tiistai 14. huhtikuuta 2015

Parin viikon rutistus

Arvatkaas mitä. Meidän reissuun on enää alle kaksi viikkoa! Aika on vierinyt ihan hurjaa vauhtia tässä kevään mittaan, ja nyt yhtäkkiä loma odottaakin ihan nurkan takana. En millään malta odottaa, sillä en oikeasti voisi olla enemmän innoissani tästä matkasta.

Vähän tuon häämöttävän loman inspiroimana aattelin myös toteuttaa pienen parin viikon rutistuksen. Viimeisen viikon aikana mua ei nimittäin ole salilla nähty työkiireiden, sairastelun ja synttärivalmisteluiden viedessä kaiken ylimääräisen ajan elämästä. Nyt olisi tarkoitus siis tehdä tähän asiaan muutos, sekä samalla katsella vähän tarkemmin, että mitä sinne suuhun tulee pistettyä. Synttäriherkkuja tuli taas vedeltyä enemmän kun laki sallii, joten nyt onkin hyvä palata takaisin ruotuun. Se voikin sitten olla, että seuraavat kaksi viikkoa mua näkee lähinnä töissä ja salilla, ja siinä välissä kotona nukkumassa, kunnes rumba starttaa taas seuraavana aamuna. Huh.


Mun Yves Rocherin tilaus, ja sen "pääjuttu", ei olisi voinut parempaan saumaan saapua. Nimittäin nyt saan yhdistettyä tähän parin viikon detox-kuurin myös kätevästi. Kyseistä litkua tulisi siis nauttia litra päivässä, ja tuloksia näkyä kiinteytymisenä, kun kuona-aineet lähtee liikenteeseen. Mulle tän päätehtävä on saada itseni juomaan riittävästi. Mä oon ihan tosi huono juomaan vettä, varsinkin näitä suosituksissa olevia litramääriä. Mulle saattaa usein iskeä jopa ihan hedari ainoastaan siitä syystä, etten ole muistanut juoda riittävästi vettä. Niinpä detox-kuuri on oiva keino huijata itseni juomaan ja ylipäänsä muistuttaa siitä, kuinka paljon sitä nestettä oikeen päivässä pitäisi litkiä. (Ja okei, onhan tää ehkä aika koukuttavan makusta myös...)




Tarttuhan siihen tilauksen kylkeen sitten vähän kaikkea muutakin. Parin euron kaakaon ja appelsiinin tuoksuista suihkugeeliä ei vaan voinut vastustaa. Myös luomu -kasvovoide lähti kokeiluun. Loput tuotteet tulikin sitten kaupan päälle, eli vartalovoide, tehovoide jaloille ja pikkuruinen bb-voidetesteri. Kaikkea ihanaa pientä kosmetiikka härpäkettä.

Huomenna siis paluu salille kahvakuulailun merkeissä! Jepjep, pidän itteni niin kiireisenä, että tää pari viikkoa menee varmaan melkeen liian nopeesti! :D Oikein energistä ja vauhdikasta viikkoa teille kanssa sinne ruudun toiselle puolelle! <3

1 kommentti:

  1. Rutista, rutista :D! Tsemppiä treeniin ja varo kuitenkin loukkaamasta itseäsi tässä tehostetussa treenauksessa. P.S. Ihanan näköisiä purnukoita :).

    VastaaPoista