Valoa tunnelin päässä

Hei vaan taas! Pöpö 1 - Suvi 0. Niinhän siinä kävi, että tein huikaisevan come backin töihin maanantaina. Tiistain viettelin onnellisena vapaapäivää aikomuksenani jatkaa työputkea normaalisti jälleen keskiviikkona. (Tuolta tiistailta on muuten postauksen kuvatkin.) Pöpöpä ei ollutkaan samaa mieltä. Kuume ei enää, luojan kiitos, noussut viikonlopun lukemiin, mutta sitkeällä pöpöllä oli silti pari ässää hihassaan mun varalle. Lääkärin kautta kotiin nuolemaan haavoja, ja kolme lisäpäivää saikkua. Jesh. Siitäkin huolimatta, että maalailen piruja seinille, uskallan melkein tässä vaiheessa varovasti toivoa tämän olleen tältä erää tässä. Vakaa aikomus olisi huomenna palailla sorvin ääreen toistamiseen, tällä kertaa toivottavasti ilman yllätyksiä.

Tällainen viikon sairastaminen meinaa jo tehdä mut aivan hulluksi. Tämä on vaan niin kertakaikkisen tylsää ja tympäisevää. Kaikki mahdolliset sarjat on tuijoteltu telkkarista ja tietokoneelta. On luettu kirjoja ja lehtiä, ja vaikka mä rakastan lukemista niin 10h päivässä sitäkin on jo turhan tuhti kerta-annos. Ollaan keskusteltu Teemun kanssa syvällisiä ja vähemmän syvällisiä, ja miesparka on onneksi päässyt välillä pakenemaan kavereidensa luokse. Nythän on siis syysloma, ja edes kouluun ei pääse sairasta vaimoketta pakosalle. :D Toki olen myös levännyt ja syönyt, jälkimmäistä aivan liikaa ottaen huomioon että kalorien kulutus taitaa hipoa aika pohjalukemia tässä lahnaillessa. Voi miten mä odotankaan, että pääsen taas hikoilemaan salille! <3

Pakko vielä sen verran sanoa, että tämä sairastaminen olisi monin verroin ahdistavampaa yksin. Jälleen huomaan miten rakas tuo toinen on, ja miten suuresti toisen apua ja läsnäoloa osaakaan arvostaa hädän hetkellä. Teemu on kyllä ollut ihan paras mies, mitä kipeä nainen voi toivoa. Se on kuskannut mua lääkäriin ja apteekkiin, käynyt hakemassa kaupasta lisää ruokaa ja pitänyt kotia pystyssä kun mä en ole siihen kyennyt. Lohduttanut ja paiannut päätä, ja pahimmissa kuumehoureissa tuonut vettä ja lääkkeitä sängyn reunalle. Ja ihan vaan ylipäänsä urhoollisesti kestänyt mun valitusta ja marinaa tän koko viikon. :D

Jutellaankos vähän jostain muustakin kun mun sairastelusta? Vaikka siitä, miten ylemmän kuvan poika näyttää polkevan hengenhädässä eteenpäin välttääkseen kuvattavaksi joutumisen? :D Sorii sinä tuntematon jonne! Kuvissa näkyvä nahkatakki oli muuten loistava löytö. En muista, olenko sitä jo täällä blogissa ehtinyt hehkuttaa, mutta maksoin kyseisestä ihanuudesta tosiaan muistaakseni 29 euroa! Aitoa nahkaa se ei tietenkään ole, mutta älyttömän laadukkaan tuntuinen ja erittäin mukava päällä.

Syksy on pukeutumisen kannalta mun mielestä ehdottomasti parhaita vuodenaikoja. Sillon saa kerrostaa juuri sopivasti, muttei vielä tarvitse hautautua untuvatakkien ja karvalakkien uumeniin. Mä rakastan syksyisin yhdistellä kaikkia neutraaleja ruskean, harmaan ja beigen sävyjä. Myös musta ja valkoinen toimii hyvin yhdistettynä niihin. Ja hei puhumattakaan mun rakkaudesta kaulahuiveihin! Olin suorastaan täpinöissäni saadessani kaivella ne taas kesän jälkeen kätköistään.

Syksyssä ihanaa on myös kaunis ruska. Musta vaan vähän tuntuu, että suuri osa lehdistä alkaa jo harmillisesti olla tippunut. Varsinkin toissa yönä puhalsi semmoinen myräkkä, että vähemmästäkin taisi viimeisetkin kauniin keltaiset lehdet luovuttaa ja irrottaa otteensa. Täytynee mennä tarkistamaan tilanne, jahka pääsen taas ulos monen päivän sisällä oleilun jälkeen.

Siitäkin huolimatta, että täällä päässä huominen tarkoittaa laiskottelun loppua ja työn täyteistä viikonloppua, haluan toivotella teille oikein ihanaa ja rentouttavaa syksyistä viikonloppua! Olisikohan siellä muuten vielä sieniä poimittavaksi? Itsellä olisi vähän hinku sienimetsälle, mutta aina kun mama kerkeäisi kaveriksi, eli lähinnä viikonloppuisin, niin minä olen sitten töissä... Hmm, kinkkinen tilanne tosiaan, kun iltasin on sitten taas liian pimeää, ja sieniä saisi etsiä ehkä pikemminkin kaukoluotaimella. Noh, saapa nähdä ehtisikö tässä sinne metsään pyörimään ennen lumentuloa! ;)