Pepsi on ollut meillä nyt kolme viikkoa, ja siinä ajassa hän on jo kasvanut hurjasti sekä henkisesti että fyysisestikin. Postauksen kuvat ovat kronologisessa aikajärjestyksessä, niin niistäkin voi vähän hahmottaa tuota pikkutyypin muutosta.
Koiranpennuilla vilkkaan sosiaalistumisen kausi on noin 8-12 viikkoisina, mikä tarkoittaa, että tuona aikana olisi hyvä sosiaalistaa pentua mahdollisimman tehokkaasti kaikkeen, mitä se mahdollisesti tulee kohtaamaan jatkossa elämässään. Ihan kaikkea ei tietenkään millään pysty/ehdi ajan puitteissa kokemaan, mutta kovasti me ollaan koitettu valmistaa tuota pientä elämään. Pepsin pentueelle annettiin varhaisrokotteet eläinlääkärintarkastuksen yhteydessä 7 viikkoisina, mikä on mahtava juttu sosiaalistamisen kannalta. Pennun kanssa voi mennä ja nähdä asioita hitusen huolettomammin, kun rokotus suojaa tarttuvilta taudeilta. Ja ollaanhan me tuon kanssa mentykin. Pepsi varmaan jo alkaa kyllästyä, kun jokapäivä on jotain ohjelmaa. Hänkin odottaa varmaan jo meidän lomaa malttamattomana, että pääsee vähän huilimaan välissä. ;D
Pepsi on tavannut siskoaan kaksi kertaa (kerroinko jo, että sisko muutti asumaan tähän ihan meidän lähelle? Nyt päästään riekkumaan koska tahansa!), Moccaa ja Toscaa (vanhempien basut) jo muutamaan otteeseen, Teemun vanhempien suomenlapinkoiran Simon kolmesti sekä mittelineidit Vapun ja Vienon kertaalleen. Lisäksi ollaan käyty peuhaamassa Mustin ja Mirrin pentutreffeillä, samoiltu metsissä, tavattu kolmevuotias kummipoika kaksi kertaa, käyty kyläilemässä, yksillä synttäreillä ja useaan kertaan ostoksilla lemmikkikaupassa, tutustuttu terassielämään sekä ihmetelty menoa muutamassa tapahtumassa; Suurmarkkinat, Kyläpäivät ja Kirsikankukkajuhlat. Pepsi on myös ehtinyt lajitoverien lisäksi törmätä kissoihin, lampaisiin, hevosiin ja kanoihin. Matkaa on taitettu autolla, bussilla, junalla ja metrolla. Pepsi on suhtautunut kaikkeen pentumaisen ennakkoluulottomasti, ilman pelokkuutta tai arkuutta, menemättä kuitenkaan ylikierroksille. Pepsi on hienosti ollut reipas ja rento itsensä, ja kaikille uusille tuttavuuksille heilutetaan aina iloisesti häntää. Ja tästä on varmasti hyvien lähtökohtien ja luonteen lisäksi kiittäminen juurikin sitä, että ollaan jaksettu pikkuista kuljettaa mukana nämä kuluneet viikot. Esimerkiksi automatkustajana hän on jo mestari. Autoon mennään aina riemuissaan, odottaen innolla tämän kerran määränpäätä. Ja Pepsi matkustaa hiiren hiljaa omassa kuljetushäkissään, yleensä nukkuen ja akkuja lataillen, niin jaksaa sitten perillä taas riekkua. Fiksu tyyppi.
