maanantai 4. heinäkuuta 2016

Ikea-kirppis fiilistelyä ja tummat hiukset

Olen niin innoissani, meidän eilinen Ikean kirppis oli menestys! Olin siis mukana järjestämässä kirpputoria Ikean parkkipaikalle ensimmäistä kertaa ikinä kolmen muun työntekijän kanssa ja saatiin kasaan upea tapahtuma. Moni asia meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta loppujen lopuksi selvittiin mainiosti vaikeuksien kautta voittoon. Sää oli ehkä kaikista suurin uhkatekijä, mutta sateeltakin vältyttiin kuin ihmeenkaupalla. Tunti ennen kirppistä Vantaalla satoi vielä kaatamalla, ja tapahtuman aikana tummat ukkosrintamat lipuivat pelottavan läheltä ohi. Puolituntia ennen kirpputorin loppua aurinko alkoi paistaa pilvien raosta ja saatiin siitä vielä loistava lopetus meidän kirpparille! Viikonloppu oli ehkä rankin työrupeama ikinä, mutta lähtisin kyllä milloin vain uudestaan mukaan tällaisiin projekteihin. Nyt on tosiaan kaikki lihakset kipeänä ja puhti poissa, kun eilen tuli muun muassa kannettua 200 pöytää käsipelillä ympäri parkkipaikkaa. Myös puoli viiden herätys vaati omat veronsa, kun on tottunut heräämään normaalisti siinä kasin pintaan. Onneksi multa löytyy mahtavat appivanhemmat, jotka kutsui mut ja Teemun luokseen syömään ja saunomaan 9,5 tunnin työpäivän jälkeen. Se oli juuri se, mitä mun spagettimainen olemus tuolloin tarvitsi.



Ja hei nyt sitä hiusasiaa! Tässä on vähän parempia kuvia mun uudesta kesätukasta, jonka sävystä tuli omaan silmään aivan älyttömän hyvä. Väri on jotenkin tosi luonnollinen, ja mun ainakin on vaikea käsittää, että raitojen ansiosta joku 50% näistä hiuksista on edelleen ihan mun omaa sävyä. Mun mielestä tummempi tukka sopii mulle todella hyvin, ja moni on värjäyksen jälkeen sanonut ihan samaa. Mulla on tummat ripset ja kulmat, jotka sopivat vaaleaa paremmin yhteen myös tumman tukan kanssa. Tummempi väri sopii myös ihonväriini ja korostaa kivasti silmienkin väriä. Ja hiukset tuntuu niin paljon terveemmiltä, kun kaikki hapsottavat latvat ovat poissa ja terveen tuuhea tukka tilalla.






Koska ulkona on tuollaista tasaisen harmaata, meillä on ollut eilisen raadannan jälkeen ihana löllöily vapaapäivä. Nukuttiin pitkään ja makoiltiin vaan kiireettöminä vällyjen välissä. Teemu paistoi mulle aamupalaksi banaanilettuja ja sain lueskella kaikessa rauhassa hesaria. Kuvat on tosiaan nappailtu, kun lähdettiin käymään Hong yunin taivaallisessa lounasbuffassa. Miten kiinalainen ruoka voi olla niin sairaan hyvää?? Vaikka kuinka yrittää syödä juuri sen verran, mitä jaksaa, niin ulos kävelee aina maha ratkeamaisillaan. Seuraavaksi olisi ohjelmassa leffailtaa ja ofc filmarin irttareita. Buffetti ja irttarilaarit, aika paljon paheita samalle päivälle, mutta kerrankos sitä... :D Toivon ihanaa heinäkuun ensimmäistä viikkoa myös teille rakkaat lukijat! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti