Yhtä juhlaa! Tai ainakin melkein...

Hetkinen seis. Missä välissä me oikein ylitettiin toukokuun puoliväli? Nurtsi rehottaa ja puut on jo täydessä lehdessä. Olen viettänyt pari päivää neljän seinän sisällä, ja jouduin oikein taas hieraisemaan silmiä roskienvientireissulla. Nyt kun saataisiin noi lämpötilat vielä hiukkasen kohoamaan, niin täällähän on jo ihan täysi kesä päällä! Mitä ilmeisemmin ne tulevatkin nousemaan ja ensi viikolla saadaan nautiskella jo ihan lämpimistä keleistä. Ja sitten kutsuukin jo se paljon odotettu Kreikan lämpö! Koko kevät on mennyt lomaa odotellessa, ja nyt se on tuossa ihan kulman takana ja tulee melkein liiankin nopeasti. No ehkei nyt sentään kuitenkaan. Mutta kai tässä jo kohta pitää kehittää pienet pakkausstressit päälle! :D Thassoksella vuorokauden ylin lämpötila näyttäisi parin viikon kuluttua olevan siinä +25 ja alin +15 astetta. Eli lupaavalta vaikuttaa. <3

Viikonloppuna meillä oli bileitä kerrakseen, kun käytiin juhlimassa peräkkäin kaksivuotiasta kummipoikaa ja anopin viisikymppisiä. Melkoinen kontrasti oli näissä juhlissa, mutta se ei menoa haitannut! Lauantai oli harmillisesti aika sateinen päivä, mutta se ei toisaalta ollut niinkään ongelmana, kun molemmat synttärit olivat sisäjuhlat. Oltiin Teemun kanssa ehkä vähän ylipukeutuneita lasten kekkereihin, mutta kun oltiin liikkeellä melkoiselle minuuttiaikataululla, oli vain yksinkertaisesti helpompaa olla turhia vaihtelematta välissä ja mennä koko päivä samoilla vermeillä.

Pienen miehen bileistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut! Tai ehkä niiltä pahimmilta vaarallisilta tilanteilta vältyttiin, kun mummi jaksoi muistuttaa, että kypärää on käytettävä aina potkupyöräiltäessä. Anton kyllä kutsui kypärää onnellisena hatuksi. Oli mikä oli, pää asia, että se on päässä. <3 Herkut maistui, lahjat viihdyttivät ja hauskaa vaikutti olevan. Täydellisen onnistuneet synttärijuhlat siis meidän pienellä. Pisteet vielä vanhemmille makeesta lentokonekakusta, joka sopi kyllä päivänsankarille paremmin, kuin kypärä päähän!

Mun on pakko ihan pikkuisen hehkuttaa ihastuttavaa Antonia, jonka ylpeinä kummeina saadaan toimia. Vasta kahdessa vuodessa pojasta on kasvanut niin mallikelpoinen pieni miehenalku, ettei täti voi muuta kuin olla ylpeänä. Musta on suorastaan maagista seurata vierestä kun tuo kasvaa ja kehittyy koko ajan ihan hurjaa vauhtia. Jo viikossa ehtii tulla ikävä, ja tekisi mieli olla jo seuraamassa ja ihmettelemässä mitä uutta tyyppi on omaksunut sitten viime näkemän. Tällä hetkellä the juttu on ehdottomasti lentokoneet ja poika hihkuukin ulkona ollessaan "Lentsikka, lentsikka!" aina lentokoneen ääneen kuullessaan ja osoittelee innoissaan taivaalle. Ja ihan mestarikin se on niiden bongaamisessa, kun äidillä ja tädillä saattaa mennä tovi lentokoneen paikantamiseen, niin Anton jo näyttää sormellaan mihin suuntaan meidänkin pitäisi osata katsoa. Ihan mahtava tyyppi kaikin puolin, ja ihanaa seurata mitä siitä vielä vuosien kuluessa tuleekaan!

Seuraavilla synttäreillä kynttilöitä oli kakussa enemmän, ja niin oli luonnollisesti myös vieraitakin. Juhlien luonteen ja valon puutteen vuoksi juhlista on vähän vähemmän kuvia, mutta yhtä loistavasti viihdyttiin myös näissä juhlissa. Juhliin oli palkattu esiintymään aivan mahtavan hauska improvisaatioteatterin ryhmä, sekä muusikko kitaroineen. Esiintyjät viihdyttivät juhlijoita ja Teemun veli toimi keittiömestarina loihtien pöytään mahtavat tarjoilut. Päivänsankari sai ansaitusti ihania lahjoja, ja pääseekin hemmottelemaan itseään vaikka millä tavoin aina samppanjasta kauneushoitoihin.

Juhlista on hyvin kerennyt palautua pienellä sairaslomanpoikasella, mutta onneksi nyt alkaa taas näkyä valoa tunnelin päässä. Ilmeisesti vähän ärhäkämpi virus kyseessä, kun pari yötä takaperin sain pelätä oikeasti henkeni edestä, kun keskellä yötä ei meinannut happi oikein kulkea. Teemu vahti vieressä, kun hengitin pinnallisesti kylkiasennossa, kunnes lopulta nukahdin. Tilanne säikäytti, sillä minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut minkäänlaista hengenahdistusta, ja jouduttiin ihan miettimään hätänumeroon soittamista. Tuosta onneksi selvittiin ja kävin lääkärissä ottamassa kaikki mahdolliset kokeet ja nyt tosiaan olo on jo lähestulkoon normaali. Koitin lohduttaa itseäni, että parempi sairastaa nyt, kuin sitten lomalla. Kahdeksan työpäivää, ja sitten se hyvin ansaittu loma alkaisi olla käsillä. Ei millään malttaisi odottaa. <3

Elä kuin viimeistä kesäpäivää

Heippahei! Oletteko te nähneet tuon Lidlin uusimman mainoksen, joka tällä hetkellä pyörii telkkarissa? Mainoksen sanoma on, että Suomessa on parasta elää joka kesäpäivä kuin se olisi viimeinen, sillä koskaan ei tiedä koska ilmat kylmenee ja joutuukin jo skrapailemaan jäisiä auton ikkunoita. Minusta suorastaan nerokas tapa mainostaa grilliherkkuja, mutta piilee tässä pätkässä myös melko suuri totuuden siemen. Kuluneella viikolla ollaan saatu nauttia lähes päätähuimaavista keleistä, mutta pieni ajatus kaiken rajallisuudesta kannattaa säilyttää suomalaisissa mielissä. Missään nimessä en halua leimautua perus pessimistiksi, vaan nimeomaan kannustaa jokaista nauttimaan jokaisesta lämpimän aurinkoisesta päivästä tosiaan lähes kuin se olisi viimeinen laatuaan.

Ja itse olen todellakin tehnyt juuri niin kuin lempiruokakauppa kehottaa. Tällä viikolla jokainen liiennyt hetki on vietetty visusti ulkosalla, jos ei muuten, niin sitten edes aamukahvia parvekkeella ripeästi ennen työvuoroa hörppien. Yhtenä päivänä löytyi taas uudet ihanat lenkkeilymaastot ihan tästä kodin nurkilta, ja siellä tulikin kierrettyä monena peräkkäisenä päivänä. Oli hauska seurata, miten kasvit heräsivät henkiin lähes silmissä. Tuntui aika hullulta, että edellisenä iltana oli käynyt lenkillä ja seuraavana aamuna jonkun illalla bongatun koivun lehdet olivat jo huomattavasti isommat. Lämmöllä on ihmeellinen vaikutus. Tuntuu että sitä itsekin oikein herää henkiin talven jäljiltä, kuin valkovuokko konsanaan.

Viime viikolla sain taas viimein huollettua mun kynnet ja näistä tuli aikas ihanat! Kävin huollon jälkeen hakemassa ekat rusketusrajat mäkin terdeltä ennen töiden alkua. ;) Ja koittakaa ingnoorata tuo toisen kuvan sekasotku. :D Nainen ja vaatekriisit you know.

Ja hei toivottavasti kaikilla äideillä on ollut ihastuttava äitienpäivä! Itse vein omani eilen elokuviin katsomaan Mother's dayta, teeman mukaisesti tottakai. Meillä oli äidin kanssa taas aivan ihanaa yhdessä ja elokuvakin oli semmoinen rento ja hauska hyvän mielen -leffa. Illasta virkistäydyinkin sitten työporukan kanssa Megazonessa ja ravintolalaiva Wäiskissä. Ihan täydellinen kesäpäivä, joka jatkui tanssien pikkutunneille. Tämä virallinenkin äitienpäivä vietettiin tottakai äidin kanssa kylkikyljessä. Istutettiin isin avustuksella äidin itselleen äitienpäivälahjaksi ostama kirsikkapuu pihaa koristamaan ja ilahduttamaan. Illalla käytiin myös onnittelemassa ihanaa mummia. En muista, milloin viimeksi olisi ollut tällä tavalla koko viikonloppu vapaata, mutta nyt oli kyllä aika täydellisyyttä hipova kaksipäiväinen. Suuntaan energiaa puhkuen ja suunpielet korvissa uuteen viikkoon, jonka sääennusteet vaikuttaa enemmän kuin lupaavilta. Joten ihan nyt viimeistään; eläkää kuin viimeistä kesäpäivää ja ottakaa kaikki irti minkä saatte. <3 Itse ainakin imen itseeni aurinkoenergiaa kuin pieni pesusieni, niin paljon varastoon kuin suinkin mahdollista. ;D

Sosiaalinen kuolemako?

En nyt ihan oikeasti ymmärrä, että mikä tässä mättää. Miksei mua ole näkynyt höpisemässä teille täällä blogin puolella? Joo, olen ollu kiireinen, niin kuin tavallista, mutta en kyllä sitä normaalia kiireisempi. Lähiaikoina vaan on kamera jäänyt useammin kotiin kuin kulkenut mukana. Olen mennyt, tehnyt ja kokenut enemmän ilman jatkuvaa ajatusta tapahtumien jakamista sosiaalisessa mediassa ja blogissa. Voiko suurempi panostus oikeaan elämään olla turmioksi sosiaalisen median minälle, tai toisinpäin? Mene ja tiedä, mutta paljon on taas tapahtunut. Häviävän vähän asioita on tallentunut kameran linssin läpi, mutta kännykällä on tullut napsittua jotakin.

Kuvat ovat ylläri varsin ruokapainotteisia. Hauska huomata, että elokuvissakin on näköjään viihdytty aika urakalla. Äidin kanssa Onnenonkijat, Viidakkokirja seurana my squad (Teemu & Miko) ja tällä viikolla Teemun kanssa Zootropolis (XD). Kaikki elokuvat oli ihan onnistuneita, lemppareiksi nousi kuitenkin Onnenonkijat ja Zootropolis. Ehkä niille asetetut odotuksetkaan eivät olleet niin suuria, kuin tuolla lapsuuden Disney klassikon uusinnalla. Myös korkeasaaressa käytiin pyörähtämässä ja muun muassa ihmettelemässä gundin synnytystä ja amurinleopardien painia (tuo viidakkokuva).

Onko hetkellinen radiohiljaisuus sallittua ilman sen suurempaa syytä kuin no, ehkä elämä? Kyllä mä ihan oikeasti haluan sitä jakaa ja purkaa mun ajatuksia ja mietteitä täällä blogin puolella, joten ehkä nyt on taas hetki tehdä pienimuotoinen come back.

Jotenka. Isommat rajapyykit mainitakseni allekirjoittanut on taas vuotta vanhempi. Huhtikuun alussa starttasi kahdeskymmenesensimmäinen elinvuosi ja siitäkin on kohta jo kuukausi. Mihin oikeen katosit huhtikuu? Toinen huhtikuun merkkipäivä oli meidän vuosipäivä. Neljä vuotta ollaan nyt parannettu maailmaa onnellisempina ja yhdessä, sekin on yli 1/5 mun koko tähänastisesta elämästä. Tuntuu suorastaan hullulta, että toisen läsnäolosta on tullut niin itsestäänselvä asia, ettei elämää ilman toista puoliskoa kykene edes kuvittelemaan. Teemu on mulle jotain ihan mittaamattoman tärkeää. <3

