sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Mitä sain joululahjaksi?

Nyt kun uusi vuosi on vihdoin täällä, onkin sopiva hetki palata vielä pikaisesti jouluun. Joulu meni syödessä ja läheisten kanssa oleillessa, mutta tiistaina koitti paluu arkeen ja tämä viikko onkin mennyt sitten mukavasti töissä. Halusin tosiaan tulla vielä näyttämään teillekin osan lahjoista, joilla minua ja meitä hemmoteltiin jouluna. Minusta oli ihan hauska kirjoittaa tällainen postaus, ja halusin vähän hassutella ja jaottelinkin lahjoja vähän teemoittain.
 

Hemmottelu

Sain Teemulta lahjaksi ihanan suuren ja muhkean Lexingtonin valkean kylpypyyhkeen sekä kaksi pienenpää kasvopyyhettä. Tuntuu melkei kuin olisi hotellissa, kun saa kietoutua pehmoiseen jättipyyhkeeseen. Niin ylellistä! Saatiin myös yhteiseksi lahjaksi lahjakortti kylpylään, mikä on kyllä mitä mainioin lahja! Päästään rentoutumaan ja viettämää aikaa yhdessä. Saatiin myös pari lahjakorttia ravintolaan. Juuri yhteisen tekemisen takia nuo lahjakorttilahjat on kyllä ihania.


Ylläs

Kasasin lahjoista myös pienen Ylläs -paketin, kun reissu häämöttää enään viikon päässä. Lämpimät pöllövillasukat tulevat tarpeeseen, kun sääennuste näyttää kääntyvän aika hyisiin lukemiin tässä viikon sisällä. Myös paksu kirja on must juttu olla reissussa mukana. Ja kuulokkeet! <3 Mulla ei olekaan vielä tuollaisia kunnon kuulokkeita, joten nappiin osui nämäkin. Luurit vaan päähän ja pitkä automatkakin taittuu joutuisasti. Mutta näistä eniten juuri Ylläkselle suuntautunut lahja oli kyllä yhden päivän hissiliput, jotka saimme Teemun vanhemmilta. En malta odottaa, että päästään kunnolla mäkeen! Täytyy toivoa, ettei se lämpömittari ihan hirveästi luvattua enempää painu, sillä viime vuonna -27 astetta tuntui jo aika rapsakalta lasketellessa.


Ruoka

Saatiin ihan hillitön ruuanlaittosetti mun vanhemmilta. Teemu on jo pitkään puhunut hiiliteräspannun hommaamisesta, ja nyt sellianen löytyikin mukavasti pukinkontista. Päälle saatiin vielä hirveä satsi kaikennäköisiä vähän eksoottisempia mausteita ja purkkeja. Nämä olivat ennen kaikkea tarpeellisia ja super mielenkiintoisia lahjoja, joiden parissa meillä riittää ihmettelemistä, kun pohditaan, että mitä kaikkea noista saadaankaan loihdittua.  Kauniit itsetehdyt keittiöpyyhkeet ovat mummiltani ja Essencen valkoviinilasit tädiltä ja serkulta. Kiitos! <3


Pelit


Pelit on aina hauska ja loistava lahjaidea! Niistä riittää yhteistä tekemistä ja puuhaa loputtomasti. Aattoiltana saatiin kyllä sellaiset vatsalihastreenit, kun pelattiin porukalla tuota Naiset vs. Miehet Aliasta, ja naurettiin ihan kippurassa toisillemme. Viihdyimme pelatessa pitkän tovin, ja päästiin lähtemään kotia kohti vasta puolen yön aikoihin.


Nunuco Design



Tämä kaunokainen oli toinen lahja Teemulta mulle. Kyllä nyt tyttöä hemmotellaan! Olen useasti käynyt ihastelemassa Nunucon tuotteita verkkokaupassa, ja tämä pieni lompakon ja laukun välimuoto varasti kyllä heti ekalla kerralla jo huomion. Aivan ihana marmorikuviointi ja kauniit ruusukultaiset yksityiskohdat. Ja nyt kun sain tämän ihan livenä hyppysiini, niin olen vielä enemmän otettu laadukkuudesta ja siitä esimerkiksi kielivästä todella sulavasti toimivasta vetoketjusta. Tämä lompakko on vain kertakaikkisen ihana, kuin karkki! Ja musta mainiota tässä on tuon rannehihnan lisäksi, että sisälle mahtuu hyvin myös mun puhelin.

Ja hei ainiin, Hyvää Uutta vuotta! Jännä ajatella, että tästä se taas lähtee. Uusi alku puhtaalta pohjalta. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä uusi vuosi tuokaan tullessaan. Toivottavasti kaikkea hyvää. Ainakaan se ei voisi alkaa paremmin, kun viikon loma pohjoisessa häämöttää jo tulevalla viikolla. Vuosi 2017, olethan vähintään yhtä ihana kuin edeltäjäsikin!

1 kommentti:

  1. Saimme myös muita ihania lahjoja (kuten lahjarahaa), jotka eivät saaneet erikseen mainintaa varsinaisessa postauksessa. Kiitos vielä kerran tuhannesti (ja iso hali ja märkä pusu) kaikille jouluna minua ja meitä lahjalla muistaneille! <3

    VastaaPoista