perjantai 21. marraskuuta 2014

Kosmetiikka uutuuksia

Tein tuossa jonkun aikaa sitten tilauksen Yves Rocherille. Ostoskoriin on niin vaivattoman helppo klikkailla kaikkea kivaa, että pari juttuahan sitä tuli taas tilattua. Mä oon oikeesti täydellinen mainonnan uhri ja "valitse mikä tahansa tuote tilaajalahjaksi" saa mun silmät kiilumaan. Joten hintavin himoittu tuote sinne lahjana, ja pari pientä juttua mukaan lisäksi. Ja ainiin, kannattaa aina ylittää tietty summa että saa toimituksen ilmaiseksi sekä hyödynnettyä vielä yhden toisen alennuksen. Juupajuu.

Myönnän että olen varsin helposti huijattavissa ja ohjailtavissa mainonnalla, mutta Yves Rocherilta tilaaminen tulee joka tapauksessa erittäin edulliseksi. Varsinkin kun hyödyntää näitä lukuisia tarjouksia ja tilaajalahjoja.

Meikkipuolelta kotiutin pari ihan perus juttua. Toi Sexy Pulp Ultra Volume ripsari on ollu jo jonkin aikaa mun ihan ehdoton lemppari. Täydellinen erottelu ja tuuheat ripset! Voin rehellisesti suositella kaikille. Toki mielipiteitä on varmasti yhtä paljon kuin ripsiäkin. Mikä toimii toiselle, ei välttämättä natsaakaan niin hyvin jollekin muulle.

Valokynä pääsi juuri sopivasti loppumaan, niin päätin ottaa testiin tän Yver Rocherin version sävyssä beige. Kokeilun jälkeen voin todeta että tää ihan oikeasti on VALOkynä. Tuntuu, että yleensä "valokynät" muistuttaa enemmän peiteväriä ja on jotenkin ns. tunkkaisia. Tässä kasvoille tulee ihan oikeasti valoa ja kirkastaa ihoa, kuitenkin sulautuen tosi hyvin ihon omaan sävyyn. Jälleen suosittelemisen arvoinen tuote!

Niin kun olen blogissakin jo valittanut, mun kädet kuivuu ihan hirveästi talvella. Lisäksi mun työ rasittaa käsiä ihan hirveästi. Siksi klikkailin ostoskoriin myös tällaisen kätevän pumppupullo käsirasvan. Sijoitin tän yöpöydälle, mistä on helppo ennen nukkumaan menoa aina rasvata kädet. Tässä on oikein miellyttävä raikas tuoksu, ja kevyt koostumus. Imeytyy tosi hyvin käsiin, ja jättää ne pehmoisiksi! Mä annan myös niin paljon plussaa tosta pumppu-ominaisuudesta, kun ei tartte koko ajan pelata korkin kanssa ja puristella putelia.



Sain tälläisen kasvovoiteen tilaajalahjana tilaukseni mukana, joten mulla ei ollut varsinaisesti mitään oletuksia tuotteelle josta en maksa mitään. Tykästyin kuitenkin myös tähän tosi paljon! Tuotteelle luvataan 24 tunnin kosteutusta normaalista kuivalle iholle. Voiteen koostumus on hyvin paksu, mutta se imeytyy kuitenkin hyvin ainakin omille kasvoille. Tässä on myös erittäin raikas tuoksu. Lisää plussaa annan lasisesta pakkauksesta, joka lisää mielestäni tunnetta tuotteen ylellisyydestä.



Ostin myös Teemulle tällaisen puhdistusaineen/kasvoveden. Koska miehet ovat tunnetusti hitaita, ei Teemu ole vielä "ehtinyt" kokeilemaan tätä. Eiköhän kuitenkin hoida hommansa. :D

Hehee, päädyin tilaamaan myös tällaisen setin... Mitä sanoinkaan siitä mainonnan uhrista? Kyseessä on siis rasvanpolttoon tarkoitettu Detox juoma. Ja ennen kun leimaatte mut lisäravinne- tai muuksi friikiksi, niin tää on ihan puhtaasti pelkkä uteliaan kokeilu! Oon aina ollut varsin skeptinen kaikkea vastaavaa kohtaan, esimerkiksi kaikki laitteet ja ruuat/juomat jotka lupaa litteän vatsan ja mahtavat lihakset. Juupajuu. Mun mielestä ihan rehellinen liikunta ja terveellinen ruokavalio on ne avainjutut. Nyt te varmaan mietitte että miksi helvetissä mä sitten tilasin tämän kyseisen tuotteen? No koska olen ihan pirun utelias! Haluan tietää toimiiko nämä oikeasti, vai onko tarkoituksena vaan huijata hyväuskoisia ihmisiä. Niin hullu mä en kuitenkaan ole, että olisin maksanut näistä sen 35€, vaan tässä on nyt se jo mainitsemani vapaavalintainen tilaajalahja.

Tätä tiivistettä siis sekoitetaan veden kanssa, ja syntynyttä "mehua" litkitään litra päivässä. Aina suositellaan juomaan riittävästä vettä päivittäin, joten tän juomisesta tuskin on mitään haittaakaan. Juoman vaikutusta tehostamassa mukana on myös samaan tarkoitukseen ravintolisätabletteja, joita nappaillaan pari päivässä. Oon nyt vetäny tätä settiä muutaman päivän, ja jään innolla odottamaan tuloksia tai tuloksettomuutta! :D Kiinnostuneet tai muut skeptikot voivat lukea lisää juomasta täältä ja tableteista täältä!

Ootteko te yhtä helposti huijattavissa kuin mä, vai osaatteko hillitä itsenne nettikauppaostoksilla? :D

2 kommenttia:

  1. Mäkin rakastan yves rocheria ja toi detox juoma on aivan lemppari! Oon tehnyt ton juoma kuurin varmaan viis kertaa yhteensä :D en tiedä vaikuttaako se oikeesti mihinkään, mutta oon koukussa sen juoman makuun ja iho on aina kuurin jälkeen superheleä! :) ja ps kun kävin ettimässä niitä pallovaloja Ikeasta, niin oli loppu kaikista pääkaupunkiseudunliikkeistä joten jouduin kotiuttamaan sitten sen neljä kertaa kalliimman version..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä! Täällä on siis muitakin :D Ihana kuulla rehellistä positiivista palautetta tosta juomasta. Ja se on muuten oikeesti aika hyvää! (; Pelkäsin aluks, että kyllästyn makuun heti ja loppu onki sitten pelkkää väkisin juomista. Mut ei, se on ihan oikeesti hyvää!

      Ja oh no, you was too late! :( Joo, ne olikin tosi suosittuja ja niitä ostettiin ihan hirveesti. Tosi harmi kyllä, koska itekki tykkään niistä niin paljon! :s Onneksi oli kuitenkin ne vastaavat, vaikkakin sitten vähän suolaisempaan hintaan..

      Poista