Koiranpennuilla vilkkaan sosiaalistumisen kausi on noin 8-12 viikkoisina, mikä tarkoittaa, että tuona aikana olisi hyvä sosiaalistaa pentua mahdollisimman tehokkaasti kaikkeen, mitä se mahdollisesti tulee kohtaamaan jatkossa elämässään. Ihan kaikkea ei tietenkään millään pysty/ehdi ajan puitteissa kokemaan, mutta kovasti me ollaan koitettu valmistaa tuota pientä elämään. Pepsin pentueelle annettiin varhaisrokotteet eläinlääkärintarkastuksen yhteydessä 7 viikkoisina, mikä on mahtava juttu sosiaalistamisen kannalta. Pennun kanssa voi mennä ja nähdä asioita hitusen huolettomammin, kun rokotus suojaa tarttuvilta taudeilta. Ja ollaanhan me tuon kanssa mentykin. Pepsi varmaan jo alkaa kyllästyä, kun jokapäivä on jotain ohjelmaa. Hänkin odottaa varmaan jo meidän lomaa malttamattomana, että pääsee vähän huilimaan välissä. ;D
Pepsi on tavannut siskoaan kaksi kertaa (kerroinko jo, että sisko muutti asumaan tähän ihan meidän lähelle? Nyt päästään riekkumaan koska tahansa!), Moccaa ja Toscaa (vanhempien basut) jo muutamaan otteeseen, Teemun vanhempien suomenlapinkoiran Simon kolmesti sekä mittelineidit Vapun ja Vienon kertaalleen. Lisäksi ollaan käyty peuhaamassa Mustin ja Mirrin pentutreffeillä, samoiltu metsissä, tavattu kolmevuotias kummipoika kaksi kertaa, käyty kyläilemässä, yksillä synttäreillä ja useaan kertaan ostoksilla lemmikkikaupassa, tutustuttu terassielämään sekä ihmetelty menoa muutamassa tapahtumassa; Suurmarkkinat, Kyläpäivät ja Kirsikankukkajuhlat. Pepsi on myös ehtinyt lajitoverien lisäksi törmätä kissoihin, lampaisiin, hevosiin ja kanoihin. Matkaa on taitettu autolla, bussilla, junalla ja metrolla. Pepsi on suhtautunut kaikkeen pentumaisen ennakkoluulottomasti, ilman pelokkuutta tai arkuutta, menemättä kuitenkaan ylikierroksille. Pepsi on hienosti ollut reipas ja rento itsensä, ja kaikille uusille tuttavuuksille heilutetaan aina iloisesti häntää. Ja tästä on varmasti hyvien lähtökohtien ja luonteen lisäksi kiittäminen juurikin sitä, että ollaan jaksettu pikkuista kuljettaa mukana nämä kuluneet viikot. Esimerkiksi automatkustajana hän on jo mestari. Autoon mennään aina riemuissaan, odottaen innolla tämän kerran määränpäätä. Ja Pepsi matkustaa hiiren hiljaa omassa kuljetushäkissään, yleensä nukkuen ja akkuja lataillen, niin jaksaa sitten perillä taas riekkua. Fiksu tyyppi.
Ja tämä kaikki siis alle kolmessa viikossa. Tähän yhtälöön kun liittää vielä työt, kolme tenttiä, kuuden tunnin yöunet ja kaiken muun kasvatuksen, niin voidaan vaan arvailla mistä mahtaa johtua viimeisen jakson hieman kyseenalainen tenttimenestys... Mutta juu, eipä tuo epeli ole vauva kuin kertaalleen, niin koitetaan tehdä tässä vaiheessa kerralla asiat mahdollisimman oikealla tavalla. Kyllä siitä vielä kelpo koirakansalainen koulitaan! (;
EDIT/ Enhän mä sitten onnistunutkaan saamaan tätä postausta ulos ennen reissuun lähtöä, joten teksti näkeekin päivänvalon vasta meidän paluupäivänä. Mutta eipä se mitään, omissa silmissä tilanne on kyllä sama kuin viikko sitten, vaikka todennäkäisesti pieni on jo kasvanut ja muuttunut tuon viikon aikana hurjasti. :) Eli nyt Pepsi hätyyttelee siis jo täyttä kolmen kuukauden ikää, joista yhden kuukauden on viettänyt meidän hoteissa.
