Mikä musta tulee isona?

Uusi vuosi on jälleen startannut, ja sitä myöten myös ajatukset tulevasta vuodesta ovat alkaneet heräilemään. Mitä tuleva vuosi tuo tullessaan? Mihin suuntaan haluan omilla valinnoillani sitä johdattaa?

Vuosi sitten ajatukset seikkailivat hyvin paljon samoilla linjoilla. Tuolloin lukuloma oli alkamassa ja kirjoitukset lähestyivät vääjäämättä. Siinä samalla yritin sitten paniikissa pohtia tulevaa jatkokoulutuspaikkaa. Mikä minusta tulee isona? Mitä minä haluan elämässäni tehdä? Pohdinta meni välillä jopa lievän maanisuuden puolelle, kun pyörittelin näitä kysymyksiä lähes raivoisasti päässäni, ja vihasin itsäni, kun vastaus tuli aina suorana syöttönä takaisin; en minä tiedä. Tuolloin onneksi ylioppilaskirjoituksia pystyi käyttämään hyvänä tekosyynä antaa aivoille muuta ajateltavaa ja tekemään itseni kanssa kompromissin päätöksenteon siirtämisestä. Noh, kevään haku oli ja meni, ja koin suuren huojennuksen, kun annoin itselleni miettimisaikaa ja tilaa hengittää.

Vuosi on nyt kulunut, ja olen elämässäni käytännössä samassa pisteessä. Nykyään tosin osaan oikeasti sisäistää, ettei minun tarvitse tietää, mikä minusta tulee isona. Mieltään saa ja pitää muuttaa matkan varrella. Ihminen elää hyvällä tuurilla 100-vuotiaaksi. Herranjestas jos jo alle parikymppisenä täytyisi tietää miten aikoo sen koko loppun 80 vuotta käyttää. Mutta juu. Kevään haut lähestyvät jälleen, enkä minä löytänytkään menneen vuoden aikana absoluuttista totuutta ja kirkastusta tulevasta opiskelupaikasta. Eikä se oikeastaan edes häiritse, sillä koen päässeeni lähemmäs ratkaisua. Sillä tiedän ainakin mitä en halua tulevaisuudessa tehdä.

En halua kouluttautua mihinkään "perinteiseen" ammattiin, jotka lapset oppivat karikatyyrisesti tunnistamaan jo päiväkodissa. Lääkäri, poliisi, palomies, sairaanhoitaja, juristi, pappi, opettaja... Ei, ei, ei, ei. En halua niinsanotusti yhden ammatin koulutusta. Että nyt kun opiskelit hammaslääkäriksi niin nyt sitten olet hammaslääkäri. Ja hei, älkääpäs nyt käsittäkö väärin. En millään tavalla väheksy edellämainittujen ammattikuntien edustajia, yritän vain sanoa että ne eivät ole se minun juttuni. Äitini esimerkiksi on terveydenhoitaja, mutta itse en edes harkitse mitään hoitoalaan viittaavaakaan. Olen myös melko varma, etten halua työskennellä kunnalle, kaupungille tai valtiolle. Myöskään yrittäjyys ei missään tapauksessa ole minua varten. Vuosi ison yrityksen leivissä on vahvistanut ajatusta siitä, että sellaisessa paikkani on myös tulevaisuudessa. Haluaisin luultavasti työskennellä isossa, todennäköisesti kansainvälisessä yrityksessä. Se, mitä minä sielä puuhailisin, on vaan edelleen vähän kysymysmerkki. Haluanko suuntautua enemmän hallinnolliselle- vaiko henkilöstöpuolelle. Vai onko paikkani kenties myynnin tai markkinoinnin ja mainonnan saralla. Yhden yrityksenkin sisällä mahdollisuuksia on jo läjäpäin.

Taitavimmat huomasivatkin jo, että mietin tätä opiskeluasiaa hyvin vahvasti työnteon pohjalta. En ole sitä opiskelijatyyppiä, joka opiskelisi pelkästä opiskelun riemusta 20 vuotta. Minulla on selkeä päämäärä opiskeluille, ja se on työelämässä. Tästä syystä olen poissulkenut myös kaikki yli viisi vuotta kestävät opinnot. Neljäkin vuotta alkaa olla jo aika äärirajoilla (tähän ei nyt ole laskettu mukaan mahdollista jatkokouluttautumista, vaan puhun yksittäisen koulutusohjelman kestosta). Sitä paitsi mulle on henkilökohtaisesti helpompi hahmottaa selkeät kokonaisuudet. Kun on tietty tavoite jolla on selkeä aloituspiste ja lopetuspiste, on helppoa pyrkiä kohti päämäärää. Elämä on tähänkin asti sujunut tietyissä sykleissä, kun ala-asteella olin kolme vuotta samassa koulussa, minkä jälkeen vaihdoin muuton myötä koulua toiseen, missä vietin jälleen kolme vuotta. Yläasteelle siirtyminen toi tiettyä muutosta, mutta alkoi ne samat naamat kuuden vuoden jälkeen jo hieman puuduttaa. Siksi suuntasinkin lukioon kauas vanhoista ympyröistä ja niinpä niiden kaikkien uusien ihmisten kohtaaminen oli taas hyvinkin virkistävää. Kolme vuotta samassa paikassa ja samojen ihmisten kanssa, hyvä fiilis ja ystävät jäivät käteen, oli taas hyvä jatkaa eteenpäin. Lukiota seurasi ensimmäinen oikea työpaikka, ihanat uudet työkaverit ja mahtava työilmapiiri.

Mun nykyinen työpaikka taitaa myös olla osasyyllinen siihen, ettei mulla oikeastaan ole tällä hetkellä mitään kauheaa kiirettä opiskelemaan. Lähinnä ajattelen, että löydän kyllä sen mulle sopivimman jutun kun aihe alkaa tarpeeksi paljon kiinnostamaan. Jos se vaatii vielä yhden vuoden työelämässä niin ei siinä mitään. Ja jokatapauksessa aijon jatkaa työtäni opiskelujen ohjella sitten joskus kun se on ajankohtaista. Eli luultavammin ensi- tai sitä seuraavana syksynä.

Huh. Aikamoista tajunnanvirtaa, mutta ehkä joku teistä nappasi tästä päämäärättömästä höpöttelystä kopin. Omia ajatuksia niiden avaaminen tekstin muotoon ainakin selkeyttää joka kerta. Saitteko te mitään tolkkua ja löysikö joku tästä selostuksesta jopa jonkun pointin?

postauksen kuvat weheartit ♥