New phone

Kyllä, nyt on tullut viimein aika jättää hyvästit rakkaalle ja hyvin palvelleelle Samsung Galaxy S2 puhelimelle. Reilun kahden vuoden aikana meille ehti kehittyä hyvin tunnepohjainen side. Vaikka loppua kohden armas luurini ei jaksanut enää pitää yllä akun latausta ja sammutteli itseään yhä tihenevään tahtiin, oli S2 loppujenlopuksi erittäin hyvä ja kestävä puhelin. Monet kerrat mun sydän pysähtyi, kun S2 veti kauniissa kaaressa ilmalennon suoraan asfaltille tai kivikolle. Ja suoraan naamalleen. Yhtä monta kertaa mä sen noukin sieltä maasta sydän pamppaillen, että tuosta ei kyllä selvitty elossa, että nyt viimeistään on näyttö tuhannen päreinä. Mutta ei! Lähes kolme pitkää vuotta vanha kunnon Samsung sinnitteli, ja ainoat tunnistettavat vanhentumisen merkit olivat sisäisiä, sekä pikkuhiljainen jääminen kilpasiskojen ja -veljien varjoon kokonsa puolesta. On oikeastaan ehkä vähintäänkin mielenkiintoista, että kirjoitan tässä lähes kyynel silmässä muistopuhetta vanhalle puhelimelleni. Kutsukaa puhelinaddiktiksi tai älkää, mutta myönnän rehellisesti, että se oli mulle yksi tärkeimmistä esineistä pitkän aikaa. Puhelinten elinkaaret ovat nykyään vaan harmillisen lyhyitä, ja siksi minäkin tässä näitä katkeria jäähyväisiä väännän tippa linssissä.

Ja nyt tämän hyvin ansaitun muistopuheen jälkeen, voin hyvillä mielin esitellä teille uutukaisen kädenjatkeeni!

Alunperin mulle oli itsestäänselvää, että S2:sen seuraaja on joko S4 tai S5. Samsung jokatapauksessa. Toisin kuitenkin kävi, ja LG G2 löysi tien sydämeeni. Kun puhelimen vaihto tuli ajankohtaiseksi, ja aloin selvittää tarkemmin luurien tarjontaa ja vertailla hintoja, entinen järkkymätön mielipiteeni horjui. Samsung S4 ei enää vakuuttanutkaan entiseen tapaan. Ja S5:den hinta tuntui vähän turhan suolaiselta, kun parannukset S4:stä eivät olleet mitenkään ratkaisevia. IPhone ja Lumia eivät missään vaiheessa ole olleet minulle kovin mieluisia, joten niitä en oikeastaan edes harkinnut. (Puhtaasti mielipidekysymyksiä, joillekin varmasti toimii kuin junan vessa.) Käyttöjärjestelmänä Android on mulle hyvin lähellä sydäntä, siksi mielenkiinto kallistui vahvasti siihen suuntaan.

Valintani kohdistui siis yksilöön nimeltä LG G2. Ratkaisevimmat tekijät vaakakupissa olivat Android käyttis, edullinen hinta (tarjoiksessa 279€) ja ihan puhtaasti omaa silmää miellyttävä ulkonäkö. Suurta plussaa olivat myös muutamat ominaisuudet jotka selvisivät vasta käyttöönoton jälkeen. Tässä puhelimessa on esimerkiksi taivaallinen akunkesto! Siinä missä vanhassa Samsungissa sai kantaa laturia mukana ja kuumotella riittääkö akku iltaan saakka, LG kestää samalla latauksella helposti kaksikin päivää! Ah autuutta. <3 Ei tarvitse enää kuumotella wifin tai gps:n unohtumista päälle. Toinen ihan huippu juttu, joka mulle merkkaa paljon, on hyvä kamera puhelimessa. On niin kätevää, että aina ei tarvitse raahata mukana isoa järkkäriä, vaan puhelimen kameralla pärjää aivan mainiosti. Ja ainakin omaan silmään tällä G2 kameralla saa otettua tosi hyviä kuvia! Megapixeleitä on 13, mikä on jo aika huima parannus Samsungin kahdeksasta. :)

Ja niin Samsung siirtyi hyvinansaitulle eläkkelle ja LG jatkaa sen jalanjäljissä. Toivon tällekin puhelimelle pitkää ikää, ja meille monia yhteisiä vuosia. Tähän mennessä en ole löytänyt LG:stä yhtäkään moitteen sanaa, vain ja ainoastaan hyviä puolia on putkahdellut esiin!