Ja tämä kaikki siis alle kolmessa viikossa. Tähän yhtälöön kun liittää vielä työt, kolme tenttiä, kuuden tunnin yöunet ja kaiken muun kasvatuksen, niin voidaan vaan arvailla mistä mahtaa johtua viimeisen jakson hieman kyseenalainen tenttimenestys... Mutta juu, eipä tuo epeli ole vauva kuin kertaalleen, niin koitetaan tehdä tässä vaiheessa kerralla asiat mahdollisimman oikealla tavalla. Kyllä siitä vielä kelpo koirakansalainen koulitaan! (;
EDIT/ Enhän mä sitten onnistunutkaan saamaan tätä postausta ulos ennen reissuun lähtöä, joten teksti näkeekin päivänvalon vasta meidän paluupäivänä. Mutta eipä se mitään, omissa silmissä tilanne on kyllä sama kuin viikko sitten, vaikka todennäkäisesti pieni on jo kasvanut ja muuttunut tuon viikon aikana hurjasti. :) Eli nyt Pepsi hätyyttelee siis jo täyttä kolmen kuukauden ikää, joista yhden kuukauden on viettänyt meidän hoteissa.
Olemme Teemun kanssa viikon lomalla Sardiniassa, ja veljeni sekä hänen tyttöystävänsä asuvat sen aikaa meillä ja toimivat Pepsin sijaisvanhempina. Viestitelty on päivittäin, ja hyvin siellä vaikuttaa sujuneen. Mitä en kyllä epäillyt hetkeäkään, sillä niin hyvissä käsissä pieni on ollut meidän lomaillessa! <3
Täällä on hirveästi lemmikkikoiria ihmisillä, ja varsinkin pieniä ja suloisia hauvoja kävelee omistajineen vastaan tämän tästä. Myös podengoja muistuttavia koiria on paljon! Ja nyt kun postauskin on koira-aiheinen, on pakko kertoa teille yksi hassu episodi, jota päästiin todistamaan yhtenä iltana istuessamme iltaa ravintolan terassilla.
Rantaa pitkin kulki kaksi naista ja heillä oli myös vapaana kaksi mäyräkoiraa. Koirat silminnähden nauttivat elämästään, ja juoksentelivat onnellisina rantaa edestakaisin. Kului ehkä vartti, kun rakennuksen nurkan takaa juoksi takaisin tulosuuntaan toinen mäyräkoirista. Mäyris oli, jos mahdollista, entistäkin onnellisempi, lähes hurmoksellisessa tilassa. Se sinkoili pitkin rantaa ja poimi suuhunsa jos jonkinlaisia roskia, osaamatta päättää mitä niistä kanniskella mukanaan. Hetken päästä perästä marssi myös toinen naisista. Mutta hämpä ei jakanutkaan mäyriksen ylitsevuotavaa onnea, vaan karjui koiralle käskyjä italiaksi tehostaen niitä huitomalla käsillään ilmassa. Mäyräkoira oli kuin ei olisi kuullutkaan ja jatkoi vaan päätöntä menoaan. Hetken seurattiin tuota parivaljakon touhua ja pohdittiin että mitenhän karkumatka mahtaa päättyä. Taisi mäyräkoirakin lopulta pohtia vähän pidemmälle, että jospa sittenkin lopettaisi hyvän sään aikana. (Vaikka tässä vaiheessa sekin taisi olla jo aikoja sitten ohitettu.) Lopulta mäyräkoira pysähtyikin ja kyyristyi matalasta olemuksestaan vielä entisestään vastaanottamaan omistajansa nuhtelut. Raukka parka näytti niiin syylliseltä! Ja sitä kyllä olikin, sillä omistaja vain jatkoi huutoa pahimpaan varautuneelle koiralle. Tilanne oli jo tässä vaiheessa niin koominen, ja kuin jostain lastenohjelmasta. Mutta omistajapa tempaisi koiran valjaistaan ilmaan kuin käsilaukun! Ja niin lähti maansa myyneen näköinen mäyräkoira kahvasta kannettuna takaisin menosuuntaan sadatteluilla säestettynä. Me ei voitu muuta kuin purskahtaa nauruun saatuamme todistaa tuota hullunkurista välikohtausta. Vieläkin alkaa naurattaa, kun mietin tuota pientä karkulaista, ja pakomatkan saanutta loppua.
