Pienenpieni askel kohti kevättä

Parina viime päivänä on ollut niin keväinen ilma ulkona, että melkeen itkettää. Tekisi mieli jo varovaisesti toivoa, että kevät alkaa pikkuhiljaa tehdä tuloaan. Mutta Suomen talven tuntien tässä otetaan vielä moneen otteeseen takapakkia. Mutta ei hätää, kyllä se kevät sieltä aina on itsepintaisesti lopulta saapunut. Ennemmin tai myöhemmin.

 

Varmoja kevään merkkejä on...

Se kertakaikkisen ihana ja piristävä auringonpaiste, joka keväällä alkaa taas lämmittää ihan uudella tavalla.

Lumien sulamisvedet virtaa ja liplattaa katuojissa.

Puiden oksilta kantautuva lintujen laulu ja liverrys, joka lisääntyy päivä päivältä.

Se kun saatan jäädä moneksi minuutiksi vain seisomaan pihalle, naama kohti aurinkoa. Suorastaan imen sisääni kevään tuntua, kun aurinko lämmittää ihanasti kasvoja.

Kun saa kaivaa pölyttyneet aurinkolasit esiin laatikon pohjalta, puhaltaa pois pölyt ja asettaa lasit onnellisesti nenälle.

Toissa aamuna aurinko paistoi aamulla niin ihanasti makuuhuoneen sälekaihdinten lomasta, etten voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni. Näin yksinkertaisen kauniisiin kuviin ei tarvittu kuin nippu tulpaaneja, kamera ja muutama minuutti hyörimistä linssin toisella puolella. Huomaatteko muuten kahdesta ylemmästä kuvasta, että eivät ole oikeasti vaakakuvia? Kääntelin kuvia koneella ja toimivat minusta jotenkin paljon paremmin näin vaakatasossa. :)

Miten musta tuntuu, että aina aikaisempina vuosina olen ollut niin kesän lapsi henkeen ja vereen. Nyt vasta olen alkanut löytää jokaisesta vuodenajasta omia hyviä puoliaan, ja ikään kuin oppinut rakastamaan niitä kaikkia omalla tavallaan. Joo, kesällä on aurinkoista ja lämmintä ja loma ja ihanaa, mutta entäpä ne muut? Syksyllä saa hyvällä mielellä pikkuhiljaa hautatua sohvan nurkkaan villasukkien, teen ja pokkarin kanssa. Talvella sama meininki jatkuu, kynttilät ja joulu tuovat valoa pimeyden keskelle. Silloin myös salilla tulee käytyä hyvällä omallatunnolla, kun siihen on aikaa ja pakkasella ulkonakaan ei oikein viihdy. Ja entäs se kevät sitten. Sehän on suoranainen ihme, joka tapahtuu joka vuosi! Luonto herää henkiin lumen alta, auringon lämmittävä voima on suorastaan maaginen sulattaessaan pois lumet ja saaden kaiken taas kasvamaan ja kukoistamaan. Ja keväällä saa tuntea sen riemastuttavan tunteen, kun tietää että sen myötä se kesäkin sieltä vielä tulee. Oonkohan mä tulossa vanhaksi, vai mistä tällainen herääminen oikein johtuu?