Ja hei tosiaan, nyt on toukokuun ensimmäinen! Toivottavasti kaikilla oli ihana vappu! Meillä ainakin oli ihan super kivaa ja ihanat kelit sattui varsinkin tälle päivälle. Juhlittiin vappua kaveriporukalla grillailun merkeissä ja tänään suunnattiin mun vanhemmille vappubrunssille ja munkkien paistoon. Kävelylenkki koirien kanssa ilta-auringon lämmittäessä kruunasi meidän vapun. Tästä on todellakin aivan loistavaa aloittaa toukokuu, enkä malta odottaa mitä kaikkea se vielä tuokaan tullessaan. Ainakin se aivan varmasti huipentuu kuun lopussa häämöttävään lomamatkaan! <3

Ps. Voitteko hei uskoa että mun pieni blogini, henkireikä ja julkinen päiväkirja, täytti tänään jo kaksi vuotta? Aika tuntuu lentävän kuin siivillä, vastahan sitä opeteltiin tätä hommaa alusta lähtien. Ihmisen iässä kaksivuotias on jo tomera taapero, joka kipittää kovaa vauhtia menemään itsekseen. Tämmöinen pienimuotoinen vertailu on ihan hupaisaa, sillä rakkaalla kummipojalla ja blogilla on ikäeroa huimat viisi päivää. Nyt eksyin hetkeksi selailemaan vanhoja postauksia, ja voi että mitä kaikkea onkaan mahtunut näihin kahteen vuoteen! Siinä samalla kummipoika on varttunut pikku tuhisijasta isoksi päiväkotilaiseksi. Toistan taas itseäni, mutta en vain voi käsittää minne tämä aika vaan katoaa?!

Matkakuumetta

Mua ei olekaan vähään aikaan nähty jalkeilla näin aikasin, saati sitten tekemässä jotain aamulagaamista produktiivisempaa. Tänään heräilin jo viiden pintaan, kun äiti tuli herättämään ja koputteli lapsuuden kodin huoneen oveen. Ei, en suorittanut aikamatkaa heti aamutuimaan, vaan olin lupautunut kyyditsemään vanhemmat lentokentälle kello kuudeksi. Vähän meinasi tehdä tiukkaa, ja sen verran silmät ristissä oltiin aluksi, että sellinen pikku muodollisuus kun auton käynnistäminen liikkeelle lähdettäessä meinasi unohtua... Ei hätää, alkujähmeydestä kyllä virkistyttiin ja sain koko sakin turvallisesti perille Helsinki-Vantaalle. Sinne lähtivät porukat ja minä porhelsin Keravalle oman kullan kainaloon köllöttelemään.

Matkakohteena vanhemmilleni valikoitui ihanaakin ihanampi Kroatia. <3 Vaikea uskoa, että meidän Splitin ja Hvarin reissusta on vasta aika tarkalleen vuosi aikaa. Kaipuu ihastuttavaan Kroatiaan on ja pysyy vahvana, ja melkein teki mieli varata matkat sinne jälleen tänä keväänä. Meidän kesäloma on ihan toukokuun lopussa, ja meitä kutsuu silloin Kreikan lämpö. Voitte vaan kuvitella, että hitusen kateus meinasi iskeä pintaan kun tänään kävin jo, ah niin lähellä, mutta silti niin kaukana mutkan tuolla lentokentällä. Mutta kaikki vuorollaan, kyllä se meidänkin loma sieltä saapuu pikemmin kuin arvataankaan. Toivon sydämeni pohjasta, että vanhemmat rakastuvat Kroatiaan yhtä pysyvästi kuin minäkin ja saavat matkalta ihania ja elinikäisiä muistoja.

Kuvat liittyy taas hyvin aiheeseen, mutta menkööt. Vaatetusta yhdeltä näistä ihanan aurinkoisista päivistä. I <3 nahkatakkikelit! Kohta voisi sammutella koneen, vetäistä urheilutrikoot jalkaan ja suunnata salille. Sitten onkin edessä yhdeksäntuntinen työpäivä sekä työntäyteinen viikonloppu. Plääh. Olisi kyllä kiva, jos löytäisin silti jostain välistä aikaa tulla rupattelemaan teidänkin kanssa, kun taas olisi kaikkea höpöteltävää. Palaillaan! :)