Sepä siis tältä erää koirakuulumisista. Täytyy naputella taas päivitystä, kun päästään kotiutumaan ja nähdään, että minkälainen riiviö siellä onkaan vastassa, kun äiti ei ole ollut paikalla komentamassa. ;) No ei, uskon että Pepsi on jatkanut elämää ihan samaa rataa kuin tähänkin asti. Pitämällä veljen ja tyttöystävänsä kiireisinä riiviöimällä sopivasti, mutta olemalla samalla oma maailman hellyyttävin itsensä. <3
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
maanantai 24. huhtikuuta 2017
Cuteness alert !!!
Valtakunnallisen koiranpäivän kunniaksi päätin tulla päivittelemään tänne blogin puolelle, mitäpä muutakaan kuin koira-aiheisissa merkeissä. Ja mikä vielä parempaa, koiranpentuaiheisissa merkeissä! <3 Tässä vaiheessa pieni varoituksen sana; Seuraavat kuvat saattavat aiheuttaa äkillistä ja rajua koirakuumetta koirarakkaimissa lukijoissa. Jatkathan siis omalla vastuulla! ;)
Kuvat ovat parin viikon takaa, kun me käytiin katsomassa noin viisiviikkoisia podengopentuja. Pienet pennut nukkuvat suurimman osan ajasta, ja niinpä uni maistui tämänkin vierailun aikana. Toisaalta seitsemän, hulluna viilettävän pennun, kuvaaminen ei olisi todennäköisesti onnistunut ihan näin hyvällä menestyksellä. :D Hetken aikaa pennut jaksoivat ihmetellä pentuaitaukseen eksyneitä töllistelijöitä, kunnes nuupahtivat yksi toisensa jälkeen takaisin unikasaan.
Viime näkemästä on jo pari viikkoa aikaa, ja vaikka ikävä on hirveän suuri, on kuluneet viikot kyllä menneet kuin siivillä. Kasvattajien puheiden perusteella pennut ovat tässä ajassa kasvaneet hirveillä harppauksilla, ja vauhti on lisääntynyt samassa suhteessa. Enää vaivainen viikko, niin saadaan meidän oma iki-ihana vauva kotiin!
Jonkun verran on hankintojakin jo pennulle tehtynä, ja voisin tehdä niistä teille postausta vielä ennen tyypin saapumista. Joko osaatte arvata, mikä näistä söpöläisistä on meidän tuleva perheenjäsen? (;
Kuvat ovat parin viikon takaa, kun me käytiin katsomassa noin viisiviikkoisia podengopentuja. Pienet pennut nukkuvat suurimman osan ajasta, ja niinpä uni maistui tämänkin vierailun aikana. Toisaalta seitsemän, hulluna viilettävän pennun, kuvaaminen ei olisi todennäköisesti onnistunut ihan näin hyvällä menestyksellä. :D Hetken aikaa pennut jaksoivat ihmetellä pentuaitaukseen eksyneitä töllistelijöitä, kunnes nuupahtivat yksi toisensa jälkeen takaisin unikasaan.
Viime näkemästä on jo pari viikkoa aikaa, ja vaikka ikävä on hirveän suuri, on kuluneet viikot kyllä menneet kuin siivillä. Kasvattajien puheiden perusteella pennut ovat tässä ajassa kasvaneet hirveillä harppauksilla, ja vauhti on lisääntynyt samassa suhteessa. Enää vaivainen viikko, niin saadaan meidän oma iki-ihana vauva kotiin!
Jonkun verran on hankintojakin jo pennulle tehtynä, ja voisin tehdä niistä teille postausta vielä ennen tyypin saapumista. Joko osaatte arvata, mikä näistä söpöläisistä on meidän tuleva perheenjäsen? (;
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Meille tulee vauva!
Täällä aletaan olla jo valmiina vastaanottamaan uusi perheenjäsen! ♥
Niin ihanaa, niin jännittävää!
·
·
Hehee, toivottavasti edes jonkun teistä piti miettiä kahdesti otsikon nähdessään. Sori, en voinut vastustaa kiusausta. :3 Mutta meille todellakin tulee vauva, nimittäin pieni ja karvainen hauvavauva!
Mulla ja Teemulla on jo pitkään ollut haaveena kasvattaa perhettä yhdellä nelijalkaisella jäsenellä. Löytyyhän meidän molempien lapsuudenkodista koiria, ja kun niihin on tottunut, tuntuu elämä ilman koiria melko tyhjältä toisinaan. Mutta koiran hankinta on ollut sellaista "sitten joskus" ajattelua, mitä tulee harrastettua vähän turhankin ahkerasti. Syksyllä alettiin harkita vakavasti koiran ottamista ja miettiä meille sopivaa rotua tarkemmin. Asiaa tutkittuamme tulimme siihen tulokseen, että monet rodut tuppaavat olemaan kovin ylijalostettuja ja sairaita, varsinkin kun toiveissa oli pieni koira, joka sopii hyvin meidän kerrostaloasuntoon. Pohdimme, että voisi olla parempi ottaa sekarotuinen pentu, ja seurasimmekin nettipalstojen ilmoituksia tiheästi. Huomasimme kuitenkin nopeasti, että sekarotuisen pennun hankintaankin alkoi tulla mutkia matkaan. Pentueet eivät olleet oikeastaan ennustettavissa, joten kaiken aikaa täytyi "olla vähän varpaillaan". Lisäksi pentujen alkuperästä ei voinut oikein olla varma, ja varsinkin pienten rotujen kohdalla tuli vastaan epäilyjä pentutehtailusta. (Mikä on ehkä kaikista kamalinta ja niin sydäntä raastavaa touhua.) Fakta on toki myös se, että kaksi sairasta rotukoiraa risteyttämällä tuskin saadaan kovin terveitä sekarotuisiakaan. Kaikki tuo epävarmuus sai meidät lopulta luopumaan pienestä sekarotuisesta haaveilusta.
Taisimme aluksi vähän lannistua, kun uuden perheenjäsenen hankinta alkoi niin kivisesti. Mutta vastoinkäymisistä saa voimaa, ja mä en tunnetusti ole mikään luovuttajasielu. Harmittaa, kun en tarkalleen muista, miten löysin portugalinpodengot. Todennäköisesti olin visusti päättänyt löytää pienen, lyhytkarvaisen, ihmisystävällisen ja oikean koiran näköisen koirarodun hinnalla millä hyvänsä. Ja kyllähän se sieltä sitten jostain vastaan tuli pienen kaivelun jälkeen! Musta on hassua, miten en tietääkseni koskaan ole törmännyt podengoihin edes kuvissa. Olen kuitenkin niin pitkään kuin muistan, ollut vannomaton koiratyttö. Se pihapiirin vaahtosammutin, joka juoksee iloisesti tervehtimään jokaista nelijalkaista otusta, joka on varustettu hännällä. Koirakirjoja on kahlattu kannesta kanteen ja koiratapahtumia ja näyttelyitä kierretty ahkerasti. Ja podengot kuuluvat vielä samaan roturyhmään, kuin meidän basenjit Mocca ja Tosca. Olin elänyt siinä uskossa, että tiedän jokaisen koirarodun ulkonäöltä. Mutta ei, pieni sileäkarvainen portugalinpodengo oli jotenkin onnistunut välttelemään mua, ja kun selasin kyseisen rodun edustajien kuvia netistä, voin sanoa että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Näytin kuvia Teemulle ja todettiin yhdessä, että tässä on meidän tuleva koira. <3
Tässä pieni tiivistelmä portugalinpodengojen rotuyhdistyksen sivuilta:
"Portugalinpodengo on Portugalin kansallisrotu. Se on vanha metsästyskoirarotu ja sitä käytetään rodun kotimaassa siihen tehtävään vielä tänä päivänäkin. Portugalinpodengo kuuluu FCI 5:n roturyhmässä alkukantaisten rotutyyppiin.
Podengoja on kolmea eri kokoa: iso (grande), keskikokoinen (medio) ja pieni (pequeno). Turkinlaadut ovat sileäkarvainen (liso) ja karkeakarvainen (cerdoso). Rotumuunnoksia on täten yhteensä kuusi. Näyttelyissä rotumuunnokset esitetään aina erikseen, mutta juoksukilpailuissa kokoluokat kisaavat yhdessä."
