perjantai 13. kesäkuuta 2014

Minimökillä

Kuten aijemmin jo blogissa mainitsinkin, olin viime viikolla käymässä Mummin ja Äijän luona heidän siirtolapuutarhassaan. Pieni siirtolapuutarhamökki lukeutuu varmasti yhdeksi lempi paikoistani koko maailmassa. Siirtolapuutarha on kuin oma pieni maailmansa. Sinne pääsee helposti pakoon arkea. Aina kun astuu puutarhan porteista sisään, tuntuu kuin astuisi sisään aivan omaan miniatyyrimaailmaansa, kauas muun maailman huolista ja murheista.

Ja voi miten rakkaita tuon pienen mökin kesäasukkaat onkaan mulle! Voisin istua vähintään jokatoinen päivä vaan jutustelemassa Mummin ja Äijän kanssa maailman menosta, unohtaa murheet ja stressin, ja hörppiä Mummin keittämää kahvia. <3


Hovikuvaajani ei ollut paikalla, joten kuva tuon päivän asusta on näpsäisty kauniisti peilin kautta, surkeassa valaistuksessa. No, ei voi mitään. Pääasia, että saatte edes jonkinlaista haisua tuon päivän vaatetuksesta. Palaillaan ensikerralla sitten laadukkaampien asukuvien merkeissä!

Helteisenä kesäpäivänä päälle valikoitui Dubaista pari vuotta sitten hankittu rento kesämekko, joka taipuu moneksi. Mekko on nähty mun päällä useisiin otteisiin viime kesänä, ja onpa se valikoitunut päälle myös ystäväni häihin. Mielestäni mekko on hyvin käytännöllinen juuri siksi, että sen voi pukea rannalle tai juhliin. Ja viihdyn siinä mainiosti! Lisäksi helma on minusta todella kaunis, ja sopii hyvin yhteen mustan yläosan kanssa. :)






Tällä hetkellä mökillä on vielä remontti kesken, joten seuraavalla vierailukerralla mökki ja sitä ympäröivä puutarha ovatkin varmasti kokeneet monenmoisia muutoksia! :) Nyt on jo hirveä ikävä miniatyyrimökille rentoutumaan ja nauttimaan kesästä, täytyykin siis tässä jokupäivä vielä ennen muuttoa ottaa suunnaksi rakas siirtolapuutarha!

Muuttoon on aikaa enää tasan kaksi viikkoa, voitteko kuvitella! Täällä yksi innokas on jo päässyt pakkailun makuun ja koittaa kovasti hillitä itseään hamstraamasta omaa työpaikkaansa tyhjäksi kaikesta sisustusromppeesta. Onneksi kaksi viikkoa hurahtaa hetkessä, ja kohta onnellinen pieni jännitys alkaa varmasti saamaan jonkin tasoisia paniikin piirteitä, kun muuttoon onkin enää pari yötä! ;D


4 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia kuvia ihastuttavalta mökiltä. Sinulla on kyllä valokuvaajan silmää, kun saat tällaisia otoksia aikaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas Suvi, kirjoitit niin kauniisti, että nyyhkyttämään taas aloin. Ja entäs kuvat, niin kauniita, että en meinannut tunnistaa meidän piskuiselta mökiltä otetuiksi. Lämpimät kiitokset!

      Huomenna on sitten kauan odotettu ja jännitetty muutto! Sielun silmin näen kuinka huomenna sinä ja Teemu päät pyörällä muuttokuorman keskellä, uudessa kodissa mietitte, mistä aloitettaisiin. Onneksi kotinne on korkkaamaton niin että alkuun pääsette kevyellä siivouksella. Ja sitten tavaroita asettelemaan omille paikoillensa.
      Lykkyä muuttoon ja asettumiseen ensimmäiseen ihan omaan kotiin <3

      Poista
    2. Voi Mummi, älä turhaan nyyhki! <3 Äläkä sano ihanaa mökkiänne piskuiseksi! Remontinkin keskellä se on paras paikka olla, ja parhaan siitä tekee juuri tunnelma jonka te sinne luotte. :)

      Ja totta, huomenna se tosiaankin koittaa! En voi oikeastaan uskoa, muuttoa on niin odotettu, ja nyt se on tässä aivan käsillä. Kiitos tuhannesti, oma kotipesä meitä siellä odottaa! Tervetuloa, jahka saamme asetuttua aloillemme <3

      Poista