sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Kupla kiitää taas halki kesäisen Suomen. Lämpöä ilmassa +27 astetta ja tienpinnassa +40. Kimaltelevat järvimaisemat vilisee ohi ja eväsleivät rapisee kääreistään. Pienenä en erityisemmin nauttinut pitkistä automatkoista. Onhan tää edelleenkin aika puuduttavaa, mutta musta tää on oikeastaan aika mukavaa. Hyvää musaa, hyvät eväät, kaunis ilma ja parasta matkaseuraa. Niinhän sitä sanotaan, että tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka sinne. Haluan soveltaa sitä ajattelua myös ex-inhokkeihin, pitkiin automatkoihin. Oikealla suhtautumisella tästäkin voi saada ihanan kokemuksen, jota muistella hymyhuulin syksyllä.

Eilen startattiin kupla kotoa Keravalta ja suunnattiin matkan ensimmäiseen etappiin Mäntyharjulle. Päästiin haistelemaan mökkielämää serkkujen mökille. Mahtavaa seuraa, hyvää ruokaa ja liikaa hyttysiä. Tästä on hyvä jatkaa Ouluun ja Yli-iihin, missä itikoiden määrä varmasti triplaantuu, mutta sen ei todellakaan anneta haitata menoa!








Meillä ei ole koskaan ollut omaa mökkiä, joten Yli-iin Mummola on pienestä asti toiminut ikäänkuin sen korvikkeena. En oikeastaan koskaan ole ollut edellämainitusta syystä mökki-ihiminen, mutta Mummolaan on aina suunnattu intoa puhkuen. Mummolassa vallitsee sellainen tunnelma, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Historian havinaa, pieni maalaiskylä, iso maatalo pihapiireineen, joen ranta ja pato. Mummon tekemä ruoka, naapurissa asuvat "naapurin tytöt", lehmiä, kissoja, leppoisa ja letkeä meininki. Vähintäänkin teräksestä valmistettu Pappa, jolla on aina jokin projekti poikineen meneillään. Sanomattakin selvää, että rakastan meidän kesäpaikkaa, jolla on ihan erityinen paikka mun sydämessä.

Joten kohti Mummolaa; nopeasti ja varmasti! ;) Mahtavaa lomaa myös kaikille muille, jotka saa viettää sitä näiden lämminten päivien saattelemana! <3

2 kommenttia: