sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

My Weekend

Heissan ystäväiset! Miten teillä on sujunut viikonloppu? Meillä ei ollut mitään sen suurempia suunnitelmia, mutta paljon on taas saatu aikaiseksi. :) Eilinen meni shoppaillessa ja tänään onkin sitten siivottu kotosalla.

Eilen oli kyllä moni muukin päättänyt suunnata kaupoille meidän lisäksi. Ikean parkkipaikka esimerkiksi suurinpiirtein repeili liitoksistaan. :_D Silti me urheasti suunnattiin sisälle hakemaan palanen kevättä kotiin ja suunnittelemaan parvekkeen tulevaa muodonmuutosta. Paljon rompetta ei lähtenyt tällä kertaa matkaan (LUOJALLE KIITOS!), mutta sitäkin enemmän uusia ideoita sekä kodin että juurikin tuon parvekkeen sisustukseen tuli keräiltyä!

Piipahdettiin myös Jumbossa, mistä tarttui mukaan juttuja taas vain Teemulle. Herra osti uuden kauluspaidan tulevaa työhaastattelua silmällä pitäen, ja kun oltiin katsomassa lenkkareita MULLE, niin Teemu näki "yhdet ihan kivat", sovitti jalkaan ja totesi ottavansa ne. Argh. Miksi miesten shoppailu tuntuu aina niin helpolta? :D Itse sovitin useasta poposta useaa eri kokoa, ennen kuin hyvät malliltaan ja kooltaan löytyi, ja siltikään en saanut kyseisiä kenkiä mukaan, sillä niiden väri ei kuitenkaan ihan miellyttänyt. Jaaa eikun nettikauppatilausta vetämään heti kotona...

Meillä meni siis eilinen koko päivä oikeastaan liikenteessä ja ostoksia tehdessä. Ruokapuolikin hoitui Ikean lihapullilla. Tänään olikin sitten sään puolesta harmaatakin harmaampi päivä, ja ollaan oltu kotona eilisenkin edestä. Me kirjaimellisesti raivattiin ja siivottiin kämppä lattiasta kattoon. Mulla tuntuu olevan aivan hirveä sisutusinto päällä, mutta kyllä tää tästä, pikkuhiljaa ja pala palalta. Nyt on ainakin sitten siistiä, että voi alkaa sisustuspuolta sitten toteuttelemaan.

Ihan pienesti tuli piipahdettua kämpän ulkopuolella, kun päätettiin vähän aktivoitua ja pyöräillä kauppaan hakemaan puuttuvia tortilla-aineksia. Paluumatkalla alkoi ihanasti tihkuttamaan, mutta ei sekään tuntunut oikeastaan ihan hirveän pahalta. Kotona odotti nimittäin lämmin sauna, ja rentouttava ilta täällä puhtaassa kodissa.




Nyt istunkin suihkunraikkaana kirjoittelemassa tätä postausta loppuun. Tortillat odottavat valmiina pöydässä, mistä ne kasataan lautasille ja siirrytään sohvalle nautiskelemaan Game of thronesin kolmannen tuottarin viimeisen jakson kera. Ja ihanan illan päätteeksi on täydellistä pujahtaa puhtaiden lakanoiden väliin. Ja vielä ihanampaa siitä tekee tieto huomisesta vapaapäivästä, kun saa nukkua pitkään oman kullan kainalossa! <3


Tällaisia kolmen päivän vapaaputkia saisi olla useamminkin. On riittävästi aikaa, että ehtii saada asioita hoidettua, mutta myös aikaa ihan vain rentoutumiselle. Meidän viikonloppu ainakin oli juuri täydellinen kombo näitä kahta, touhuamista ja rentoilua. Ajattelin, että voisin koittaa huomenna kiikuttaa kameraa vähän aktiivisemmin mukana, niin pääsisitte messiin mun päivän tapahtumiin. Saa nähdä, kulkeeko kamera mukana, ja vielä tärkeämpää, saanko jopa kaivettua sen laukusta ja napattua muutaman kuvan tänne teille jaettavaksi. ;) Siistiä viikon alkua rakkaat lukijani!

2 kommenttia:

  1. Viikonloppunne vaikuttaa kyllä todella kivalta; suorastaan kadehdittavalta, kun itse olen maannut koko viikonlopun flunssanpoikasen vaivaamana. No, ei pidä valittaa; somen päivitysten mukaan usealla ystävällä on paljon pahempi tauti riesana. Nautinnollista huomista vapaapäivää raikkaan puhtaassa ja kauniissa kodissanne :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten ikävää! :( Toivottavasti flunssasi on jo paranemaan päin, eikä ainakaan äidy siitä pahemmaksi. <3

      Poista