Kuten sanottu, elämässäni tapahtuu nyt tällä hetkellä paljon
muutoksia. Isoja muutoksia, jotka vaikuttavat loppuelämääni
ratkaisevasti. Yksi niistä mullisti elämäni viime viikolla.
Mulla
on nyt ollut silmälasit kolme vuotta. Kyllä, ei kovin pitkä aika
verrattuna siihen, että jotkut ovat käyttäneet laseja vuosikymmeniä,
kenties koko elämänsä ajan. Tuo kolme vuotta oli mulle kuitenkin ihan
riittävän pitkä ja kivinen ajanjakso. Periaatteessa pidin kyllä
silmälaseistani. Ne olivat kauniit, ja sopivat mielestäni hyvin minulle.
En kuitenkaan pitänyt niistä rajoitteista, joita silmälasit toivat
elämääni. Kesäisin jouduin vaihtelemaan koko ajan silmälaseja ja
vahvuuksellisia aurinkolaseja edestakaisin, yleensä unohtaen sitten
jommatkummat ties minne. Aurinkolasityylin muuttaminen ei ollut ihan
halpa ja helppo juttu, kun arskat täytyi teetättää myös vahvuuksilla.
Silmälasit plus uiminen sekä muu rantaelämä olivat jälleen huono kombo.
Talvisin taas silmälasit huurtuu ja niihin jää pisaroita, kun taivaalta sataa
lunta/räntää/vettä. Lisäksi en vaan kyennyt pitämään silmälasejani
puhtaana. Aina näkökentästä löytyi joku pieni roska tai tahra, joka
sitten häiritsi ihan vietävästi vaikkapa keskellä työpäivää, kun laseja
ei tietenkään pääse koko ajan peseskelemään.

Pari
vuotta sitten löysin elämääni myös piilarit. Alkuun meidän yhteiselo
oli melko saumatonta, mitä nyt ainainen silmiin ja pois silmistä
toisinto toistui aina aamuin illoin. Huomasin kuitenkin, että talvisin
silmäni väsyivät ja kuivuivat herkemmin, ja piilareita tulikin enää
käytettyä erikoistilaisuuksissa, ja silloinkin yleensä tiedostin
silmissä olevat piilarit niiden kuivuuden takia. Piilarishow myös hieman
varjosti jokaista lomamatkaa. Muutamat haljenneet piilarit olivat
myöskin melkoinen turn off.
Laserleikkaus
oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Tänä syksynä sitten huomasin
mainoksen ilmaisesta ennakkoarviosta, ja päätin mennä tarkistamaan, onko
kyseinen leikkaus mulle mahdollista edes tehdä, ja mikä olisi sille
mahdollisesti hyvä ajankohta elämässä. Tämä oli mielestäni parempi
ratkaisu, kuin jahkailla asian kanssa kymmenen vuotta ja tuhlata siihen
aikaa siitä elämästä, jonka voisin viettää onnellisena ilman
silmälaseja.
Tottakai suoritin myös pientä
etukäteistutkimusta sekä hintavertailua asian tiimoilta. Lopulta päädyin
marssimaan arvioitavaksi Citycenterin Silmäaseman silmäsairaalaan
Helsinkiin. Hyvä maine, hinta ja sijainti olivat pääsyyt päätökseen, ja
mielestäni tein ehdottomasti loistavan valinnan. Palvelu Silmäaseman
silmäsairaalassa oli alusta asti erittäin ystävällistä, ja minusta
tuntui siltä, että minut ja tarpeeni otettiin oikeasti huomioon, ja että
minua kohdeltiin nimeomaan yksilönä eikä yhtenä tuhannesta.
Ennakkoarviossa
selvisi, ettei nuori ikä ole lainkaan este leikkaukseen pääsemiselle.
Ikäraja tottakai on 18 vuotta, mutta jos näkö on pysynyt muuttumattomana
vähintään kaksi vuotta, leikkaus voidaan tehdä myös parikymppisille.