(Tässä on ehkä yksi syy podengojen pysymiseen pimennossa multa. Vaikka Suomessa on eniten nimenomaan pieniä sileäkarvaisia podengoja, kuvissa esiintyy usein karkeakarvaiset muunnokset, jotka eroavat ihan huomattavasti sileäkarvaisista. Tuon karkeakarvaisen muunnoksen ulkonäkö on omalla tavallaan "epäsiistimpi", eikä miellytä niin paljon mun silmää, joten en ole koskaan edes tullut perehtyneeksi siihen, että rodusta löytyy erikarvaisia muunnoksia.)
Lopullinen päätös syntyi kuitenkin, kun perehdyimme tarkemmin podengojen rodunomaisiin luonteenpiirteisiin. Ne, hurmaavan ulkonäön kanssa, vastaavat oikeastaan tarkalleen sitä, mitä me koiralta toivomme. Podengot ovat alkukantaisuutensa ansiosta myös terveitä, eikä nillä ole todettu juurikaan periytyviä sairauksia!
"Portugalinpodengo on iloinen, valpas, eloisa ja
ystävällinen, mutta myös peloton ja erittäin toimelias ja aktiivinen
koira. Siitä on todella helppo pitää, mm. sen tomeruuden vuoksi, vaikka
sen herkkähaukkuisuus saattaa koitua joskus ongelmaksikin asti.
Portugalinpodengo saattaa alkuperästään ja alkukantaisuudestaan johtuen
olla toisinaan hieman varautunut kohdatessaan uusia tilanteita ja
asioita. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa arkuuteen, sitä
portugalinpodengo ei missään nimessä saa olla.
Portugalinpodengo todella kiintyy omistajaansa ja on
yleensä ystävällinen myös lapsille ja toisille koirille edellyttäen,
että on saanut niihin jo pennusta asti tutustua. Se vaatii liikuntaa ja
huomiota ja pitää leikkimisestä. Se siis sopii monenlaiseen
harrastamiseen ja on aktiiviselle ihmiselle hyvä valinta."
Tämän
juuri meille oikean rodun löytymisen jälkeen rattaat alkoivatkin sitten
pyöriä vinhasti eteenpäin. Vuodenvaihteen jälkeen laitoin ensimmäiselle
kasvattajalle viestiä, ja sainkin häneltä ihanan vastauksen. Jäimme
odottamaan kesällä mahdollisesti syntyvää pentuetta, ja siitä meille
ehkä syksyllä muuttavaa pentua. Liityin portugalinpodengojen facebook
ryhmään ja itkin sisäisesti, kun feediin tipahteli päivittäin toinen
toistaan suloisempia podengoja. Kun päätös oli vihdoin tehty, odottavan
aika oli raastavan pitkä. Ja sitten eräänä maaliskuun alun aamuna,
siinä he olivat. Seitsemän täydellistä, vasta syntynyttä, pientä
sileäkarvaista portugalinpodengoa puhelimeni näytöllä. Luulen, että
tuossa vaiheessa toimin kuin sumussa, enkä antanut järjelle sanan
valtaa.Tärisevin sormin naputtelin kasvattajalle viestiä, samalla pienen
innostuksen kasvaessa sisälläni. Järki yritti huudella, että äläs nyt
turhaan liikaa intoile, kaikki pennut ovat tässä vaiheessa varmasti jo
alustavasti varattuina. Toisin kuitenkin kävi, ja yksi tuon pentueen
kuudesta tytöstä kasvaa parhaillaan kohisten sisarustensa kanssa,
voidakseen muuttaa pian uuteen perheeseensä. <3
Ja
täällä odotetaan häntä jo malttamattomina! Kuten kuvista näkee,
esimerkiksi koiraportti on jo asennettuna paikoilleen. (Kiitos super
paljon ihana Taija sekä portista "yli" kasvanut kummipoika! <3)
Tarkkasilmäisimmät saattoivat kummastella porttia jo synttäripostauksessa.