Olemme Teemun kanssa viikon lomalla Sardiniassa, ja veljeni sekä hänen tyttöystävänsä asuvat sen aikaa meillä ja toimivat Pepsin sijaisvanhempina. Viestitelty on päivittäin, ja hyvin siellä vaikuttaa sujuneen. Mitä en kyllä epäillyt hetkeäkään, sillä niin hyvissä käsissä pieni on ollut meidän lomaillessa! <3
Täällä on hirveästi lemmikkikoiria ihmisillä, ja varsinkin pieniä ja suloisia hauvoja kävelee omistajineen vastaan tämän tästä. Myös podengoja muistuttavia koiria on paljon! Ja nyt kun postauskin on koira-aiheinen, on pakko kertoa teille yksi hassu episodi, jota päästiin todistamaan yhtenä iltana istuessamme iltaa ravintolan terassilla.
Rantaa pitkin kulki kaksi naista ja heillä oli myös vapaana kaksi mäyräkoiraa. Koirat silminnähden nauttivat elämästään, ja juoksentelivat onnellisina rantaa edestakaisin. Kului ehkä vartti, kun rakennuksen nurkan takaa juoksi takaisin tulosuuntaan toinen mäyräkoirista. Mäyris oli, jos mahdollista, entistäkin onnellisempi, lähes hurmoksellisessa tilassa. Se sinkoili pitkin rantaa ja poimi suuhunsa jos jonkinlaisia roskia, osaamatta päättää mitä niistä kanniskella mukanaan. Hetken päästä perästä marssi myös toinen naisista. Mutta hämpä ei jakanutkaan mäyriksen ylitsevuotavaa onnea, vaan karjui koiralle käskyjä italiaksi tehostaen niitä huitomalla käsillään ilmassa. Mäyräkoira oli kuin ei olisi kuullutkaan ja jatkoi vaan päätöntä menoaan. Hetken seurattiin tuota parivaljakon touhua ja pohdittiin että mitenhän karkumatka mahtaa päättyä. Taisi mäyräkoirakin lopulta pohtia vähän pidemmälle, että jospa sittenkin lopettaisi hyvän sään aikana. (Vaikka tässä vaiheessa sekin taisi olla jo aikoja sitten ohitettu.) Lopulta mäyräkoira pysähtyikin ja kyyristyi matalasta olemuksestaan vielä entisestään vastaanottamaan omistajansa nuhtelut. Raukka parka näytti niiin syylliseltä! Ja sitä kyllä olikin, sillä omistaja vain jatkoi huutoa pahimpaan varautuneelle koiralle. Tilanne oli jo tässä vaiheessa niin koominen, ja kuin jostain lastenohjelmasta. Mutta omistajapa tempaisi koiran valjaistaan ilmaan kuin käsilaukun! Ja niin lähti maansa myyneen näköinen mäyräkoira kahvasta kannettuna takaisin menosuuntaan sadatteluilla säestettynä. Me ei voitu muuta kuin purskahtaa nauruun saatuamme todistaa tuota hullunkurista välikohtausta. Vieläkin alkaa naurattaa, kun mietin tuota pientä karkulaista, ja pakomatkan saanutta loppua.
Sepä siis tältä erää koirakuulumisista. Täytyy naputella taas päivitystä, kun päästään kotiutumaan ja nähdään, että minkälainen riiviö siellä onkaan vastassa, kun äiti ei ole ollut paikalla komentamassa. ;) No ei, uskon että Pepsi on jatkanut elämää ihan samaa rataa kuin tähänkin asti. Pitämällä veljen ja tyttöystävänsä kiireisinä riiviöimällä sopivasti, mutta olemalla samalla oma maailman hellyyttävin itsensä. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti