Päätettiin jo loman alussa, että mitään täyttä löhölomaa ei Kroatiassa vietellä, vaan halutaan myös nähdä ja tehdä mahdollisimman paljon. Saavuttiin siis lauantai-iltana Splitiin, missä meillä oli aikaa viettää sitten koko sunnuntai ja maanantaiaamupäivä. Sunnuntai käytettiin vanhankaupungin tutkiskeluun ja yleiseen kiertelyyn ja nuuskutteluun keskustan alueella. Tämän lisäksi sain päähäni, että haluan kavuta kaupungin laidalla kohoavalle Marjan hillille.
Mistään ihan pikkunyppylästä ei ole kyse, sillä mäki kohoaa korkeimmillaan noin 200 metriä merenpinnan yläpuolelle. Se oli kuitenkin tosi hyvä kohde mennä, koska portaat kukkulalle alkaa kirjaimellisesti kaupungista suoraan ylöspäin. Kätevää, ettei tarvitse ensin matkata hirveää matkaa mäen luokse ja käyttää siihen erikeen aikaa ja rahaa, vaan se on näin kätevästi hollilla.
Ja siitä sitten vaan kiipeämään!
Puolessavälissä oleva levähdys- ja näköalapaikka saavutettu. Ja sitten kiipeäminen jatkukoon!
Tässä vaiheessa jo muutamat portaat takana...
...mutta vielä on myös muutama porras edessä! Tuo Marjan Hill on myös Splitin asukkaille suosittu ulkoilualue, minne mennään lenkkeilemään, piknikille tai viettämään aikaa yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Saatiin todistaa, että paikka soveltuu melko mainiosti muun muassa porrasjuoksuun. Kun päästiin kyseisen duracell-miehen perässä vuoren huipulle, ei puhettakaan että siinä vaiheessa mitään lepoa olisi otettu, mies punnersi ja veteli linkkareita kaiteen päällä kuin viimeistä päivää. Muutamat askelkyykyt ja eikun juoksemaan portaita alas. Tässä vaiheessa respectin määrä oli kyllä käsin kosketeltavissa. Siinä vähän tavoitetta... :D
Ylöspäin mentäessä vastaan tuli myös maastopyöräilijäryhmä. Siis. Alaspäin. Pyörillä. Harmittaa etten ehtinyt ottaa tästä videota, sen verran kova vauhti oli näillä tyypeillä päällä. Mutta siis he ikäänkuin hyppivät portaita alas, niin että ajoivat aina nuo suorat pätkät, hyppäsivät pyörällä ilmaan portaiden ajaksi, ja laskeutuivat taas seuraavalle tasaiselle. Hienosti selostettu, pakko myöntää. Jokatapauksessa vauhti oli sitä luokkaa, että yksikin virheliike ja henki pois. Ammattimaiselta meno näytti, mutta en tiedä miten oli mietitty se, että tajuavatko ja ehtivätkö muut väistää pois alta. Koska siitä vauhdista ei kyllä ole mitään mahdollisuutta pysähtyä. Tai ainakaan sitä ei voi tehdä kaatumatta ja niin että takana ajava ei lennä täysiä päälle. Hrrr, kylmät väreet tulee pelkästä ajatuksesta.
Tässä vielä havainnoiva video. Kohdassa 0:30 mennään juuri samalla tavalla!
Googlettelin, että tämä mahtipontinen risti on seissyt vuoren huipulla vasta pari vuotta. Ilmeisesti mitään syvempää tarkoitusta ei tällä muistomerkkinä tms. ole. Silti varsin hieno maamerkki, joka näkyy kauas.
We made it!!
Kuvassa kuollut, mutta onnellinen manaatti. Käpyteltiin kukkulan loivempaa laitaa alaspäin ja päädyttiin vähän kauemmaksi vanhastakaupungista ja ihan keskustasta. Oli kiva nähdä vähän erilaista puolta Splitistä, ja juurikin tuota miten suurin osa paikallisista asustelee.
Huhhuh, 33 kuvaa. Ymmärrätte ehkä, miksi tässä kestää niin kauan. Yritän parhaani mukaan käydä lomakuvia läpi, ja julkaista niitä sitä mukaa tänne teidän nähtäväksi. Huomenna on kuitenkin taas paluu arkeen ja täysi työviikko edessäpäin. Hyvät yöt teille pallerot! Ps. Go Suomi!! ;)
Tällasia pikkukavereita viiletti tuolla menemään vähän melkeen joka kivellä.