Minullahan tosiaan näkö on pysynyt samana siitä päivästä lähtien, kun
silmälasit nenälleni iskin. Ei hirveitä lukemia miinusta, mutta
hajataittoa senkin edestä. Ennakkoarviossa myös otetaan silmistä monia
erilaisia testejä ja kuvia, mistä hahmotetaan silmien rakennetta ja
esimerkiksi sarveiskalvon paksuutta. Lisäksi kaikkiin leikkaukseen
liittyviin mieltä askarruttaviin kysymyksiin on mahdollista saada
perusteelliset vastaukset.

Ja
koska mitään rajoittavia tekijöitä ei ilmennyt, päädyin varaamaan ajan
esitutkimukseen ja varsinaiseen leikkaukseen reilun kuukauden päähän. Ja
tuntuu kyllä että se kuukausi hupeni ohi hetkessä. Leikkauksesta en
tosiaan täällä blogissa hirveästi etukäteen huudellut. Mulla on
nimittäin tapana ajatella, että jos kaikki menee niinsanotusti päin,
pardon my french, vittua, niin mitä vähemmän sitä on hehkuttanut
etukäteen ja mitä harvempi tietää, sen parempi. Nyt kun leikkaus on
onnellisesti takana päin, uskaltaa jo ilolla huudella.
Leikkausmenetelmäksi
valitsin uusimman ja arvokkaimman menetelmän nimeltään Smile. Mulle oli
aika selvä juttu, että jos löytyy riskittömin ja vaivattomin menetelmä,
niin mä kyllä sen valitsen jos suinkin voin. Sillon kun on niinkin
tärkeästä asiasta kyse, kun silmät ja näkö, niin mielestäni ei
tarvitse alkaa pihistelemään. Niitä löytyy sitten kyllä elämän muita
osa-alueita, joilta voi lähteä säästämään. Mua myös vähän hirvitti
etukäteen kaikki mahdolliset haittavaikutukset, joita laserleikkauksesta
voi seurata ja Smilessa niidenkin mahdollisuus minimoituu.
Tällaiselle
neurootikolle oli ihanaa, että kaikki mahdollinen tarkastettiin ja
testattiin ja varmistettiin useampaan kertaan. Ihan jo ensimmäisestä
hoitajasta lähtien jäi hyvä fiilis, kun hän kertoi minulle miten silmät
ovat hänestä kauniita ja ihmeellisiä, sekä otti kuvat moneen otteeseen
hyväksyen vain täydellisen lopputuloksen. Myös mukana olleelle Teemulle
esiteltiin innokkaasti suurennoksia mun silmistä ja erilaisten
silmänmittauslaitteiden toimintaa ja tarkoitusta. Tämä jos mikä on
todellista omistautumista työlleen. Sama fiilis ja asiantuntemus jatkui
asioidessani sekä optikon, että silmälääkärin kanssa. Lopulta kaikki
vaikutti lupaavalta, ja olin valmis leikattavaksi.
Ennen
leikkausta sain nauttia hieman rauhoittavia, mikä tuli varmasti ihan
tarpeeseen. Sen voin nimittäin kertoa, että ihan hirveän montaa kertaa
ei ole elämässä kerennyt jännittää niin paljon, mitä ennen
laserleikkausta. Muistikuvat itse leikkauksesta eivät ole ihan hirveän
vahvoja, sillä jännitin niin paljon toimenpidettä. Kauaa se ei
jokatapauksessa kestänyt. Aluksi silmiin laitettiin puuduttavia tippoja
ja testattiin, että ne olivat varmasti täysin puuduksissa. Ensin
leikattiin oikea silmä. Silmän ympärille asetettiin luomenlevitin, joka
esti silmää sulkeutumasta kesken leikkauksen. Sitten silmään ajettiin
kiinni muotti, joka varmisti vielä että laser menee perille oikeaan
osoitteeseen. Sen jälkeen mun ainoa tehtävä oli tuijottaa vilkkuvaa
vihreää valoa, joka lopulta katosi näkyvistä, sillä tässä vaiheessa
silmän pinnan alla olevasta sarveiskalvosta laaseroitiin ohut kerros ja
silmään muodostui ilmakuplia. Seuraavassa vaiheessa laserilla tehtiin
silmään pienenpieni viilto, jonka kautta lääkäri poisti sarveiskalvosta
laseroidun solukon. Ja sitten sama homma vasemmalle silmälle. Koko
leikkauksen ajan ihana hoitaja piteli minua kädestä ja silitteli
käsivartta, ja tunsin oloni hyvin turvalliseksi. Hauskaa tästä teki myös
se, että hoitaja oli täysin saman niminen kuin oma mummini, ja
iältäänkin samoissa luokissa. Melkein kun olisi oma mummi ollut
paiailemassa. :) Leikkaus oli varsin nopea ja vaivaton, mutten silti
pitäisi sitä millään tapaa miellyttävänä. Mitään kipua en tietenkään
tuntenut, mutta leikkaus oli kokonaisuudessaan hyvin epämukavan
tuntuinen. Onneksi koko ajan tiesi, että se on pian ohitse.