Puolivuotias

Meidän rakas kummipoika täytti eilen puolivuotta! Vaikeaa uskoa, vastahan se oli semmoinen ihan pikkuruinen tuhiseva käärö. Nyt poika on jo varsin eloisa kaveri, joka opettelee kovaa vauhtia konttaamaan. Miksi opetella välissä ryömimään, kun suoraan voi siirtyä konttaamiseen? Anton on sellainen sydäntensulattaja jo puolivuotiaanakin, etten ihan rehellisesti sanottuna toista samanlaista ole kyllä tavannut. Vai pystyttekö te muka vastustamaan noita nappisilmiä?

Nämä kuvat on Antonin epäviralliset viralliset puolivuotiskuvat. Kuvauspaikkana Taijan ja Pavelin koti, valaistuksena pilvinen tihkusadepäivä ja hehkulamput. Varustuksena minä ja Canonin EOS 1100D. Toisin sanoen ei kovin ammattimainen combo. Siitä huolimatta, että kuvaaja on harrastelija ja kuvat räpsitty sisätiloissa ilman minkäänlaista lisävalaistusta, mielestäni niistä välittyy juuri se mikä on tarpeenkin. Sylivauvasta taaperoksi ponnistavan pienen miehenalun uteliaisuus ja riemu kaikkea ympäröivää kohtaan.

Mallille täytyy myös antaa täydet pisteet kärsivällisyydestä. En oo pahemmin ennen vauvoja kuvaillut, mutta alusta asti oli selvää että tässä hommassa mennään ihan täysin kuvattavan ehdoilla. Jos mallia ei kiinnosta, niin sitten ei myöskään kuvia räpsitä. Mutta eikö mitä, Anton oli kuvauksissa kuin vanha tekijä! Ei tuntunut haittaavan yhtään, vaikka vaatteita ja rekvisiittaa vaihdeltiin, asentoja ja kuvakulmia mallailtiin. Tää pieni päivänpaiste vaan naureskeli hölmöille äidille ja tädille, jotka palloili ympärillä hyvien kuvien saamiseksi.

Voisin kertoa pari juttua, jotka itse ainakin huomioisin, kun lähtee kuvaamaan eläväistä kohdetta kuten lasta tai lemmikkiä. Kannattaa jo etukäteen miettiä, minkälaista tunnelmaa kuviin haluaa. Myös käytettävät vaatteet ja rekvisiitat on hyvä olla valmiina, niin niitä ei tarvitse sitten kuvaustilanteessa jäädä pohtimaan ja etsimään. Pahimmassa tapauksessa kuvattava vain kyllästyy ja hermostuu sillä aikaa. Mitään ei tulisi myöskään tehdä väkisin, sillä jos vauva ei visioista huolimatta osaa istua, niin sitten ei osaa, ja sen idean tilalle on sitten mietittävä jotain muuta. Riittävät tauot on myös ihan must, ja mallin "palkitseminenkaan" ei ole huono idea. Anton esimerkiksi heräsi unilta ennen kuvauksia ja hänet myös ruokittiin, niin oli sitten kaikille osapuolille mieluisempaa, kun malli oli tyytyväinen. Antonia ei myöskään laitettu kököttämään samaan asentoon kameran eteen, vaan välillä leikittiin, asentoja vaihdeltiin ja poikaa halailtiin ja sylkyteltiin. Kuten sanottu; mallin ehdoilla ja leikin kautta tätä hommaa on hyvä lähteä rakentamaan.

Mä tykkäisin aina mielummin ottaa kuvat ulkona, hyvässä luonnonvalossa. Tällä kertaa se ei kuitenkaan huonon sään ja kylmyyden takia ollut mahdollista. (Ja eipä tuo luonto tällä hetkellä ihan kauneimmillaankaan ole...) Onneksi keinovalolla saa kuitenkin vähän pelastettua tilannetta.

Otettiin myös muutamat kuvat jouluisissa tunnelmissa. Siis voi ei mikä söpöliini sieltä suuren tonttulakin alta kurkkaakaan! Anton vaan fiilisteli pehmoista tupsua, kun äiti ja täti huokaili silmät sydämillä tämmösen ihanuuden edessä.

Aina ei mun mielestä tartte kääntyä ammattilaisen puoleen, vaan ihan kivoja kuvia voi saada myös kotioloissa. Ja tää puolenvuoden rajapyykki ei ehkä ole myöskään niin olennainen, kun sitten vaikka yksivuotiskuvat. Tärkeintä jokatapauksessa on, että vanhemmat oli tyytyväisiä kuviin ja Antonilla oli hauskaa!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää

Ja niin ne joululaulut vaan alkoivat soimaan päässä siitä hetkestä, kun aamulla avasi verhot ja vilkaisi ulos. Tänään saatiin sitten se ensilumi ihan tänne eteläisimpäänkin Suomeen. Mulla on lumen kanssa sellainen pieni viharakkaussuhde. Onhan se aina yhtä ihanaa kaivella autoa kinoksesta ynnä muuta mieltä ylentävää, mutta kyllä tuo lumipyry heti toi mieleen joulun. Ja teki konkreettisemmaksi sen, että jouluun on nyt alle kaksi kuukautta.

   
Oon tällä hetkellä siinä mielessä onnellisessa asemassa, että kaikki joululahjat on jo melkeen hankittu. Aikaisempina vuosina olen aina pyrkinyt tähän samaan tilanteeseen, mutta lopulta kuitenkin aina päätynyt pyörimään paniikissa sinne muiden epätoivoisten sekaan viimeisellä viikolla ennen joulua. Mutta ei tänä vuonna! Tänä vuonna saan nauttia vaan niistä joulukiireiden hyvistä puolista ja käydä ihastelemassa tavaratalojen joulumeininkiä vaan omien mukavuusasteiden rajoissa.


 

Ei varmaan ole vielä käynyt selväksi, että rakastan joulua? Ja ylipäätään joulunaikaa, joulunodotusta. Mulle on tärkeetä just se fiilistely, kun saa ostella joulukoristeita, viritellä valot parvekkeelle, maistella glögiä ja pipareita. Ja odottaa rauhassa joulua saapuvaksi.

   

kuvat weheart it ♥

Niin kaunis koti

Viikonloppuna perhetutut olivat kutsuneet perheeni, minut ja Teemun luokseen kylään. Näin ensimmäistä kertaa heidän uuden kotinsa, ja rakastuin ensisilmäyksellä. Onko joku lukenut ajatuksiani? Miten jonkun toisen sisustusmaku voi vastata näin täydellisesti omaa näkemystä? Heidän kotinsa oli kuin suoraan omista haaveistani, ja voisin kuvitella tulevaisuuden kotini näyttävän lähes täysin samankaltaiselta. Eihän tämmöinen esteetikko voinut olla tutustumatta tarkemmin kauniin kodin yksityiskohtiin ja sain jopa kameran lainaan ja luvan parin kuvan nappaamiseen.

Aaah sain niin paljon uutta sisustusinspiraatiota tuon vierailun aikana! Onko loputon sisustusinto tarpeeksi hyvä syy muuttaa isompaan asuntoon? "Vanhasta" alkaa nimittäin jo loppua tila kesken... ;D Ehkä pitää toistaiseksi tyytyä vain unelmointiin. Mutta jonain päivänä sitten. :)

 

Saatiin nauttia myös herkullisista tarjoiluista. Pöydästä löytyi kaikkea maukasta naposteltavaa ja laseista kuohuvaa. Vietettiin oikein ihana lauantai-iltapäivä hyvässä seurassa, kauniissa kodissa, kruunattuna kaikilla noilla herkuilla!

Tämä viikko onkin alkanut työn suhteen uuvuttavissa merkeissä, joten viikonlopun kyläily ja rentoutuminen teki kyllä hyvää. Pari päivää pitäisi vielä jaksaa, niin sitten saa jo ottaa vähän iisimmin, kun kaikki päästään juhlimaan isiä viikonloppuna. Tsemppiä kaikille sinne ruudun toiselle puolelle tähän loppuviikkoon! Muistakaa myös ottaa välillä rennosti; esimerkiksi oma suunnitelma tälle illalle on tortilloja ja leffaa rakkaan kanssa. <3