Saimme myös aika osuvan sisustuskyltin lahjaksi äidiltä. Kyllä se vaan
on ihan eri asia tulla tyhjään kotiin, kuin sellaiseen, jossa joku
odottaa onnellisena tervehtien ja häntä villisti vispaten. Myös
koirakirjat ovat olleet ahkerassa käytössä. Mulla oli pari kirjaa
valmiina niiltä ajoilta, kun meidän mummokoirat oli vielä pentuja ja
lisää koirakirjoja saatiin Teemun vanhemmilta joululahjaksi. Eiköhän
näillä eväillä onnistuta kasvattamaan meidän tytöstä ihan
yhteiskuntakelpoinen yksilö. :)
Että
tämmöinen pieni suuri salaisuus on muhinut mun mielessä jo jonkin
aikaa! Hihii, en voisi olla enempää innoissani, ja maailmaa
tarkastellaankin tällä hetkellä aika lailla vaaleanpunaisten koiranpentu
-lasien läpi. Oletteko melkeen yhtä innoissanne tästä uutisesta kuin
mekin? ;)
Ihanaa ja koiranpennun tuoksuista pääsiäistä kaikille!
Tunnisteet:
koira,
koirat,
podengo,
popo,
portugalinpodengo
maanantai 23. toukokuuta 2016
Kunniavieras
Me saatiin nauttia viikonloppuna korkea-arvoisen vieraan läsnäolosta, kun Bella asettui taloksi. Serkulla oli koko viikonlopun kestävä muutto edessä, joten tarjottiin auttava kätemme ja ruvettiin varavanhemmiksi kahdeksanvuotiaalle westietytölle. Bella on siis serkkuni ystävän koira, ja se piti saada pois jaloista pyörimästä viikonlopun ajaksi. Ja sehän sopi meille!
Ja voi miten me tykättiin meidän vieraasta! <3 Varsinkin kun Bella on niin tottelevainen, hellyyttävä ja äärimmäisen ihmisrakas koira. Meillä oli sen kanssa ihan super helppoa, eikä koirakuume viime viikonlopun aikana ainakaan yhtään laantunut. Me vietiin Bellaa pitkille kävelyille lähimetsään ja nautittiin koiraperhe-elämästä täysin rinnoin. Ja sillä välin kun olin töissä, niin Teemu viihdytti pientä vierailijaa. Mua muuten nauratti aika paljon, kun ensitöikseen meille saapuessaan neiti kiipesi kylmän viileästi tuon toisessa kuvassa näkyvän tyynykasan päälle ja jäi siihen nököttämään. Ihan kuin se olisi sanonut: "Noin, minä olen nyt tässä. Mitäs sitten tehdään?". Pienessä koirassa valtavan iso persoona, joka asettui heti taloksi meidän kotiin ja sydämiin. <3
Bella oli tottakai myös mukana kannustamassa Suomen leijonat finaaliin. Me menetettiin meidän maskotti sunnuntaina, eli ei ihme, että rahkeet riittivät eilen illalla vain hopeaan... No ei vaan, mahtavaa peliä Suomelta koko turnauksen ajan, finaalissa nyt vain kävi näin. Minusta Kanadan ei tuolla voitolla pitäisi ihan hirveästi juhlia... ;)
Ja voi miten me tykättiin meidän vieraasta! <3 Varsinkin kun Bella on niin tottelevainen, hellyyttävä ja äärimmäisen ihmisrakas koira. Meillä oli sen kanssa ihan super helppoa, eikä koirakuume viime viikonlopun aikana ainakaan yhtään laantunut. Me vietiin Bellaa pitkille kävelyille lähimetsään ja nautittiin koiraperhe-elämästä täysin rinnoin. Ja sillä välin kun olin töissä, niin Teemu viihdytti pientä vierailijaa. Mua muuten nauratti aika paljon, kun ensitöikseen meille saapuessaan neiti kiipesi kylmän viileästi tuon toisessa kuvassa näkyvän tyynykasan päälle ja jäi siihen nököttämään. Ihan kuin se olisi sanonut: "Noin, minä olen nyt tässä. Mitäs sitten tehdään?". Pienessä koirassa valtavan iso persoona, joka asettui heti taloksi meidän kotiin ja sydämiin. <3
