Valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa

Marraskuun viimeinen päivä. Juuri niin synkkänä, kuin sen voikin olettaa olevan. Sade ropisee ikkunaan, tuuli heiluttaa puiden latvoja ja ulkona on niin tasiaisen harmaata ja pimeää, että voisin vaikka vannoa, ettei tänään päivä valjennut vaan siirryttiin suoraan aamusta iltaan. Mitä täydellisin hetki virittää jouluvalot kotiin!

Huomenna koittaa jo joulukuu, ja melkein hirvittää. Jos joulukuu lipuu ohi yhtä huimaa vauhtia kuin marraskuu, on parempi aloittaa jouluun valmistautuminen pikimmiten. Tänään kävin kaivamassa joulukoristeet varastokomerosta ja heti tuli hiukan valoisampi ja jouluisempi meininki tähän vallitsevaan viimeiseenkin marraskuun synkkyyteen.

Velipoika lupasi tulla tänään koulun jälkeen kahville. Voi miten lämmittääkään vanhan siskon sydäntä. ;) Ehkäpä tämä jopa todistaa, etten ole aivan täysin toivoton tapaus hänen silmissään. Me käydään yhdessä myös sovittamassa yhtä käytettyä miesten pukua, sillä päästään tanssimaan yksiä häitä tapaninpäivänä! <3 Olen innoissani, kuin pieni lapsi jouluaattona. Häät on mielestäni aina olleet kaikista juhlista ne kaikkein ihanimmat ja ikimuistoisimmat, ja kahden ihmisen lupautumisessa toisilleen on jotain käsittämättömän kaunista ja täydellistä. Nyt joulukuun lopussa onkin kaksin verroin odotettavaa!

Olen tähän mennessä käynyt marraskuussa höpisemässä teille säälittävät kolme kertaa. Se tekee noin kerran viikkoon. Tämä ei johdu siitä, etteikö mulla olisi asiaa ja jaettavaa, jotenkin vaan tuo loputon synkkyys on varmasti imenyt suurimmat mehut töiden paiskimisen ohella. Siitäkin huolimatta marraskuuhun on mahtunut niin paljon mullistavia ja myös niitä pienenpiä ilon aiheita. Samassa kuussa sain uuden auton ja uudet silmät, enkä ole edes hehkuttanut niitä molempia kuin kerran. Vaikka oikeasti iloitsen molemmista joka ikinen päivä. Vastaantulijat on varmaan katsoneet kummissaan, että mikäs tuota akkaa vaivaa kun virnistys ylettyy korvasta korvaan töihin ajaessa. Välillä olen tainnut jopa nauraa ääneen. Vaikka ulkona olisi ollut kuinka sateista ja synkkää, niin olen iloinnut siitä että saan joka aamu istahtaa täydellisen nahkaratin taakse ja nähdä tarkasti omin silmin työmatkan tutut tiet ja liikennemerkit. Iloa on tuottanut myös joulukauden ekat glögit, piparit ja joulutortut. Parhaat sukulaiset ja hyvässä seurassa vietetyt hetket. Oma koti ja sen verkkainen valmistelu tulevaan jouluun. Työpaikka ja ihanat työkaverit, vaikka toisinaan töissä jaksaminen onkin tuntunut rankalta. Oma mies, joka jaksaa aina vaan huomioida ja laittaa muut itsensä edelle.

Ehkei se marraskuu loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin kovin synkkä?