Silmien
avaaminen leikkauksen jälkeen oli todella pelottavaa, enkä ihan heti
päässyt nousemaan leikkauspöydältä takaisin jaloilleni. Kaikki oli hyvin
sumeaa, ja minut ohjattiin suoraan pimeään lepohuoneeseen toipumaan.
Leikkauksessakin mukana ja tukena ollut Teemu seurasi myös perässä.
Lepohuoneessa pääsi makoilemaan peiton alle ja eteen kannettiin
suklaata, kahvia ja muita herkkuja. Myös skumppaa tarjottiin
juhlistamaan uusia silmiä. Vaikka olo oli sumea ja tokkurainen, tuntui
myös melko juhlavalta. Tässä sitä nyt oltiin, uusien, entistä ehompien
silmien omistajana!

Lepäilin
pimeässä puolitoista tuntia mussuttaen konvehteja ja torkkuen välillä.
Kun olin valmis lähtemään kotiin, tarkastettiin näkö vielä kerran.
Näköni ylsi tuossa vaiheessa ajokorttirajalle, vaikka omasta mielestäni
olin kyllä kaikkea muuta kuin valmis auton rattiin! Hyvinkin sumea näkö
kuitenkin kuuluu asiaan, ja Smile menetelmässä näön palautuminen viekin
yleensä hiukan pidempään. Sitten sain kasapäin ohjeita sekä reseptejä
silmätippoihin ja olin valmis lähtemään apteekin kautta kotia kohti.
Ensimmäiset
päivät silmät olivat melko herkät ja valolle arat. Ensimmäisen viikon
ajan silmätippoja suositellaankin lisäämään noin tunnin välein. Tämä
johtuu osittain myös siitä, että viikon ajan käytetään
antibioottisilmätippoja, joiden sisältämä kortisoni kuivattaa silmiä
entisestään. Neljäntenä päivänä leikkauksen jälkeen saatoin kuitenkin jo
unohtaa lisätä tippoja riittävän usein, sillä silmät eivät enää
tuntuneet millään lailla epämukavilta. Myös alkuun vaivanneet halo- ja
starburstefektit ovat kutistuneet lähes olemattomiin. Tänään on
viimeinen päivä kun tiputtelen antibiootteja silmiin, ja onkin jännä
nähdä millaiseksi näkö lopulta asettuu.

Pystyn
jo nyt kuitenkin toteamaan, että laserleikkaukseen meneminen oli
varmasti yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Siihen käytetyt rahat
tulevat maksamaan itsensä monin kertaisesti takaisin, jos ei
konkreettisesti rahana, niin ainakin säästyneenä aikana ja puhtaana
elämänlaadun paranemisena. On aivan uskomatonta, miten nyt NÄEN ihan
itse omilla silmillä paremmin kuin koskaaan silmälaseilla!
Parin
viikon kuluttua on sitten varattuna ensimmäinen jälkitarkastus
silmille, joten sen jälkeen voisin kirjoitella vielä tarkemmin, että
minne se näkö nyt loppupeleissä asettui yms. Mutta kysykää ihmeessä, jos
vielä jotain jäi tästä prosessista askarruttamaan. Itse ainakin
kaipasin ennen leikkausta nimenomaan näitä muiden positiivisia
laserleikkauskokemuksia vähäsen enemmän, joten toivottavasti tästä joku
muu voisi nyt sitten hyötyä! :)