Bella oli tottakai myös mukana kannustamassa Suomen leijonat finaaliin. Me menetettiin meidän maskotti sunnuntaina, eli ei ihme, että rahkeet riittivät eilen illalla vain hopeaan... No ei vaan, mahtavaa peliä Suomelta koko turnauksen ajan, finaalissa nyt vain kävi näin. Minusta Kanadan ei tuolla voitolla pitäisi ihan hirveästi juhlia... ;)
Voi että, hirveä ikävä tulee Bellaa näitä kuvia katsellessa. Vaikka koira ei ole lähelläkään omaa, hirveästi se noinkin lyhyessä ajassa alkoi siltä tuntua. Meidän perheestä löytyisi kyllä yksi pienen koiran kokoinen paikka täytettäväksi. Ja ainakin tämmöisen söpöläisen kanssa on parempi kuin hyvä harjoitella ennen sitä ihan ikiomaa hauvavauvaa... <3
maanantai 5. tammikuuta 2015
Pakkastassut
Voi miten kaunis ilma tänään oli! Vaikkakin ulkona oli myös jäätävän kylmä. Pakkasta oli -10 astetta, mutta puhelimen sovelluksen mukaan se tuntui samalta kuin -19! Hrr. Päätettiin kuitenkin vapaapäivän kunniaksi uhmata pakkasta ja suunnattiin kupla mun vanhempien luokse, koska haluttiin mennä Mocan ja Toscan kanssa ulos. Kyllä, on ihan normaalia ajaa 10km vain viedäkseen koirat lenkille. Varsinkin lyhytkarvaiset koirat, joiden kanssa ei voi lenkkeillä tuntitolkulla pakkasessa.
Äää eii, Tosca mikä on tää ilme? Miksi näytät peuralta ajovaloissa tai vaihtoehtoisesti siltä että näit jäniksen/oravan/kissan/linnun jonka perään rynnätä?
Ahahahha Tosca näyttää tässä siltä, että halveksii mua sydämensä pohjasta! Mitäs mua siinä oikeen nostelet akka? Ilmeisesti ei ole mahdollista saada hienoa ja arvokasta kuvaa, missä molemmat, koira ja omistaja näyttäisi suunnilleen normaaleilta.
Voi ei apua, mun koirat varmaa oikeesti pitää mua ihan hulluna. Voin melkeen kuulla Mocan ajatukset; Ja taas sitä mennään... HUOH. Eii, mä en ole hullu ja yli-innokas, rakastan teitä vaan aivan suunnattoman paljon! <3
Kirpeän reippailun jälkeen oli ihana käpertyä sohvan nurkkaan kuumaan kaakaon kanssa rapsuttelemaan karvakuonoja. Mocca toivottaa rauhallista ja rentoa uutta viikkoa kaikille!
Äää eii, Tosca mikä on tää ilme? Miksi näytät peuralta ajovaloissa tai vaihtoehtoisesti siltä että näit jäniksen/oravan/kissan/linnun jonka perään rynnätä?
Ahahahha Tosca näyttää tässä siltä, että halveksii mua sydämensä pohjasta! Mitäs mua siinä oikeen nostelet akka? Ilmeisesti ei ole mahdollista saada hienoa ja arvokasta kuvaa, missä molemmat, koira ja omistaja näyttäisi suunnilleen normaaleilta.
Voi ei apua, mun koirat varmaa oikeesti pitää mua ihan hulluna. Voin melkeen kuulla Mocan ajatukset; Ja taas sitä mennään... HUOH. Eii, mä en ole hullu ja yli-innokas, rakastan teitä vaan aivan suunnattoman paljon! <3
Kirpeän reippailun jälkeen oli ihana käpertyä sohvan nurkkaan kuumaan kaakaon kanssa rapsuttelemaan karvakuonoja. Mocca toivottaa rauhallista ja rentoa uutta viikkoa kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










