lauantai 25. lokakuuta 2014

Kipeänä

Nonni. Ilmeisesti se kuuluisa raja tulee joskus vastaan tälläkin raatamisella. Noh, nyt otettiin sitten vähän pakkolomaa kaikesta suoraan sängynpohjalle. En ole usein kipeä, mutta sillon kun olen, niin otan sitten siitä kaiken ilon irti ja olen sitä koko rahan edestä. Viime yönä ja amuna tuntui lähinnä siltä, että kuolema ei ole kaukana. Luojalle kiitos särkylääkkeistä, ja nyt pystyn tekemään jopa hieman muutakin kuin makaamaan mahdollisimman liikkumattomana tuskissani. Nyt luonnistuu esimerkiksi jopa lehden lukeminen ja syöminen.


Muistan kun pienempänä "kipeänä oleminen" oli jopa kivaa, kun ei tarvinnut mennä kouluun. Kaukana ovat ne ajat, kun nyt kuumeisena jokaiseen lihakseen sattuu, kurkussa on kaktus ja päätä särkee. Ärsyttää, kun viikonloppulisät menee sivusuun ja muutenkin kaikki suunnitelmat menee uusiksi. Toimettomuus on myös tosi ärsyttävää, kun keksin vaikka mitä mitä pitäisi hoitaa, mutta ainoa asia mihin voimat riittää on makaaminen. Hyvä sinänsä, niin parannunkin tästä joskus, mutta silti!

Käyn taistoon kuumetta vastaan strepsilsin, glögin(!) ja villasukkien voimalla. Onneksi mulla on ihana mies, joka käy kaupassa hakemassa rohtoja ja hemmottelee muutenkin. En varmaan selviäisi hengissä, jos joutuisin sairastamaan ihan keskenäni.

Ps. On muuten aika epätodellinen tunne nähdä itsensä ottama kuva oman lempilehden sivuilla! Tällaistako se kuuluisuus on? ;)

2 kommenttia:

  1. Aaaaa sun varpaat löyty! Siistiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! ;D Aika jännittävää tosiaan, kyllä se varpaiden pakkomielteinen kuvaileminen selkeesti kannatti! ;)

      Poista