
Ehdittiin onneksi käymään Porvoossa kun oli vielä "talvi". Taisi olla itseasiassa niitä viimeisiä lumisia pakkaspäiviä ennen kaiken sulattavaa ja masentavaa vesisadetta. Meillä oli ihana päivä kierrellessä pikkupuoteja ja käpytellessä joenvartta. Käytiin kahvilla Porvoon Paahtimossa, jossa sain eteeni ehkä parasta cappuccinoa ja porkkanakakkua, mitä olen ikinä maistanut. Ensi kerralla täytyy varmaan ottaa omat kakkupalat molemmille, sen verran ripeää tahtia hävisi tuo kakkupala parempiin suihin...
Joulukadunavajaiset! <3 Jos jostain saa sitä aitoa joulufiilistä, niin joulukadunavajaisista. Tällä kertaa mukana oli ensimmäistä kertaa ihana kummipoika. Tyyppi kyllä veteli sikeitä suurimman osan ajasta, mutta heräsi kuitenkin kesken paraatin, ja ihmetteli sitä varsin pöllämystyneenä. Ensi vuonna sitten uusi yritys... (; Starbucksin piparilatte on näköjään maistunut, kun Jumbossakin sellainen löytyy kourasta. Ja me saatiin aikaiseksi tehdä blinejä! Mä yhdistän tuon ruuan kyllä niin vahvasti jotenkin jouluun, että taitaa viime kerrasta se melkein vuosi olla. On ne vaan niin herkullisia!
Suunnattiin Teemun kanssa katsomaan uusinta "Potteria" ensi-iltaan erikoisnäytökseen. Kyseessä on siis elokuva Fantastic Beasts and Where to Find Them eli Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Mutta elokuva ei siis ole varsinaisesti Harry Potter -elokuvien jatko-osa, vaan samaan aihepiiriin liittyvä fantasiaelokuva, joka sijoittuu Englannin sijaan 1920-luvun New Yorkiin 70 vuotta ennen Harry Potteria. En viitsi paljastaa sen enempää juonesta, vaikka mieli tekisi, mutta sen voin sanoa, että elokuva yllätti minut positiivisesti. Rakastuin juoneen, näyttelijäsuorituksiin, ihmeotuksiin ja siihen, miten upeasti elokuva kokonaisuudessaan oli toteutettu. Leffa pääsi helposti mun lempileffojen joukkoon! Nyt kun kirjoitan siitä, tekisi melkein mieli nähdä koko elokuva uudestaan, vaikkei viime kerrastakaan ole vielä kulunut kauaakaan. Hauska juttu oli myös, että me ei tiedetty, että tuo erikoisnäytös kestää kokonaisuudessaan noin neljä tuntia. Aluksi näytettiin tosiaan suoraa streemiä Lontoon punaiselta matolta yli tunnin ajan... No, mikäs siinä, onneksi oli hyvä eväät, niin ei kerennyt tulla nälkä. :D
Ps. Mua jäi vähän harmittelemaan, etten ostanut tuota ihanaa valkoista tonttulakkia sovittamisesta huolimatta... Mahtaisikohan niitä löytyä vielä?
Operaatio Nojatuoli. Tämä tapahtui itseasiassa ihan viime viikonloppuna. Oltiin katsottu jo jonkin aikaa meidän mielestä täydellistä ja meidän tarpeisiin sopivaa nojatuolia, joka oli vielä viikonlopun ajan hyvässä tarjouksessa. Ajattelin, että hoidan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja käyn nopeasti nappaamassa nojatuolin auton kyytiin ennen työvuoron alkua. Varmaan turhakin sanoa, ettei se ihan niin helposti sitten sujunutkaan. Olin vahvasti aliarvioinut meidän tulevan löhölinnan koon, ja aika pian kävi selväksi, ettei se ihan niin helposti mun sedan malliseen autooni mahdukaan. Liikkeen työtekijän kanssa päätettiin heti purkaa tuoli paketistaan. Yli puolituntia meillä taisi mennä, kun yritettiin ensin saada tuoli takakontin kautta sisään, sitten takaovesta ja tultiin lopulta siihen tulokseen, että jos tuoli jostain ylipäänsä tulee mahtumaan, niin sitten pelkääjänpuolen etuovesta. Tässä vaiheessa totesin työntekijälle, että hänen ei enää kannata tuhlata aikaansa yhteen idioottiin nojatuolin kanssa, vaan mennä jatkamaan töitänsä. Ähelsin vielä yksinäni tuolin kanssa varmaan 20 minuuttia, ja sain aika huvittuneita katseita liikkeen parkkipaikalla kiireisenä lauantaipäivänä. Lopputulos oli ehkä lievästi kyseenalainen, mutta tuoli oli sisällä ja sain oven kiinni. Lähetin välillä jo epätoivoisia viestejä työkavereille, että mistä minua voi hakea, jos ei töihin kuulu. Että täällä parkkipaikalla taistelen yhden helvetin nojatuolin kanssa. Työkaverit piti tätä vahvana merkkinä siitä, ettei pidä mennä vieraisiin shoppailemaan. On varmaan jatkossa pitäydyttävä oman, tutun ja turvallisen valikoimissa. :D No, loppu hyvin kaikki hyvin, ja meillä on nyt ihana ja älyttömän mukava nojatuoli kaunistamassa sisustusta. Ja sanonpahan vaan, että tuon eteen on kyllä nähty vaivaa ja huomattu, ettei kaikkea voi saada ihan helpoimman kautta. ;D
Jaksoitteko kahlata loppuun saakka? Ensi kerralla ei pitäisi olla ihan näin pitkän aikavälin jorinoita kerrattavana. :D Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
